Suosittelen otsikossa mainitsemaani ruokaa! Kasvispyöryköitä kermakastikkeessa, riisiä ja parathaa. Tämä jälkimmäinen on tandoori-uunissa paistettua voilla voideltua leipää. - Olin ystäväni kanssa Indimassa syömässä ja jakamassa elämäämme. Onneksi ruoka oli hyvää ja jutuissakin jokunen valonpilkahdus. Ja mikä tärkeintä, istuimme hyvän ruuan ääressä lähes kaksi tuntia! Valitettavasti tällaiseen on vain mahdollisuus (lue: varaa) kovin harvoin.
Jälkiruokaa emme syöneet. Sellaiseksi toki luettakoon toisen ystäväni kanssa kotona syömämme jäätelökakku. Istuimme hämärtyvässä illassa parvekkeella. Tarinoimme. Mukavaa oli istua. Luostarissani käy harvoin vieraita - liian harvoin. Ehkä minun täytyy aktivoitua tässä...
Paljon ei ollut aikaansaannoksia tälle(kään) päivälle. Intouduin lukemaan. Jotkut kirjat ovat sellaisia, että niitä ei voi jättää kesken. Ei eilistäkään. Sanoimme toisillemme hyvästit pari tuntia yli puolen yön.
Sain useita postiviestejä kurdinaisen käännytyksestä. Niissä pyydettiin antamaan tukea kampanjalle, jossa vielä yritettäisiin saada UVIn päätös muuttumaan. Kieltäydyin kaikista. Luotan edelleen viranomaistoimintaan. Kirkolla ei ole tarvetta tämänkaltaisessa maassa ryhtyä piilottelemaan turvapaikanhakijoita.
Ja sehän on täällä Turussa seurakunnalle mainostemppu. Saman seurakunnan alueella on Suomen Punaisen Ristin pakolaiskeskus, jossa seurakunta ei edes käy. Miksi kävisi? Eihän sillä pääse otsikoihin.
Niin, eikä muutoin kyseisen seurakunnan papit käy oman seurakuntansa kapakoissa. Parempi hakeutua näyttäviin paikkoihin, joista saa hyviä kuvia. Oman alueen baareissa ei heitä näy. Mutta miksi sinne mennäkään? Siellä saattaa joutua tosissaan töihin...
Robert Ludlum odottaa sängylläni. Menen hänen seurakseen. Se on meille kaikille parempi.
