Persikka on pakkomielteeni

Koska en saanut aikaa pesutuvasta täksi illaksi, päätin leipoa persikkamuffinsseja. Jostain syystä kaikki persikkainen on aina vetänyt minua puoleensa. Tosin kaikki persikkaan liittyvät mielikuvat eivät itsellänikään ole myönteisiä. 1980-luvullahan mm. persikanväriä harrastettiin liiankin kanssa. Persikanvärinen kahiseva talvitakki olkatoppauksineen. Tai sisustustekstiileissä tuolloin käytetty nerokas väriyhdistelmä persikka-harmaa, huhhuh… Tosin nämäkin ovat tainneet olla retroa ja pariin kertaan, vai olenko väärässä…
Mieluisampia muistikuvia: Vermontilainen vaahterasiirappi-persikkapiiras vaniljakahvin kera kesäisenä iltapäivänä terassilla. Tuoksuva, kypsä persikka nizzalaisesta hedelmäkojusta, rantabulevardilla maleksien syötynä. Suloisen persikanvärinen, tuoksuva Austinin ruusu puutarhassa viime kesänä. Jaakko ja jättipersikka, loistava nukkeanimaatio, jonka näin R&A-festareilla yli kymmenen vuotta sitten (sen koommin en siellä ole käynytkään, saamattomuuttani).
Olen yrittänyt jopa kasvattaa persikoita, tarkemmin sanottuna latvialaista Maira-lajiketta. Puu sinnitteli hengissä kaksi vuotta. Aion kylläkin kokeilla uudelleen, sillä Villalla on paljon parempia istutuspaikkoja kuin entisellä pihalla. Hedelmäsato ei ole mahdotonta, jos talvi on tarpeeksi leuto, niin että kukkasilmut säilyvät, eikä kukkimisaikaan ole halloja.
Salkoruusulajiketta Peach 'N' Dream olisi myös hauskaa kokeilla, se näyttää kuvastoissa hyvin kauniilta. Minulla salkoruusut ovat talvehtineet hyvin, vaikka monet valittelevat niiden huonoa talvenkestävyyttä.

Viime viikolla, kun parempi puoliskoni oli pitkästä aikaa Helsingissä, kävimme istumassa parin siiderin ajan eräässä homobaarissa. Totesimme, että on aika turhaa (vanhan) pariskunnan istua tuopilla keskenään. Kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman kun voi puhua milloin vain, niin siinäpä sitten naputellaan pöytää sormenpäillä ja pälyillään kiusaantuneena ympärille. On siis mentävä tapaamaan jotakuta, jotta hommassa on pointti. Ystävämme T olikin lupaillut tulla paikalle, mutta ei sitten lopulta ennättänyt. No, okei, oli siellä ihan mukavaa istua kuitenkin.
Baarin viereisessä pöydässä istui (palatakseni lopuksi päivän teemaan), ilmeisesti pomonsa seurassa, nuori punaposkinen ja ystävällisen oloinen nuori mies. Hän oli olemukseltaan hehkeä ja raikas kuin kypsä, täyteläinen persikka aamukasteessa. Kuka lienee tuo sympaattinen kaveri ollutkaan, toivon hänelle kaikkea hyvää.
Helsingin kaupunginteatterissa on muuten saanut ensi-iltansa näytelmä nimeltään Täydellinen persikka. Pitäisiköhän se nähdä?