Itketkö nyt - Tom Dooley?

Olen reilun viikon ajan järjestellyt sukulaiseni hautajaisia. Koska sukuni on Lapin raukoilla rajoilla, hommaa on pitänyt hoitaa puhelimitse. Lukuisten puheluitten yhteenvetona voi sanoa: kuolema maksaa. Jos vainajan pitäisi etukäteen huolehtia kuolemisestaan johtuvat kustannukset, pitäisi hänen perustaa rahasto. Halvimmillaankin kustannukset ovat lähes 1.000 euroa. Ja jos ei ole tarkka, summa tuplaantuu helposti.

Vieläkin muistan erään televisiossa esitetyn dokumentin suomalaisesta kuolemasta, jossa hautaustoimiston työntekijä totesi toimittajan arveluun hautaamisen kalleudesta, että "jos arvostaa vainajaa, niin kyllä ne rahat jostakin löytyvät..."

Kuuntelin sivukorvalla aiheeseen liittyvää keskustelua saunassa. Miehet puhuivat kuolemasta. Toisen äiti oli kuollut ja poika kauhisteli kuinka kalliiksi jo äidin arkkuun saaminen oli tullut. Oli ollut vaikka minkälaista hautauspukua ja -tyynyä. Sotkeuduin onneton keskusteluun ja ihmettelin, miksi hän oli suostunut kaikkeen tuohon. "Kyllä meidän suvussa on rahaa, että saadaan äiti arvokkaasti hautaan." - Niinpä. Valitetaan, mutta ei tehdä mitään.

Hautauksen kustannuksissa suurin osa on "ylihintaa" ja siten vältettävissä. Mutta joskus näkee, kuinka syyllisyydestä maksetaan. Lähtö on ainakin komea tammiarkuin ja muine koristeineen. Elämässä ei sitten niin hyvin tainnut mennäkään.

Vielä hetken hautajaisjärärjestelyistä. Tein sopimuksen pienen hautaustoimiston kanssa. Jos olisin valinnut suurimman tarjouksen suoralta kädeltä, se olisi maksanut 880 euroa enemmän.

***

Vapaapäiväni iloksi istuin Näköalakahvilassa ja totesin, että syksyn tulemisen myötä elämä normalisoituu. Tyhjä kahvila alkaa taas täyttyä tutuista kasvoista ja hyvänpäivän tutuista. Se on jotekin turvallista. Elämä jatkuu.

Suosittelen lämpimästi sijoittamaan elämään, tähän hetkeen ja ihmissuhteisiin. Huomisesta kun on paha mennä sanomaan. Vain harvat elävät 90-vuotiaiksi...

Tulin juuri Samppalinnan maauimalasta. Se oli tänään viimeistä päivää auki - seuraavan kerran siellä uidaan ja saunotaan toukokuussa 2008. Mitähän sitä ennen ehtiikään tapahtua?

Ystäväni kanssa nautimme töitten jälkeen mitalikahvit ennakkoon ;) Jäätelökakkua ja kahvia. Sitten netin välityksellä kuvaa Osakasta ja suomalaista juhlaa. Kun suomalainen menestyy maailmalla, siinä herkistyy suomalainen mieskin =) Mukava on ollut kisoja seurata. Aina ei voi menestyä - pikemminkin se on meille suomalaisille harvinaista herkkua. Mutta antoisaa on ollut katsoa nuoren urheilijapolven tulemista. Mitä ensi kesä tuokaan tullessaan - siellä Pekingissä. Ja sitä ennen tietysti hakkaamme ruåtsalaiset mennen tullen maaottelussa!

Huojentava olo. Kolme päivää vapaata ja lepoa. Hetki sitten suljin työpuhelimeni. Sohvalla odottaa keskeneräinen kirja ja lakupussi. Radio on auki. Siellä menee parasta aikaa Naisten ilta. Mielenkiintoinen ohjelma - sekin sopii meille herkille miehille ;)

Hyvää alkavaa viikkoa! Nyt alkoi pidennetty viikonloppu...

Meikäläisen viikonloppu alkaa muuten sunnuntaina illalla. Aina ei voi saada haluamaansa - kuten sitä, että olisi vapaalla yhtä aikaa kuin valtaosa kavereista ja ystävistä on.

Tänä aamuna sain kauan kaipaamani tiedon. Nyt tiedän, milloin tämä pätkätyöni päättyy ja milloin voin aloittaa oman sapattivapaani. Toivottavasti se kestää muutaman kuukauden ;) Levon tarpeessahan tässä tuntuu jo olevan. Ja onhan nämä ihmissuhteetkin jäänyt aivan onnettomalle hoidolle. Ei vain jaksa töitten jälkeen lähteä nukkumaan istualtaan lähiöbaariin.

Olen miettinyt Helsinkiin muuttamista. Ongelmana on ollut se, etten halua luopua Turun kodistani. Haluan, että minulla on sillanpääasema myös tässä kaupungissa, kotikaupungissani. Kun puhuin tätä eräälle työkaverilleni, hän innostui vuokraamaan kotini muutamaksi kuukaudeksi, ehkä vuodeksi ja jopa sillä tavalla, että voin silloin tällöin tulla Turkuun ja maata olohuoneen lattialla... olla siis lähes kuin kotona ollaan.

Nyt pitäisi vain saada aikaan ratkaisu lähtemisestä. Kodin vuokraaminen ei ole ainut asia. Monet henkilökohtaiset asiat painavat ehkä vaa'assa enemmän kuin tämä Luostarini. Taidan kääntyä henkilökohtaisen Oraakkelini puoleen tässä asiassa.

Tänä iltana on voinut lukea rauhassa - ja syödä hyvää suklaata. Nautin kotona olosta. Ja huomaan tässä myös hieman kiusallisen kierteen. Mitä pitempään vietän koti-iltoja, sitä korkeampi kynnys on lähteä istumaan iltaa baariin.

Minusta on tulossa oikeasti Erakko. Kuka pelastaisi minut ihmisten ilmoille? ... Haloo!?!

Tähän asti olen luullut, että on vain Stokkan hullut päivät keltaisine kasseineen saa minut jo ajatuksena ärtyneeksi. Lienekö vika kassien värissä vaiko siinä, että ihmisiä on liikaa... ahdistukseen asti joka puolella. Yksityisyyttä ei juuri ole - ja töihin on mentävä niiltä nurkilta.

Mutta on toinenkin! Luulisi, että BB pysyisi television puolella - ja silloin siltä saisi olla rauhassa. Vaan kun ei. Nettilehdissä puhutaan mehukkaista paljastuksista - lööpit tulevat heti aamusta silmille. Ja mikäs meitä puhuttaa? Se kuka on ollut useinmiten sängyssä ja kuka pysyy muutoin otsikoissa kauimmiten. Ja vain seksi näyttää siihen auttavan. Sitä tekevät entiset BeeBeetkin. Ihan aikuisviihde-elokuviin olisi tarkoitus uralla panostaa. Reppanoitahan nämä ihmiset ovat?

Kunhan vain saa palasen julkisuutta - hinnalla ei mitään väliä. Eikä siis silläkään, minkä häpeän keskelle läheiset voivatkaan vielä joutua tuon kisan edetessä.

Ja se Sauli. Siitä en enää jaksa sanoa mitään. Toiset näyttävät toisilla foorumeilla pitävän siitä huolen.

---

Työtä ja vaivaa sekä palanen saunan autuutta on tämä päivä ollut. Vaivaan ovat kuuluneet myös huolet ja murheet - nämä elämän ikävät seuralaiset.

Mutta eiköhän elämä ole Korkeimman kädessä. Toivottavasti. Silloin kaikella tällä voisi ajatella olevan tarkoituksensa.

Ennakkotiedon mukaan Visa Hongiston välierä juoksee 14.18! Mies juoksi mallikkaasti kauden kärkiajan alkuerässä ja nyt seurataan välieriä. Rehellisyyden nimissä Visa juoksee kovassa seurassa eikä liikoja pidä odottaa. Mutta kisojen valopilkku Visa on jo nyt. Ei tarvitse tulla häveten kotiin flunssaa ja selkäkipuja valitellen.

Kisoja on ollut mukava katsoa. Toivon toki suomalaisten menestystä, mutta kokemuksesta tiedän, että realisti pitää olla. Mutta osaan iloita toistenkin onistumisista. Urheilu on monesta luopujien laji.

Tänään ei ole ollut töitä. Siksipä eilen pestyt vaatteet on silitetty. Kaapeista olen tyhjentänyt vaatteita, joita en ole kahteen vuoteen käyttänyt. Kovin paljon vaatteita en omista, mutta enpä viitsi katsella sellaisia, joille en koe olevani käyttöä itselläni. Ehkä jollekulle toiselle. Pitäisi taas löytää paikka mihin nuo viedä. Mukana on pari puseroa, jotka taisivat aikanaan maksaa maltaita, mutta joita käytin vain pari kertaa.

Huominen päivä alkaa jo hiipiä ajatuksiin. Kovin harvoin voi mennä töihin vain katsomaan, että mitähän tänään tekisi. Lähes aina on valmisteltava töitä jo vapaapäivän iltana. Mutta mitäs sitä valittamaan. Niin tekevät monet muutkin - ja tästä kai sitä palkkaakin maksetaan.

Syksy on tullut ja sen myötä vakioaikataulu? Se ei ole sinänsä mitään uutta, että harrastan uintia. Työni puolesta ehdin kutakuinkin samoihin aikoihin Impivaaran halliin. Moni muukin elää samassa rytmissä kanssani.

Tänään törmäsin nuorisojoukkoon, joka kerran saunan lauteilla pohti, mistä tuntee homon tai siis tarkemmin: tietää, mistä toinen mies on homo. Kumma kyllä - keskustelu alkoi vasta sen jälkeen, kun itse tulin altaasta suihkun kautta saunaan...

Yksi sankareista sen tiesi! Jos imee toisen (miehen) nänniä ja se kovenee, se on varma merkki! Vain homomiehen nänni kiihottuu tällaisesta toisen miehen kosketuksesta. Itse sankari kieltäytyi olemasta kohteena, kun eräs muu joukosta halusi kokeilla, josko sankarilla itsellä alkaisi nännit nöpöttää - sillä tavalla miehekkäästi tietenkin.

Nyt siis testaamaan niitä miehiä, joista ei voi olla varma. Vain pyyntö: voisinko imaista nänniänne? Tämä on tällainen tilastokeskuksen poikkitieteellinen tutkimus...

---

Rokkihomo kirjoitteli näistä uimahallien antisankareista, jotka hiippailevat perässä toivoen, että jotakin saisi... Se on kieltämättä kiusallista - usein jopa ärsyttävää. Itsekin olen hämmästellyt sitä, etteikö hiipparit ymmärrä puolen tunnin perässälaahamisen jälkeen, että nyt iskivät "kirveensä" kiveen? Vai uuvutustaktiikkaako se on?

Lauantaina havahduin kyseisen hallin lauteilla siihen, että vieras käsi liikkui laittomille alueille. Tartuin miehen käteen niin voimakkaasti, ettei jäänyt epäselväksi, mikä puristuksen viesti oli. Kun palasin takaisin altaalta, mies oli mennyt. Ja toivottavasti pysyy pois. Suomalainen ymmärtää kyllä, että vaikka paikkaa "mainostetaan" kohtaamispaikkana, on toimittava matalalla profiililla - jos jotakin haluaa.
---

Turussa taitaa olla aika vaikea elää kaapissa, kai?

Koska Jeesus kumppaneineen oli meikäläisittäin tarkasteltuna kovasti vierasmaalaista väkeä, on hartauden harjoitukseemme vakiintunut joitakin etelämaalaisia piirteitä, tai ainakin niiden rippeitä.

Viimeiseksi ehtoolliseksi sanottua Jeesuksen ystäväpiirin illanviettoa toistetaan rituaalisesti kaikkialla maailmassa päivittäin. Jos Suomen heimo olisi valittu kansa ja Jeesus olisi varttunut Nasaretin sijaan Nakkilassa (voiko Nakkilasta tulla mitään hyvää?), muisteltaisiin viimeistä iltaa maailman kirkoissa ilkosiltaan pienet vihdat käsissä. Kirjanoppineet kiistelisivät, mistä oksista vihta olisi koottava, jotta sakramentti olisi aitoperäinen.

- Jaakko Heinimäki: Outo hartauskirja.

---

Vihta vain puuttui tänään saunassa! Lapsuudessa totuin siihen, että loppukesästä ja joskus talvellakin saunassa käytettiin vastaa (ie. vihta). Se teki hyvää kropalle, mutta toi etenkin keskelle Lapin kylmää talvea tervetulleen viestin menneestä (ja tulevasta) kesästä. - En tiedä, onko Turussa missään saunaa, jossa saisi vastoa. Tai joku joka kutsuisi kotisaunaansa (puilla lämpiävä?) ja tarjoaisi tämän nautinnon?

Muutoin päivä on tilamerkinnästä huolimatta kulkenut iltaa kohti alavireisissä tunnelmissa. Huomiset työt sain tehtyä, kauankaivatut mailit lähetettyä ja ehkä iltapalakin valmistuu ajallaan.

Joskus takaiskun ei tarvitse olla maatakaatava (voihan se olla ymmärrettäväkin, kai?) kun se sävyttää koko päivän harmaan sävyiseksi.

No, huomenna maalle. Siellä lienee elämää enemmänkin kuin heikko sydän kestää ;)

Mukavaa pyhää!

Kuulun ihmisiin, joiden hommat karkaavat liian usein käsistä. Kun minun olisi pitänyt illalla valmistella huomisen aamun töitä, intouduin lukemaan otteita kirjoista, joita löytyy sieltä täältä ja joita en ole pitkään aikaan lukenut. Blogin otsikko on eräästä tällaisesta rentouttavasta kirjasta peräisin.

Siitä on peräisin tämäkin: "Esitiedot: Potilas kieltäytyy antamasta."

Kirja on ystäväni syntymäpäivälahja, jonka sain vuosi sitten. Mervi Marttila on kerännyt kirjaan hervottomia lipsahduksia poimittuina oikeista lääkäreiden saneluista. Kirjalla on nimikin:"parantunut hoidosta huolimatta - päättömiä potilaskertomuksia".

Kas kummaa mitenkä tulikaan valituksi nuo kaksi esimerkiksi tästä kirjasta. Onneksi tämä kolmas on kaukana kahdesta ensimmäisestä otoksesta. Muutenhan voisi luulla, että kirja on täynnä alatyylin ilmauksia [vaikka kukapa meistä ei haluaisi fysioterapeuttia kerran viikossa kotona?]. Niin se kolmas sanelu kuuluu näin: "Saanut yksivuotiaaksi rintaa, sitten munaa."

Joo, olen tehnyt töitäkin tänään. Ja jopa huomisen aamun hommatkin valmiiksi. Uinti sujui hienosti ja saunassa oli onneksi hiljaisen sorttista =)

Niin, ja Kotijuutalaiseni on tallessa kotonaan. Nyt voinkin hyillä mielillä mennä unien kultalaan. Luostarissani on hiljaista.

Eilen kehuin Leena Lehtolaisen kirjaa. Toisen vapaapäiväni olen ahminut Maeve Binchyn kirjaa "Talo Dublinissa". Kirjassa on 650 sivua, joten en ehtinyt sitä lukea loppuun - itse asiassa olen puolessa välissä. Haluaisin jatkaa lukemista, mutta huomenna on taas töitä ja on oltava virkeä :(

Jos hyvin käy, vielä 55 päivää ja sitten saa taas lukea ajan kanssa, siis kelloon katsomatta.

Kuinka mukavaa on päästä matkalle toisten siivellä - tarinoiden siivittämänä.

Kiitos ystävästä, joka tuo minulle lähes joka viikko hyvin erilaisia kirjoja luettaviksi. Ja kun olen lukenut, annan kirjat eteenpäin.

Lukemisen ilo on tarkoitettu jaettavaksi. Mitä hyödyttää pitää kirjaa omassa hyllyssä, kun voi antaa sen eteenpäin - toisellekin iloksi?

Sinä joka luet, etsi käsiisi Leena Lehtolaisen otsikon mukainen teos. Se ei ole helppo luettava - päinvastoin! Se on hieno naisen selviytymistarina. Kirjoittamistyyli on mielenkiintoinen ja arkisuudessaan loppu sykähdyttää! Suosittelen.

Tästä seuraavasta tietysti tulee pyyhkeitä :( Ensimmäisestä vapaapäivästäni meni kolmisen tuntia Serranojen parissa. Joskus aikaisemmin olen kertonutkin, että minulla ei ole ollut pitkiin aikoihin televisiota - eikä ole ennen Pekingin Olympialaisia. Tänään mietin vakavasti, josko sittenkin... Tai sitten netistä tai sitten boxi, että voisin katsella koneen välityksellä. Ai niin, onhan se sekin vaihtoehto, että opetan... öh.. eiku kauniisti pyydän, että Kotijuutalaiseni taltioisi niitä minulle iltojeni ja vapaitteni iloksi.

Lueskelin blogeja äsken ja jossakin siellä puhuttiin tästä suomalaisen (homon) ulkoisesta habituksesta. Sillä ei voi olla merkitystä sinänsä suhteelle. Mutta liiallinen lihavuus/laihuus tuo terveyteen liittyvän huolenaiheen. Siitä saa ja pitää olla huolissaan. Jos kerran rakastaa, niin välittää myös näin. Arkahan asia se on monille, tiedän sen...

Niin, ja onhan tämäkin nähty: kumppani alkaa yllättäen kuntoilla ja huolehtia ulkoisesta olemuksestaan muutenkin. Ja ennen kuin tajusinkaan, huomasin, ettei hän tehnyt sitä itseään varten, ei minua varten vaan valmistautui "markkinoita" varten. Ja sinnehän se meni...

Kun puhumme, että toinen ihminen saa olla juuri sellainen, kuin tuntee olevansa -- millainen hän todellisuudessa on? Tai minä? Millainen minä olen todellisuudessa? Onko siinä ulkomuodolla joku erityinen merkitys? Ei kaiketi, eihän? Toivoisin, että minussa rakastutaan sisäiseen minääni... Se kun ei vuosien ja vuosikymmenien aikana rapistu, vaan paranee vanhetessaan. Sitähän se elämänkokemus teettää. Siis parhaimmillaan pelkkää hyvää.