Vastaan Juksterin haasteeseen ja listaan vain kevyellä harkinnalla viisi itselleni merkityksellistä musiikkikappaletta:
Madonna: Live to tell
Madonnalta on vaikea valita itselle tärkeintä kappaletta, mutta Live to tell lienee monen muunkin mielestä merkittävä. Olen viehtynyt monimerkityksisiin sanoituksiin. Pidän erityisesti Live to tell -kappaleen säkeistä
"If I ran away, I'd never have the strength
To go very far"
En osaa kylläkään selittää miksi. Jotenkin vain tuntuu, että säkeet pätevät omaan elämääni.
Donna Summer: McArthur Park
Tämä edustaa muistoja nuoruuden huolettomuudesta ja biletyksestä. Olen alusta asti inhonnut teknoa kaikissa muodoissaan, joten olin myyty heti kun 90-luvun alun 70's revival tuli. Ystäväni (lähes entinen, valitettavasti), johdatti minut Donna Summerin musiikin pariin vuonna 1993. Olin taas heti myyty. McArthur Park Suite, 17-minuuttinen tanssimiksaus joltain Donnan levyltä, on puhdasta tanssilattiaeuforiaa. McArthur Park on puisto Los Angelesissa ja sanoitus on 70-luvun psykedeliaa.
The Carpenters: Goodbye to love
Karen Carpenterin kohtalo järkyttää minua. Mitä 70-luvulla ymmärrettiin anoreksiasta? Se kärsimyksen ja ahdistuksen määrä ehkä kymmenenkin vuoden aikana, kuinka kauan hän mahtoi sairastaakaan, katkeraan loppuun saakka… ”All I know of love is how to live without it”
Olen musikaalisesti täysin lahjaton, mutta tämän kappaleen kitarasoolosta ymmärrän, että se on jotain erityistä. Se saa ihon kananlihalle aina uudelleen.
Ultra Bra: Yöllä
Kuulostaa nyt hiukan naivilta, mutta minulle Ultra Bra oli 90-luvun ääni. Kuunneltu loputtomasti ja lukemattomissa bileissä, jatkoilla, baareissa. ”Yöllä” on viimeinen kappale albumilta Kroketti (1997). Vasta tätä kirjoittaessani opin Wikipediasta, että kappale on sävelletty Anna Ahmatovan runoon. Se ei siis ole Helsingistä, kuten luulin. Mutta tunnelma on lauha talvinen kuutamoyö Helsingissä, puuskainen tuuli kuljettaa taivaalla pilviä, Lasipalatsin kulmalla yksinäinen kulkija matkaa kotiin. Liitän tähän sanoituksen kokonaisuudessaan, se on nerokas.
Taivaalla kuu tuskin hengissään
keskellä hauraiden pilvien virtaa.
Juro vartiomies palatsin luona
katsoo vihoissaan tornikelloon.
Uskoton vaimo on menossa kotiin,
hänen kasvonsa kovat, sulkeutuneet,
ja uskollista polttaa kaipuu,
jota unen tiukka syleily ei sammuta.
Ja mitä heistä? Viikko sitten huokasin,
heitin maailmalle hyvästit. Mutta huoneessa
ilma on tunkkainen ja lähdin puistoon
katsomaan tähtiä, koskettamaan lyyraa.
Kate Bush: Wuthering heights
Edellä jo mainittu ystäväni opetti minulle myös Kate Bushin vuonna 1993. Humisevan harjun luin vasta pari vuotta sitten, joten siihen mennessä en tiennyt kenestä kappaleessa kerrotaan.
