Täällä keikun, hengissä.
Uupunut päivä on ollut tänään, unihiekka on jossain kateissa joten neiti nukkuu ihan miten sattuu. Yöaikaan vähemmän joten paikkasi juuri univajetta muutaman tunnin päiväunilla.
Koen sitä hylkäämiseksi tulemisen pelkoa suhteessa kaikkiin naisiin jotka olen elämääni päästänyt, ymmärrän. Myös ystäviäni testaan joskus että mitä ne oikein kestää, miten pitkälle ne on valmiita venymään ja pysymään lähellä neitiä.
Ajatus ei kulje lainkaan, taisi aivojeni ripppeet jäädä sinne unimaahan.
Milloin olo helpottaa? Sitä Neiti vaan kysyisi ko jotenkin tuntuu että neiti menee puoli askelta etteen ja viisi taakse.
