Odottelen putkimiestä. Kylpyhuoneen putket tukossa ja vähemmän puhtoinen vesi lainehtii lattialla. Ystävällinen miesääni ilmoitti tulevansa iltapäivän aikana.
Rakkoni kaipaa kiireesti tyhjentämistä. Saiskohan kuoleva fiikus siitä uutta puhtia, jos antaisi nestemmäistä luonnon lannotetta?
Tuollainen taitaa olla eräs suomennettu iskelmä, jonka hetki sitten kuulin hyvässä seurassa Karaokebaarissa. Siinäpä oikeastaan kiteytettynä koko päivän anti - tai lähes ainakin.
Pitkä viikonloppu maalla on takana. Levätyksi tuli kovenevasta korvasärystä huolimatta. Ehdin jopa syyskauden aloittavaan piiriimme, jossa oli mukava nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja kuulla heidän kertovan omasta kesästään. Monennäköistä ja elämän koko kirjo siinä näytillä - ja kuulolla.
Halusin pitkästä aikaa käydä myös piirimme "jatkoilla". Ehdimme onneksi vielä keskustella ennen kuin musiikki voimistui niin, että ainut mitä saattoi tehdä, oli katsella ympärilleen ja nyökkäillä suurinpiirtein sopivassa kohdassa - siis silloin kun näytti siltä, että puhe oli osoitettu allekirjoittaneelle. Harvalukuisessa joukossa oli paljon uusia kasvoja ja miehekkäitä, persoonallisia ääniä. Mutta tunti riitti sitä herkkua... Nyt turvallisesti kotona ja Sanan äärellä. Sainhan ystävältäni Martinilta kehotuksen sanan ja kohdan Bibliasta, jota minun on kuulemani mukaan tarkoin tutkittava... - Puna kasvoiltani ei ole vielä laskenut luettuani tuon kohdan. Valitettavasti en voi myöskään sitä siteerata :( Kiinnostuneille suosittelen kuitenkin esimerkiksi Hesekielin kirjan lukemista...
Posti toi juuri Hyvän Uutisen, joka helpottaa työhön palaamista. Jotkut asiat saattavat jopa onnistua! Muutoin maailmalta on kuulunut huonoja uutisia - näin urheilun ystävälle - mutta toki myös onnistumisia. Niin, ja TPS on jääkiekon sm-liigassa onneksi vasta toiseksi viimeinen. Kai tuokin on ilonaihe?
Ja sananen vielä tamperelaisista! Uutinen kertoo kuinka tamperelaisen miehen täytyi tulla Turkuun asti kuvaamaan uimahalleihin mieskomeutta. No, ymmärtäähän tuon. Kai siitä asianosaiset saavat hakea korvauksia tirkistelyn kohteeksi joutumisesta. Minun ei tarvitse - uutisessa kun annettiin ymmärtää, että komeista miehistä on ollut kyse...
Nuoriso tallessa ja HKK lääkitty. Nyt voi vetäytyä unten maille.
Tästä päivästä voi sanoa, ettei ole tullut tehdyksi mitään. Päätä on särkenyt koko päivän ja kurkku tuntuu karhealta. Siis kipeänä, mutta mikäs sen parempi ajankohta sairastamiselle kuin loma. Voipahan ainakin hyvällä omallatunnolla maata sängyssä. Ei ole keneltäkään pois tämä - paitsi itseltäni. Mutta mitä muuta olisin tänään voinutkaan tehdä?
Sain muutaman viestin tuttaviltani tänään. Pari niistä tuli Sveitsistä - tai tarkkaan ottaen retkeltä Pohjois-Italiasta. Valoisaa ja aurinkoista. Tässähän jo oma matkakuume nousee ;)
Yksi viesteistä ei ollut miltään osin valoisa. Ei se sitä voi olla, jos ihmissuhde kariutuu. Ja mitä siihen osaa mitään sanoa, miten lohduttaa? Ei ainakaan tule mieleeni käyttää serkkuni sanoja samaisessa kohtaa vuosia sitten: - "Onhan noita miehiä!"
Totta, onhan niitä. Mutta jos rakastaa vain yhtä?
Minulla on tapana lukea lehdistä kuolinilmoituksia. Niin tein tänäänkin. Yllätyin kun löysin taannoisen työtoverini kuolinilmoituksen. Haudataan lauantaina klo 11. Ikää 57. Kun kuolleista ei ole tapana sanoa muuta kuin pelkkää hyvää, todettakoon, ettei eläessään(kään) tuo mies jättänyt ketään kylmäksi. Hänestä joko pidettiin tai vihattiin. Hänellä oli tapana sanoa asiat suoraan. Hän oli niitä, jotka katsoivat olevansa aina oikeassa.
Rauha hänen sielulleen.
Muutoin on selvitty pienemmillä takaiskuilla. HKK otti lenkin jälkeen suuhunsa puhelimeni. Siihen mennessä kun olin saanut sen pelastetuksi, näyttö olikin halki. Mutta mitäs tuosta - henkiä ei menetetty. Ja puhelinkin oli vanhan puoleinen.
Television kaukosäädin pelastettiin ennen suurempia vaurioita. Se toimii yhä. Se oli meidän pelastuksemme se.
Olisin tänään halunnut jutella tovin aikaa Relanderin kuutioitten liepeille, mutta en löytänyt kuulokkeita enkä mikrofonia. No, väsymys tuntuukin voittavan. Meni viime yönä myöhään.
Teen tunnustuksen: katsoin Serranoja kolmisen tuntia. Kiitos YLElle, että niitä voi katsoa netistä aina viikon siitä, kun osat on esitetty.
Kuoleman keskellä rakkautta ja romantiikkaa. Mitä muuta voi vielä elämältä odottaa?
"Urheiluliiton erinomainen tiedottaja Mika Noronen (eri mies kuin lätkäveskari) ei lähtenyt viikonlopun Ruotsi-otteluun. Noronen ei kärsi urheiluvammasta. Hän päivystää kotona autonavaimet taskussa, koska vaimon synnytys lähestyy. Maailmankuulua, sarkastista savolaishuumoria viljelevä Noronen arvelee parin olevan tässä tilanteessa siksi, että hänelle yläasteella terveystietoa opetti jumppamaikka. Tämän ydinosaamista ei ollut ehkäisyvalistus.
- Opettaja antoi meille Pojasta mieheksi oppaan ja sanoi: Vitun kuva on sivulla 15, kahtokee se ni lähetään pelloomaan."
Kenenkähän vastuulla mahtaa kouluissa olla nykyisin tuo ehkäisyvalistus? Uskonnonopettajienko?
Se ei sitten yrityksistä huolimatta auennut. Joo, Serranojen alkujaksoja olisin voinut näin illan tunteina katsella, mutta ei auennut, ei... Ehkä huomenna kaikki on toisin, paremmin siis. Saan olla päivällä ihan kaksisteen HKK:n kanssa. Hän nauttii pitkistä päiväunista, minä vähän lyhyemmistä, joten täytän sen Serranojen häähumulla.
Lomasta on mennyt kohta puolet. Yllättävän suuri oli se väsymyksen määrä, joka purkautui Töölön nurkilla. Nukuin ensimmäisen päivän lähes kokonaan. KJ antoi sen tapahtua ja tänään saamani tekstiviesti paljasti hänet mieheksi, joka näyttää toimivan väsyneenä vähän samalla tavoin kun minä. Minä näet en väsyneenä hirvittävästi kaipaa hyväilyjä enkä edes lähellä olemista. Kaipaan vain omaa rauhaa. Ongelmahan tässä vain on se, että väsymystä ei voi oikein ajastaa oikeisiin paikkoihin ja aikoihin. Nyt ei osunut kohdalleen. Mutta siitä huolimatta mukava reissu.
Ääntä on sitten ollut enemmänkin täällä maaseudun "rauhassa". Nyt alkaa elämä rauhoittua. Ovet eivät pauku ja HKK makaa tuossa vieressäni lattialla. Taitaa olla jo täydessä unessa - jos nyt koirasta voidaan niin sanoa. Puhisee ja kuorsaa. Lienekö vartioi minun yötäni. Niin, ja herättää minut ennen aikojaan. Hän ei hauku vaan istuu ja tuijottaa - jos se ei auta, ottaa oikean tassunsa käyttöön ja alkaa raaputtaa...
****
Milloinkahan sitä muuten tuli suostuneeksi siihen, että tekee töitä sillä tahdilla, että töitten jälkeen ei sitten olekaan mitään muuta? Ensin ajattelin niin, että kaikki tämä "kotona viihtyminen" johtuu siitä, että tahtoo vaalia orastavaa ihmissuhdetta. Nyt kuitenkin huomaan, että se on työ joka vie voimat. Ikääntymisen myötä ei oikein jaksa jakaa voimavarojaan oikein. Onkohan niin, että työmäärä on lisääntynyt? Itse uskon tuohon, mutta myös siihen, että ihmissuhdetyössä kohtaa yhä enemmän haastavampia tehtäviä. Framilla oleminenkin rassaa kerta kerralta enemmän. Kun Aboa kirjoitti, että elokuviin meneminenkin vaatii jo suunnitelmallisuutta, niin huomasin, että pitkään aikaan ei ole tullut lähdetyksi leffaankaan. Ja matkaa lähimpään teatteriin on 500 metriä, kaupunginteatteriin vähän enemmän. Ja mihin kaikkeen voisi mennä - jos jaksaisi.
Ketä tästä voisi syyttää? Nykyisin on muodikasta syyttää geenejä. Juon, koska minulla on sellaiseen altistavat geenit, lihon kun... Teologiaakaan ei voi tästä syyttää. Heinimäki kirjoitti tämän päivän Metrossa siitä, kuinka jostakin kummasta on tullut harha, että uuvumme, koska luterilainen työn etiikkaa saa meidät painamaan niska limassa töitä. Ei työn etiikka, vaan työnantajan ahneus - ja kenties se omakin :( Teologiassa puhutaan pikemminkin työn ja levon, arjen ja pyhän oikeasta rytmittymisestä. Lepopäivä on siksi, että ihminen saisi levätä kokonaisvaltaisesti. Ei siis paineita työstä, mutta ei myöskään ihmissuhteista nousevista vaatimuksista.
Kai noita perheriitojakin olisi vähemmän, jos ei aina olisi väsynyt. Levänneenä sitä jaksaisi kuunnella, oppia ja oivaltaa toisilta ihmisiltä, myös lapsiltaan.
Kokeilen vielä sitä häähumua...
Vielä yksi päivä lomaan. Katkos tulee hyvään saumaan - olkoonkin, että töissä monet jutut jää kesken ja tiedän niiden odottavan heti ensimmäisenä työpäivänä.
Tein vuotuisen käyntini Alkossa. Olen muutaman vuoden ajan juuri näihin aikoihin käynyt siellä ja olenpa tainnut aina ostaa pullon otsikossa mainittua juomaa. Ystäväni syntymäpäivä on ylihuomenna ja minulla on ollut tapana ostaa hänelle ajakohtaista luettavaa, suklaata ja Vana Tallinnaa. Noilla eväillä pääsee pitkälle ;)
Mitä viinaan muutoin tulee, tämä ystäväni on ainut, jolle saatan ostaa alkoholia ja tuoda sitä myös matkoiltani. Tunnen hänet pitkältä ajalta ja tiedän, että en teollani "ruoki" hänen alkoholinkulutustaan. Tupakkaa en enää tuo: keuhoahtauma tekee tuhoaan hänessä, joten vuosikymmenien tupakointi on historiaa.
Päivän kohokohta: Työni puolesta tutustuin tänään taidemaalariin, joka on yli 30 vuotta maalannut naivistisia maalauksia. Hän lupasi kutsua minut katsomaan teoksiaan ja kertomaan niihin liittyviä tarinoita. Tuskin maltan odottaa! Mielenkiintoinen maailma odottaa...
Mielenkiintoiset kuviot odottavat vajaan puolen tunnin päästä! Jalkapalloa - Suomi vs Serbia. En näe sitä, mutta olen oppinut nauttimaan radioselostuksesta. Mitenkähän selitän sen KJ:lle, että nyt pitäisi puhua lyhyesti ja jatkaa niitä sitten huomenissa pitemmän kaavan mukaan kynttilän valossa ja pehmeän musiikin soidessa...
Mikään ei ole niin järisyttävää, kun yli-innokas ja (teko)pirteä sairaanhoitaja heti aamusta klo 8. Ole siinä sitten syömättä puoli vuorokautta ja tee selkoa kaikista kumminkaiman sairauksista. Ja sitten kun sairaanhoitaja intoutuu kertomaan, kuinka lääkärit ei oikein aina itsekään tiedä miten asiat ovat, mutta hän sentään tietää - paljon kun on nähnyt...
Näki myös ilmeeni. Tunnin tarkastusaika typistyi 20 minuutin mittaiseksi. Sitten putkiloihin verta. Ensi viikolla kuullaan sitten mitä tauteja minulla on. Ai niin, saan tiedon sähköpostilla!
Huvittavaahan tässä kaikessa on se, että tämä oli työhöntulotarkastus. Tämä keikka on kestänyt nyt tasan vuoden ja kestää vielä kaksi kuukautta. Mitä sitten, jos nyt huomataan, etten olekaan kelvollinen työtäni hoitamaan? Kaipa ne perii palkan takaisin ;)
Päivän aikataulu meni muutoin uusiksi: kun kalenterista oli jäänyt pieni merkintä pois, iski kiire ja stressi. Numeroita, numeroita, tapahtumia ja päiviä. Kuinkahan moni niistäkin mahtoi mennä väärin? Palautettahan aina tulee - siis kielteistä. Mikä kumma meissä suomalaisissa on, että emme osaa antaa positiivista palautetta? Ja kun harvoin sitä saa, sitä ei sitten oikein osaa ottaa vastaan -- sitä jää miettimään, että mikähän koira tähänkin on haudattu...
Tänään sain yllättävän puhelun "menneisyydestä". Hämmästyttävää, kuinka yksi puhelu voi tuoda mukanaan lähes 10 vuoden muistot. Ystävä nuoruuden vuosilta ilmoitteli itsestään. Olemme asuneet samassa kaupungissa jo kauan, mutta vasta nyt tuntuu olevan aika uudelle kohtaamiselle. - Mielenkiintoista.
Ilta päättyi kolminkertaiseen juhlaan. Ensin tahdon, sitten kylässä sympaattisen pariskunnan luona - sain tutustua ohimennen koko heidän perheeseensä, ja sokerina pohjalla: kotijuutalaiseni viestit. Sunnuntaina odotus palkitaan - toivottavasti.
Huomenna on arki - ja sen mukaiset askareet. Keitähän saan huomenna tavatakaan?
Kummasti vain loppuvat nämä vapaapäivät omia aikojaan. Huomenna pitäisi aamulla mennä näyttäytymään ja katsomaan tekemättömien töiden kasaa. Vasta perjantaina voi sitten ryhtyä katselemisesta työn tekemiseen - jos sittenkään.
Luin äsken listaa vapaista työpaikoista. Tarjolla olisi Mikkeliä ja Poria - sekä Helsinkiä. Mikkelissä olen käynyt kerran, Porissa sitäkin useammin. Molemmista on sen verran ennakkoluuloja (ja Porista kokemustakin), että taidan jättää koko homman vain työpaikkailmoitusten lukemisen asteelle. Ja nyt tuntuu siltä, että Helsinki sopii "kakkoskodiksi", irtiottopaikaksi tästä turkulaisesta arjesta.
Verottajan varaan jää se, kuinka usein voin aikaani Helsingissä viettää. Älkää kysykö, miten sen verottajaan liittyy. Elämä on muutoinkin kummallista.
Eilen nukahdin nopeasti ja Robert jäi testaamatta. Nyt olin viisaampi - otin iltapäivätorkut. Operaatio Hadeksen salaisuudet aukenevat tuota pikaa.
Suosittelen otsikossa mainitsemaani ruokaa! Kasvispyöryköitä kermakastikkeessa, riisiä ja parathaa. Tämä jälkimmäinen on tandoori-uunissa paistettua voilla voideltua leipää. - Olin ystäväni kanssa Indimassa syömässä ja jakamassa elämäämme. Onneksi ruoka oli hyvää ja jutuissakin jokunen valonpilkahdus. Ja mikä tärkeintä, istuimme hyvän ruuan ääressä lähes kaksi tuntia! Valitettavasti tällaiseen on vain mahdollisuus (lue: varaa) kovin harvoin.
Jälkiruokaa emme syöneet. Sellaiseksi toki luettakoon toisen ystäväni kanssa kotona syömämme jäätelökakku. Istuimme hämärtyvässä illassa parvekkeella. Tarinoimme. Mukavaa oli istua. Luostarissani käy harvoin vieraita - liian harvoin. Ehkä minun täytyy aktivoitua tässä...
Paljon ei ollut aikaansaannoksia tälle(kään) päivälle. Intouduin lukemaan. Jotkut kirjat ovat sellaisia, että niitä ei voi jättää kesken. Ei eilistäkään. Sanoimme toisillemme hyvästit pari tuntia yli puolen yön.
Sain useita postiviestejä kurdinaisen käännytyksestä. Niissä pyydettiin antamaan tukea kampanjalle, jossa vielä yritettäisiin saada UVIn päätös muuttumaan. Kieltäydyin kaikista. Luotan edelleen viranomaistoimintaan. Kirkolla ei ole tarvetta tämänkaltaisessa maassa ryhtyä piilottelemaan turvapaikanhakijoita.
Ja sehän on täällä Turussa seurakunnalle mainostemppu. Saman seurakunnan alueella on Suomen Punaisen Ristin pakolaiskeskus, jossa seurakunta ei edes käy. Miksi kävisi? Eihän sillä pääse otsikoihin.
Niin, eikä muutoin kyseisen seurakunnan papit käy oman seurakuntansa kapakoissa. Parempi hakeutua näyttäviin paikkoihin, joista saa hyviä kuvia. Oman alueen baareissa ei heitä näy. Mutta miksi sinne mennäkään? Siellä saattaa joutua tosissaan töihin...
Robert Ludlum odottaa sängylläni. Menen hänen seurakseen. Se on meille kaikille parempi.