Minulla on tapana lukea lehdistä kuolinilmoituksia. Niin tein tänäänkin. Yllätyin kun löysin taannoisen työtoverini kuolinilmoituksen. Haudataan lauantaina klo 11. Ikää 57. Kun kuolleista ei ole tapana sanoa muuta kuin pelkkää hyvää, todettakoon, ettei eläessään(kään) tuo mies jättänyt ketään kylmäksi. Hänestä joko pidettiin tai vihattiin. Hänellä oli tapana sanoa asiat suoraan. Hän oli niitä, jotka katsoivat olevansa aina oikeassa.
Rauha hänen sielulleen.
Muutoin on selvitty pienemmillä takaiskuilla. HKK otti lenkin jälkeen suuhunsa puhelimeni. Siihen mennessä kun olin saanut sen pelastetuksi, näyttö olikin halki. Mutta mitäs tuosta - henkiä ei menetetty. Ja puhelinkin oli vanhan puoleinen.
Television kaukosäädin pelastettiin ennen suurempia vaurioita. Se toimii yhä. Se oli meidän pelastuksemme se.
Olisin tänään halunnut jutella tovin aikaa Relanderin kuutioitten liepeille, mutta en löytänyt kuulokkeita enkä mikrofonia. No, väsymys tuntuukin voittavan. Meni viime yönä myöhään.
Teen tunnustuksen: katsoin Serranoja kolmisen tuntia. Kiitos YLElle, että niitä voi katsoa netistä aina viikon siitä, kun osat on esitetty.
Kuoleman keskellä rakkautta ja romantiikkaa. Mitä muuta voi vielä elämältä odottaa?
2 kommenttia
martin
13.9.2007 23:58
Requiem aeternam dona defunctis, Domine
et lux perpetua luceat eis!
Olen tuskin osannut olla poissa netistä ja pysyä nahoissani Hollyoaksin takia (Craig & John Paul). Enpä olisi uskonut ja sitten vielä vuodatan ilon kyyneleitä!
audinkopoika
14.9.2007 12:20
Itse en onneksi oo hörähtänyt siihen sarjaan ;) Kylläkin Diagnoosi: Murha ja Mysteerio Murha ohjelmiin.
Tykkään poliisisarjoista, erityisesti saksalaisista lisäksi.