Olin siellä taas.
Stockmannin pukeutumisneuvojalla!
Olin briifannut hänet etsimään minulle siistimpää työvaatetusta, kun viihdyn yleensä lenkkareissa, farkuissa ja rennossa – okei, peittävässä – yläosassa, eikä tällainen pukeutuminen ole aina sopusoinnussa toimenkuvani kanssa. Tarvitsen siistimpää. Niinpä kävin katsomassa valitut nyt keskiviikkona.
No eivät menneet pukeutumisneuvojan valinnat ihan nappiin. Tylsän platkuja värejä ja ihan järkyttäviä housuja. Yleensä hienosti istuvat Armanin pikkutakitkin valuivat päälläni hartiattomina kuin Jorma Ollilalla konsanaan.
Ei hyvä.
Laitoin pukeutumisneuvojan takaisin miestenosastolle ja tarkennetun ohjeistuksen jälkeen tulosta alkoikin syntyä. Harkintaan jäivät yksi pikkutakki ja kaksi ulkotakkia. Ne kävin katsastamassa uudestaan tänään.
Oi ja vau!
Pukeutumisneuvoja oli selvästi saanut uutta puhtia keskiviikkoisesta käynnistäni ja rekillä odotti paljon muutakin mielenkiintoista. On hauska huomata, kuinka toinen ihminen löytää ihan erilaisia vaatteita ja värejä kuin itse olisin valinnut. Muutaman vaakaraitaisen valinnan laitoin kyllä jäähylle, vaikka pukeutumisneuvojan mielestä ”tästä ei ollenkaan huomaa, että olisit muka vatsakas”.
Työkaverinikin sanoi melkein samaa.
”Et sinä ole lihava, vain vähän pönäkkä”.
Onneksi on joku, joka kertoo totuuden.
Peilikuva.
Ja mieheni.
Kumpikohan olisi helpompi vaihtaa?
***
Juuri nyt taustalla soi Depeche Mode: Waiting For The Night
