Henkisten savupirttien maa

Löysin Druusin blogista hienon lausuman Äiti Teresalta. (Vaikka en kaikkia hänen "mielipiteitään" arvostakaan. Siis Äiti Teresan, ei Druusin!)

"The biggest disease today is not leprosy, or tuberculosis, but rather the feeling of being unwanted, uncared for, and deserted by everybody. Every time you smile at someone, it is an action of love, a gift to that person, a beautiful thing."
-Mother Teresa

Aihe on minulle ajankohtainen, sillä veljen ulkomaalaisella vaimolla on ollut suuria vaikeuksia sosiaalisten kontaktien luomisessa Suomessa. Kyläilimme heidän luonaan Porvoossa eilen illalla ja puhuimme taas asiasta. Jumittaminen kotona kahden pienen lapsen kanssa ja suhteellisen syrjäinen asuinpaikka pahentavat tilannetta. Hän on onneton ja väsynyt, hän tuntee ettei ole kukaan. Osittain tilantenne on hänen omaakin syytänsä, tai paremminkin ymmärtämättömyyttä siitä, miten vieraassa maassa kannattaisi toimia alusta pitäen. Epärealistisia odotuksia, haluttomuutta pyytää apua jne. Mutta kuitenkin. Veljeni ja vaimonsa kummeksuivat sitä, että heidän läheisin ystäväpariskuntakaan ei ole valmis ottamaan lapsia edes muutamaksi tunniksi, jotta vanhemmat pääsisivät käymään jossain. Että onko tällainen jotenkin suomalaisille tyypillistä. Kun molempien sukulaiset asuvat kaukana, on lastenhoitoavun saaminen hyvin hankalaa. No, mä uudistin lupaukseni, että he saavat tuoda pojat meille milloin tahansa, jos haluavat käydä Helsingissä elokuvissa tms. Vaikka meillä ei olekaan mitään kokemusta niin pienten kanssa toimimisesta.

Äiti Teresaan palatakseni hymy on todellakin rakkaudenteko. Silmiin katsominen hymyillen on suomalaisille äärimmäisen vaikeaa (ehkä se on muillekin ja minullekin). Siis tarkoitan silmiin ja hymyillen, ei olan yli ja virnuillen tai maahan ja hymyillen. Kansanosa joka on ryöminyt henkisestä savupirtistä kaksi, yksi tai jopa nolla sukupolvea sitten kokee sen tunkeilevaksi, vihjailevaksi ja epäsopivaksi.
Siksipä onkin hymy varsinkin vieraalta ihmiseltä harvinaista herkkua. Mutta joskus kuitenkin sellaisen saa, esimerkiksi pari viikkoa sitten kun istuin drinkillä Fenixissä Rokkihomon sekä Stellargirlin ja hänen puoliskonsa kanssa. Stellargirl, jota siis en ollut tavannut aikaisemmin, katsoi siinä jutustelun keskellä minua silmiin lämpimästi hymyillen, kaksikin kertaa. Panin sen tarkoin merkille ja se jätti muutenkin mukavasta tapaamisesta hyvän mielen.