MikaMikaMaa

Olin siellä taas.

Stockmannin pukeutumisneuvojalla!

Olin briifannut hänet etsimään minulle siistimpää työvaatetusta, kun viihdyn yleensä lenkkareissa, farkuissa ja rennossa – okei, peittävässä – yläosassa, eikä tällainen pukeutuminen ole aina sopusoinnussa toimenkuvani kanssa. Tarvitsen siistimpää. Niinpä kävin katsomassa valitut nyt keskiviikkona.

No eivät menneet pukeutumisneuvojan valinnat ihan nappiin. Tylsän platkuja värejä ja ihan järkyttäviä housuja. Yleensä hienosti istuvat Armanin pikkutakitkin valuivat päälläni hartiattomina kuin Jorma Ollilalla konsanaan.

Ei hyvä.

Laitoin pukeutumisneuvojan takaisin miestenosastolle ja tarkennetun ohjeistuksen jälkeen tulosta alkoikin syntyä. Harkintaan jäivät yksi pikkutakki ja kaksi ulkotakkia. Ne kävin katsastamassa uudestaan tänään.

Oi ja vau!

Pukeutumisneuvoja oli selvästi saanut uutta puhtia keskiviikkoisesta käynnistäni ja rekillä odotti paljon muutakin mielenkiintoista. On hauska huomata, kuinka toinen ihminen löytää ihan erilaisia vaatteita ja värejä kuin itse olisin valinnut. Muutaman vaakaraitaisen valinnan laitoin kyllä jäähylle, vaikka pukeutumisneuvojan mielestä ”tästä ei ollenkaan huomaa, että olisit muka vatsakas”.

Työkaverinikin sanoi melkein samaa.

”Et sinä ole lihava, vain vähän pönäkkä”.

Onneksi on joku, joka kertoo totuuden.

Peilikuva.

Ja mieheni.

Kumpikohan olisi helpompi vaihtaa?

***

Juuri nyt taustalla soi Depeche Mode: Waiting For The Night

Helsingin Sanomain NYT-liite kysyi lukijoiltaan mielenkiintoisen kysymyksen; ”milloin huomasit olevasi aikuinen?”

No, siihen on helppo vastata.

Viimeksi huomasin olevani aikuinen, tai ainakin vanha, eilen yöllä. Pelkäsin sydänpysähdystä liiallisen beetasalpaajamäärän takia. En nimittäin enää muistanut olinko päivän mittaan ottanut liian vähän, sopivasti vaiko aivan liikaa kyseisiä tabletteja.

Työkaverini ehdottivat minulle dosettia.

Kiva. 38-vuotiaana!

Toisen tiedon mukaan olen ainakin keski-ikäinen. Helsingin Sanomain mukaan miehet nimittäin miettivät kuolemaa ensin kuusivuotiaana ja seuraavan kerran vasta keski-ikäisinä.

Olen siis keski-ikäinen, koska mietin kuolemaa paitsi viime yönä myös viime viikonloppuna. Mietin, että jos kuolen ennen miestäni ja kuolemani jälkeen hän löytää itselleen uuden rakkaan, niin mitä tapahtuu taivaassa?

Olemmeko me kaikki kolme sitten yhdessä?

Mieheni lupasi tällaisessa tilanteessa rakastua mieheen, joka miellyttäisi myös minua.

Ihanaa.

Tuskin maltan odottaa kuolemaani.

Ja sitä poliisineekeriä saapuvaksi.

***

Blogin päivän biisi: Total Eclipse: Black Body Radiation

Mietimme työkavereitteni kanssa eilen samaa kuin moni muukin tällä viikolla.

Ketä äänestämme?

Oikeastaan oli helpompi päättää, kenelle antaisi mahdollisen EI-äänensä. Siinä tapauksessa äänestäisimme kaikki samaa.

Kristiania.

Niinpä.

Tähän on nyt tultu.

Idols kiinnostaa enemmän kuin sunnuntaiset eduskuntavaalit.

Onneksi olen poliittisesti tiedostava, joten olen katsonut hyvissä ajoin kaikkien eduskuntavaalien miespuolisten sateenkaariehdokkaiden kuvat netistä. Näin päädyin Michael Laakasuohon. On paitsi komea myös karateka – ja taistelulajeissa on aina jotain seksikästä. Valitettavasti nuori mies on paitsi väärässä äänestyspiirissä myös muutenkin väärässä.

Osta kämppä, niin tiedät.

Asuntolaina nimittäin opettaa - mutta myös lopettaa.

Ainakin idealismin.

Siitä ei kerrottu pienellä präntätyssä.

Sen tajuaa tuikitavallista elämää elämällä.

***

Blogin yön biisi: David Sylvian: Forbidden Colours

Päivän poliittisen mokan teki joku kokoomuslainen nainen.

Olin ”sattumalta” osunut Kolmen Sepän aukiolle samaan aikaan kuin poliisien mielenosoitus, joten siinä näennäisen toimettomana kuikuilin työttömiä hyvännäköisiä poliiseja. Ei mennyt sekuntiakaan, kun paikalle ryntäsi siniväriä tunnustava nainen vaalilappustensa kera. Niitä hän sitten jakoi kaikille muille paitsi minulle.

Haloo! Seisoin siinä toisessa kädessä Targuksen musta läppärilaukku ja toisessa Stockan paperikassi! Voiko kukaan enää olla enempää kokoomuslaisen näköinen?

Ehkä naisella on hyvä homotutka ja päätteli minun siis äänestävän Vihreitä. Tuntuu nimittäin siltä, että homot äänestävät joko Vihreitä tai Vasemmistoliittoa. Voisinhan minäkin jälkimmäistä, kun niillä on Helsingin listoilla se miehekkään näköinen Steen1. IHQ!!! Vihreät valitettavasti menettivät mahdollisuutensa sillä hetkellä, kun pyöräilivät typerännäköisissä vihreissä kypärissä kaatosateessa kesän puoluekokoukseensa.

Olisivat ottaneet taksin.

Pakko se on kai tunnustaa. Minussa on vihreää vain silmät ja vasemmistoa vain vasenkätisyys.

Muuten edustan vähemmistöä.

Olen homo, joka äänestää ________________.

***
Blogin yön biisi: Heaven 17: (We Don't Need This) Fascist Groove Thang

Mies on Wienissä ja minä ihan vain viinissä. Niinpä näissä tunnelmissa jaan päivän poliittisen huomioni. Huomasin nimittäin, että arvostamani Pekka Haavisto mainostaa itseään raitiovaunun perässä. En voinut olla hymyilemättä; jos kerran liimaudutaan miesten perään, niin miksei sitten ratikankin.

Hahhahhaaa!

Anteeksi.

Mutta sitten Martinin, tämän blogiyhteisön ehkä aktiivisimman kommentoijan, heittämään hauskaan haasteeseen, jossa pitää paljastaa itsestään kuusi kummallista asiaa. Kun huono huumorintajuni on jo tullut paljastettua, niin tässä kuusi muuta:

- En ole ajanut autoa noin 20 vuoteen. En varmaan enää osaisi.
- Minulla on erittäin voimakas korkean paikan kammo ja lentopelko.
- Kodissamme on ainakin yhdeksän isoa pahvilaatikollista täynnä Batman-, Godzilla-, Battlestar Galactica ym. leluja avaamattomissa pakkauksissaan.
- Myös radio-ohjattava, 90-luvun Batmobil avaamattomassa pakkauksessa (asia, jota siskonpoikani ei voi käsittää).
- Olen saanut tehdä töitä Paula Koivuniemen kanssa.
- Olemme hakeneet asuntoa Suomenlinnasta jo kohta viiden vuoden ajan.

Löysin enää yhden haastettavan; Masan / Massan. Pelin säännöt: kerro kuusi ihmeellistä/erikoista asiaa itsestäsi. Kirjoita nämä asiat blogiisi + pelin säännöt. Lopuksi valitse kuusi uutta bloggaajaa, listaa heidän nimensä blogiisi ja laita näille tieto haasteesta heidän blogiensa kommenttiosioon.

***

Blogin päivän biisi: Falco: Vienna Calling

&mode=related&search=

Perjantaina vietin kolmen työkaverini läksiäisiä. Vannotin miehelleni, että juon hillitysti ja tulen ajoissa kotiin.

Heräsin aamuneljältä eteisemme lattialta.

Samalla lailla lupaukseni joutuivat koetukselle lauantaina. Olin luvannut miehelleni, että käyttäydyn ystävämme häissä fiksusti, sillä paikalla olisi paljon mieheni tuttuja, mm. niitä poliiseja ja palomiehiä, joille minut esiteltäisiin nyt ensimmäistä kertaa.

Kaikki menikin hienosti, kunnes illan loppumetreillä en enää voinut vastustaa kiusausta. Ilmoitin, että nyt hääperinteisiin tulee muutos ja syöksyin naimattomien naisten kanssa taistelemaan hääkimpusta. Sanoin vielä kuuluvasti mieheni ystäville, että jos ja kun saan kimpun, ovat he kaikki tervetulleita häihimme.

No, tervetuloa.

Cosmotyttö ottaa mitä haluaa.

Oli sitten kyse miehestä tai morsiuskimpusta.

***

Blogin päivän biisi: Wham: Everything She Wants

Tänään on ollut taas näitä päiviä.

Kun töissä menee hyvin.

Sain yhdeltä pomolta niin hyvää palautetta, että ihan häkellyin. Melkein menin sanattomaksi. Olisi varmaan ollut ensimmäinen kerta, kun menen sanattomaksi pomon edessä.

Itse asiassa nyt on mennyt jo jonkin aikaa niin mukavasti, että päätin alkuviikosta kieltäytyä minulle tarjotusta uudesta työpaikasta. Nykyiset asiakkaani ja työtehtäväni ovat niin kiinnostavat, etten hevillä – enkä edes discolla – näistä luovu. Tänäänkin olen saanut miettiä mm. sotilaskotien sisaria, kotien parkettilattioita, eduskuntavaaleja sekä eturauhassyöpää.

Okei, jälkimmäinen ei ollut pelkästään mukavaa mietittävää, mutta opittiinpa taas monta uutta asiaa.

Naispuolinen kollegani tietää nyt, mitä tarkoittaa tuseeraus.

Ja minä tiedän, ettei kasvuni keskity pelkästään vyötärön seudulle. Neljän kympin kohdalla alkaa toinenkin paikka kasvaa.

Nimittäin eturauhanen!

Sitä ja hyvännäköistä mieslääkäriä odotellessa kiitos kaikille blogiani lukeville.

10.000 lukukertaa menee rikki vielä tämän illan aikana.

Se on 9.999 kertaa enemmän kuin odotin.

***

Blogin juhlaillan biisi: Kool & The Gang: Celebration

Kuinka huonosti sukulaiset sukulaisiaan tuntevatkaan.

Lauantaina sen huomasin.

Työkaverin pitämä muistopuhe tätini hautajaisissa toi esiin aivan uusia puolia tädistäni. Sellaisia, joihin olisin itsekin mielelläni tutustunut. En tiennyt hänen erittäin laajasta ystäväpiiristään, aktiivisesta edunvalvontaelämästään tai ystävien suuresti arvostamista empatiataidoistaan. Minulla olikin paljon upeampi täti kuin olin 38 vuoden aikana ajatellut!

No, eivät sukulaiset tiedä paljoa minustakaan.

Miehestäni eivät yhtään mitään.

Siksi meninkin hautajaisiin yksin.

Tällainen puoliksi kaapissa oleminen on rasittavaa, mutta en ole vielä keksinyt sopivaa foorumia ulostulolle sukulaisilleni. Kyllähän he varmasti ovat minusta jo arvanneet, mutta eikö tässä iässä olisi aika tuoda oma mies mukaan kuvioihin? Ihan niin kuin sukulaisenikin ovat omat kumppaninsa mukanaan tuoneet?

Jotain on nimittäin tehtävä.

En halua, että käy uudelleen niin.

Että sukulaiset oppivat tuntemaan vainajan vasta hautajaisissa.

***

Blogin päivän biisi: Pet Shop Boys: Closer To Heaven

Olin tänään työhaastattelussa. Kaikki meni mainiosti ja taisin tehdä työkokemuksellani ja työnäytteilläni hyvän vaikutuksen. En tosin ole kiinnostunut kyseisestä työpaikasta, mutta menin kun pyydettiin. Sitä paitsi minulle soittanut mies kuulosti hyvännäköiseltä.

Toivottavasti videopuhelut yleistyvät.

Olisi säästänyt tunnin meidän molempien aikaa.

Nyt illalla soitin - tavallisen puhelun - ensin siskolleni ja sen jälkeen vanhemmilleni. Siskoni lyhenteli juuri omia ja lastensa housuja tätimme huomisiin hautajaisiin kun taas isäni yritti tulostaa muistopuhettaan pikkusiskolleen. Lopulta isäni lähetti luonnoksensa minulle tulostettavaksi ja mukaan otettavaksi. Luin yhden kappaleen puheesta ja oli viittä vaille etten alkanut vetistellä.

Isoveli tulee pitämään kauniin puheen.

Toivottavasti pikkusisko on kuuntelemassa.

Niin ainakin toivon.

Melkeinpä uskon.

***

Blogin illan kappale: Abba: Eagle

Tänään oli se päivä!

Tänään sain lopulta pukuni sekä siihen liittyvän tilpehöörin; paitoja, solmioita, asusteita ym. Kotiin päästyäni aloitin vuoden odotetuimman catwalkin, jossa esittelin miehelleni paitsi lauantain hautajaislookin myös ensi viikon poliisihäälookin sekä tulevan kesän upseerihäälookin. Mieheni vähän vieroksui viimeksi mainittuun kokonaisuuteen kuuluvaa vaaleanpunaista paitaa, mutta minun mielestäni armeijan harmaista pitää edes jonkun erottautua!

Sitä paitsi harmaa ja vaaleanpunainen sopisivat tosi hyvin yhteen.

Innostuin uusista vaatteista niin, että intouduin heittämään vanhoja vaatteita pois oikein urakalla. Niinpä kun kaksi kassia tuli tänään Stockalta, niin seitsemän lähtee huomenna UFFiin.

Paholainen pukeutuu Pradaan.

Mutta joku pakolaisleirillä pukeutuu pian Armaniin.

***

Blogin päivän biisi: Divine: I´m So Beautiful