Sain terapiassa tänään kiinni jostain oleellisesta. Mutta pelottavasta.
Äiti hylkäsi pienen 7-vuotiaan tyttärensä viettääkseen sinkkuelämää. Näin minä koen vanhempieni avioeron jossa minä jäin pienenä tyttönä isän hoiviin ja äiti lähti. Järjellisenä ihmisenä tiedän ettei asia näin ole, että siihen liittyy muutakin mutta minkä pieni ihminen tunteilleen voi.
Olen aina kiinnittynyt luottamussuhteen kanssa helpommin miehiin kuin naisiin. Koska yhdistän lähtemisen ja hylkäämisen naisiin, kiitos äidin. Ja hullun asiasta tekee se että neiti on lepakko. Lepakko joka "pelkää" naisia. Joo, ongelmalapsi mikä ongelmalapsi.
Syy miksi koen aina hetkittäin kauhua suhteessani Ällään on että pelästytän itsenikin päästämällä hänet lähelle, asettaen itseni vaaraan tulla taas hylätyksi tärkeäksi kokemani naisen osalta.
