Itketkö nyt - Tom Dooley?

Tässä iässä kaikki alkaa olla kovin tavanomaista. Uimahallissa menin samaan pukeutumisvälikköön, varasin saman kaapin kuin olen pyrkinyt tekemään jo vuosia... Altaasta palatessani sama suihkuvälikkö... Järjetöntä - mutta niin turvallista?

Töitten viimeisellä tunnilla minulle kerrottiin: "Rakastan sinua!" Eipä nuo sanat ole pitkään aikaan niin sykähdytäneet - ja saivat minussa aikaan uudenlaista elämää (jopa työteho nousi)! Saatoin aistia, että tunnustus tuli suoraan Kotijuutalaiseni sydämestä. Kunpa osaisin vastata tuohon - yhtä aidosti -- sillä tunnen myös itse niin.

Kotiin tullessani kävelykatua pitkin vastaan tuli Pitkänhuiskea, katseita varmasti keräävä Mies, joka oli ollut Miehensä kanssa häissä viikonloppuna. Omissa olotiloissaan oli. Vaikka yhä viittilöisin kuin kuningatar Elisabeth, hän ei näkisi ;) - Laitan illalla geeliä niveliin, sen verran ne taisivat hiertyivät näistä kuninkaallisista kädenpyörittelyistä.

Kaupungilla kulkiessani kuuntelen lähes aina musiikkia. Tuntui hyvältä kotiin kävellessäni viimeiseksi kuunnella aitoa työväenlaulantaa. Siitä tuo otsikko. Tällaisen valkokaulustyöläisen on hyvä säännöllisin väliajoin muistaa, kenen hiellä kouluni ja hyvinvointini on rakennettu. -

Päivällä kirjoitin kommenttini seurakuntien pyrkimyksistä ryhtyä kovin aktiivisiksi näissä turvapaikanhakuasioissa. Juuri tullut uutinen kertoo, että Mikaelinseurakunnan toiminnasta on tehty kantelu oikeusasiamiehelle. - Kannatan lämpimästi tätä kantelua.

Che, sinä tiedät kaikki - joka ainoan Sierran sopen...

Saatan päätellä sen siitä, että tähän mennessä olen siivonnut innolla: tiskannut, vaihtanut vuodevaatteet, pessyt pyykkiä ja pyyhkinyt pölyt. Ja nyt olen jo tehnyt etätöitä parisen tuntia.

Tälle päivälle riittää vähemmän töitä - enemmän lepoa. On lähdettävä liikkeelle, parkkeerattava Näköalabaariin ja luettava päivän Aviisi. Tapani mukaan luen aamulla lehtiä netistä. Paikallisen lehden sivuilla oli kuva, joka sai kahvin menemään väärään kurkkuun. Joillakin ihmisillä on tapana työntää hiussuortuvansa joka kuvaan. Mutta minkäs sille tekee kun on Erityisen Tärkeä Ihminen. Vissiin Jumalasta seuraava?

Edelliseen liittyen. Luin ystäväni blogia, jossa hän monin sanoin kiitteli seurakuntien aktiivista roolia turvapaikan antajana. Minä olen sitä mieltä, että tämänkaltaisessa maassa seurakunnat pitäkööt näppinsä erossa tämänkaltaisesta toiminnasta! Meillä on hyviä virkamiehiä, jotka osaavat työnsä! Ja jos turvapaikanhakija on syyllistynyt rikokseen kotimaassaan, pitäisikö meidän ryhtyä hänen suojelijakseen? Itse en ole enää tästä menettelystä varma... Minusta taitaa löytyä rasistisia piirteitä. Mutta kirkot pysykööt Suomessa poissa näistä kuvioista. Se on minusta vain kyseenalaista julkisuuskuvan kiillottamista!

Tänään on juhla. Päivänsankari sai tervehdyksensä ja lahjan, jonka vain minä voin Hänelle antaa ;) Eilen illalla annoin jo Hänelle ohjeet, millaisesta kakusta Vieras pitää. Ensi viikon lopulle jää nähtäväksi (koettavaksi), kuinka hyvin maustettu kakku mahtaakaan olla.. Ja ne koristeet - tuskin maltan odottaa!

Pienoinen juhlanaihe on sekin, että halli aukeaa ja pääsen uimaan sisätiloihin. Ulkona uiminen - niin kuin olen aikaisemmin kertonut - menee räpiköimisen puolelle.

Mutta nyt joutuin Näköalabaariin!

Minä tiedän, että tästä tulee sanomista. Puolustaudun sitten - henkilökohtaisesti.

Joku haaveili blogissaan Tommi Korpelaa ikkunankorjaajaksi. Näky olisi varmaan veret seisauttava. Meidän työpaikalle oli tullut tänä aamuna sähkömies. Tuli vastaan alaovella ja olin kävellä ovenpieleen. Varsinainen peikkomies (no, poikanen - ehkä)! Tyylikkäät korvikset ja hyvinistuva työhaalari. Siinä se rassasi alakerran pistorasioita. Ei minulla oikeasti ollut aikaa jäädä häntä kovin kauaksi aikaa seuraamaan (palkka maksetaan muusta). Mielenkiintoinen havainto oli itse asiassa se, että tämä jakorasianrassaaja käytti erinomaista hajuvettä. Ei olisi uskonut vielä muutamia vuosia sitten...

Iltapäivällä kävin uimassa. Piti odottaa pesutiloissa, että kulttuuriherrat sai Samppalinnassa olleen hyväntekeväisyysuinnin käyntiin. Tilat olivat täynnä teinejä ja meno sen mukainen. Valitettavasti.

Tullessani uimasta huomasin teinien kadonneen ja myös pyyhkeeni. Menin etsimään pyyhettäni puokuhuoneesta ja sieltähän se löytyi. Jollakulla teinillä ei ollut ollut mukanaan omaa pyyhettä, joten oli sitten päättänyt "lainata" minun. Itseäni kuivatessa mietin kyllä, että mitä kaikkeahan sitä sillä pyyhkeellä oli pyyhitty... Pitäisiköhän käydä suihkussa?

Illan kruunasi ihana Bella! Siis Bella Davidovitsh. Musiikkijuhlien konsertissa tämä iäkäs Lady loihti upeaa, korviahivelevää musiikkia. Ollapa itse tuossa iässä tuossa kunnossa ja vielä ylipäänsä työkykyinen! Ja oma luku sinänsä oli Cremona-kvartetin jousien taiturimainen käyttö ja sointi... Schumannia tummaan italialaiseen tapaan. Iloa kaikin puolin!

Kotiin kävellessä törmäsin tuttavaani, joka kaipasi seuraa Yölinnun konserttiin. Ja minähän lupasin harkita. Musiikkimakukin menee laidasta laitaan - niin kuin verenpaine -- ja oikeastaan koko elämä!

Eheytymiskeskustelu on noussut jälleen pintaan. Aslan ry:n kouluttaja Ari Puonti (parantunut rukouksella ja muutosterapialla) toteaa, että homouden taustalla on usein lapsuuden hyväksikäyttöä, oman sukupuolen vanhempaan oleva suhde on ollut kielteinen ja samaistuminen ikätovereihin on ollut keskeneräinen. Niin, ja seksikokemuksia alle 16 vuotiaana on keskimääräistä enemmän juuri homoiksi päätyvillä kuin heteroilla.

Minkälaisia idiootteja tämä maa päällänsä kantaa? Kuulema monet ovat onnellisesti eheytyneet. Kuitenkin tunnetut terapeutit (myös kirkossa) vakavasti varoittavat näistä muutosterapioista. Ja amerikoissa - halleluja! - amerikoissa on ollut niin paljon menestystä. Siellä ei taida kohta olla ensimmäistäkään homoa. Rukousta ja terapiaa! Siitä se elämä urkenee!

Selvyyden vuoksi. Uskon rukoukseen, mutta en tässä merkityksessä. Olen käsittänyt, että suurin rikkaus omassa elämässä on ollut itsensä, oman identiteettinsä löytäminen. Tiedän kyllä, että jossakin on ihmisiä, jotka rukoilevat "paranemiseni" puolesta.

Toivottavasti löytävät parempia kohteita. Itse pystyn puolustautumaan ja olemaan ylpeä siitä, mitä olen. Suren niiden puolesta, että jotka eivät kykene! Niiden puolesta, jotka joutuvat näiden "ihmeparantajien" käsiin - parantajien, jotka tekevät tuhoa monin verroin.

Ja toisekseen. Puontin tapaiset lausumat ovat loukkaavia. En tunnista ensimmäistäkään hänen esittämää syytä elämästäni. Olen se mitä olen. Minun ei tarvitse "vierittää syytä" seksuaalisesta identiteetistäni vanhempieni kontolle.

Seksin olisi toki voinut löytää vähän nuorempana ;)

Molemmilla on merkittävä kosketuspintani elämääni - ainakin tämän päivän osalta.

Lähtiessäni Turun kotiini Töölöstä aamulla seurasimme kaikki kolme piispa Huovista, joka liikkeistä päätellen ilmeisesti etsi työpaikkaansa. Otti muutaman askeleen, kaivoi takataskustaan puhelimen, katsoi sitä, pani sen takaisin ja jatkoi matkaansa. Otti taas muutaman askeleen ja alkoi etsiä puhelintaan... Kadun risteyksessä hän etsi suuntaa (elämälleen?). Emme ehtineet nähdä minkä ratkaisun hän teki, ketä hän päätti seurata ja mihin. Valtionrautateillä on niin kiireiset nuo aikataulut. Lähdettiinkin Turkuun melkein minuutilleen.

Kotiin tultutuani luin postin ja juutuin Hesarin sivuille, joissa saattoi testata oman sukupuolensa (kuinka mies sitä sitten ollankaan). Pääsin sentään yli 50 prosentin - Jumalan kiitos. Siis minussa on enemmänkin miestä kuin se, mikä roikkuu jalkojeni välissä.

Rakkauselämää piti testata ja selvittää kuka julkkiksista olisi minulle Se Oikea. Valitettavan suurella todennäköisyydellä hän on Kike Elomaa. Seuraavaksi tarjottiin miestä, jonka nimeä en ole koskaan kuullut, mutta ei sen väliä. Kiken ja minun maailmani kohtaavat lähes 80 prosenttisesti!

Muutoin päivä on mennyt päänsäryn sävyttämänä tähän asti. Kohta sydäntä lämmittävä ja toivonmukaan verenpainetta laskeva (166/104) puhelu Töölön kulmille. Ihana viikonloppu Helsingissä. Suomenlinnaa, Hietalahtea - iltojen pimeyttä ja kuitenkin hellivää lämpöä joka puolelta ;)

Helsingissä alkoikin sataa ja ukkostaa kun lähdin.

Pikkupotilas makaa sohvalla kipujensa kanssa. Teemme lähtöä lääkäriin. Maalla se ei ole yksinkertaista.

Ja kun päivystyksen perushoitaja päättää vielä opettaa, mihin numeroon pitää "oikeasti soittaa" - p***le!

Viikonloppu on menossa uusiksi. Harmittaa, mutta kipeää tekee katsella sairasta Prinsessaa.

Aikuiset ihmiset osaavat sietää paremmin pettymyksiä. Ja onhan näitä päiviä. Ehkä toinen toistaan parempia vielä.

Se on suomeksi: muutama päivä vapaata!

Kenties hyvän sikarin tuoksua (ja makua) Töölön tienoilla, hyviä tarinoita ja miehekkäitä otteita puolin jos toisinkin.

Ei puhelinta, ei ennakolta lukkoonlyötyä ohjelmaa!

Ja kuinka tätä onkaan odotettu!

Vai miten se nuoriso sanoo?

Tänään on tehty ja lähetetty tiedotusvälineitä varten joulukauden tapahtumien tiedot. Nyt vain odottamaan, että pääsemme laulamaan "Kun maas on hanki" ja muita järjettömiä joululauluja.

Onneksi - jos kaikki menee hyvin - saan paeta ystäväni kanssa pahinta jouluruuhkaa aurinkoisempiin maisemiin!

Sinä, jolla itseni laillani jäi joulukortit kirjoittamatta viime jouluna, aloita se tänään. Yllätä ystäväsi. Ole ensimmäinen. - No, minä en ole vuosikausiin lähettänyt joulu- tai muitakaan kortteja. Enkä ole saanut niitä itsekään. Hetkinen! On yksi ystävä, joka uskollisesti kirjoittaa kaikkina juhlapäivinä minulle kortin - siis vaikka olisi kolmannen nimeni nimipäivä. Jaa, asuuko kaukanakin? Tuossa parin kilometrin päässä.

Hän on vain sitä mieltä, että se on kaunis ja mieltä lämmittävä tapa. Minä en siis lähetä hänelle kortteja. Olen ottanut tavaksi viedä Vana Tallinnaa. Sekin kuulemani mukaan lämmittää.

Sade teki hyvää! Pitkän ja uuvuttavan tukalaksi käyneen päivän päätteeksi kävelin läpi keskustan nauttien sateesta, jonka jäljiltä minuun ei jäänyt kuivaa paikkaa. Toivottavasti huomennakin sataa - toki kohtuullinen pyyntö: mieluummin klo 22 jälkeen.

Tukahduttava kuumuus on saanut minussa aikaan sen, että tehtävät tulevat ja menevät. Olen suoriutunut niistä jotenkuten, mutta minkäänlaista ylimääräistä energiaa ja intoa ei ole ollut. Tätä energiaa on syönyt tämä vaatteidenvaihtamisrumba. Eilen liikuin kolmenlaisissa vaatteissa ja ehdin välissä ottaa viilentävän suihkun keskellä päivää. Tänään ei onneksi ollut MustanPuvunPäivä, mutta vaihdella sai vaatteita laidasta laitaan.

Vielä kaksi työpäivää ja hellittää! Huomenna lähden maalle ja lauantaina Töölön torille ;)

Olin (olen) verenpaineseurannassa. Verenpaineeni vaihtelee laidasta laitaan lyhyenkin ajan sisällä. Ensi viikolla saadaan valaistusta asiaan. Näillä arvoilla ei ennusteta pitkää ikää.

Mutta ei kai se pituus tässä ratkaisekaan? Tärkeintä on sisältö. Kun eräs ystävistäni kuoli muutaman kuukauden päästä eläkkeelle jäämisensä jälkeen (tupakoinnin aiheuttama keuhkosyöpä), hän kertoi saattohoitokodissa ilman minkäänlaista katkeruuden häivää: "Olen saanut elää hyvän elämän." - Jos elämä ei ole kaksista, miksi toivoa pitkää ikää. Pikemminkin lyhyempää mutta sisältörikasta - vai kuinka?

Olen viimeisinä öinä saanut nähdä mielenkiintoisia unia. Se kertoo jotakin unen tasosta. Toivon, että suuntaus jatkuisi. Eroottisia ne eivät ole, mutta mielenkiintoisia ne kyllä ovat. - Btw. eroottisen unet harvoin ovat intohimoa lisääviä - pikemminkin päinvastoin.

Siirryn siis odottamaan jo maksuttomien yökuvien latautumista.

Tänään oli se päivä. Sain kesken työpäivän istahtaa perinteiselle Kuukautislounaalle ystäväni kanssa. Meillä on tapana tavata kerran kuukaudessa eri ravintoloissa. Paikalla sinänsä ei ole mitään väliä - eikä oikein ruuallakaan. Tärkeintä on se, että meillä on mahdollisuus istua rauhassa - ilman vieraita korvia liian lähellä.

Kohtaamisemme on jotakin sukua ripittäytymiselle. Tasaamme luottamuksella tietoja. Puhumme omasta(kin) elämästä, usein pilke silmäkulmassa, mutta vakavasti. Kokemus on puhdistava. Kun parin tunnin lounas on ohi, jää jo odottamaan seuraavaa.

Jouduin tänään uimaan Samppalinnassa. Sen sitä saa, kun päättää aloitta uimakautensa elokuun alusta, jolloin Impivaarakaan ei ole auki (aukeaa huomenna maanantaina). Se oli vaikeaa. Vesi oli liian lämmintä. Ihmisiä oli edessä ja takana, yläpuolella ja alapuolella. Käsiä oli kummallisissa paikoissa. Väliin oli hieman ahdistava tunne. Mutta uitu on!

Samppalinnassa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Törmäsin mieheen, jonka olin tavannut eilen pikimmiten töissä. Hilpeän häkellyttävää kohtaamisessa oli se, että kun on ihmisen nähnyt ykköskuosissaan, on vaikea hahmottaa kyseistä ihmistä alastomana. Alastomuudessa sinänsä ei ole mitään hävettävää. Päinvastoin! Odotan malttamattomana sitä, että ihmiset alkaisivat järjestää OIKEITA juhlia, joissa voisi olla alastomana. Ei olisi pukeutumisongelmia.

Aamulla tapaan työterveyslääkärini. Onneksi oli vara valita kahdesta se toinen. Tämä toinen teki minuun vuosia sitten lähtemättömän vaikutuksen. Kun astuin flunssaisena sisään hänen vastaanottohuoneeseensa, hän sanoi ennen kuin ehdin istua: "Tuota on liikkeellä, Mihin apteekkiin haluat reseptin?". Olin sen verran häkeltynyt tuolloin, että en osannut sanoa juuri mitään. Todellisuudessa flunssa oli edennyt keuhkopussin tulehduksesi ja jo seuraavana yönä makasin tyksiläisten hellässä huomassa. Sairaslomalla olin parisen viikkoa. - Sattuneesta syystä siis kierrän Erään Lääkärin kaukaa, vaikka hän varmasti hyvä lääkäri onkin...

Vaivani on vanha. Mutta minun täytyy nyt ryhtyä perehtymään nettilääkärikirjaan, jotta voin heti lääkärin nähdessäni ilmoittaa diagnoosini ja tarvittavan lääkityksen. Mitä tuota Tohtorin aikaa näin selvässä tapauksessa kohtuuttomasti kuluttamaan?

Hyvää alkavaa viikkoa!