Harmony Sister kirjoittaa elämästään

Olen työpaikassani ja tätä ennen koulussani törmännyt seuraavaan asiaan. Nimittäin, kun olen kertonut (niille harvoille) olevani homoseksuaali, niin eräs opettajani tai pomo on kehoittanut minua pitämään asian omana tietonani, jotta en joutuisi turhaan kärsimään. Kouluni opettaja kehoitti siksi, että en saisi huonompaa arvosanaa ja työpaikallani ihan vain siksi, että arveli tämän toisen pomon olevan foobinen. No viimeisen vuoden pidin opinahjossani aika matalaa profiilia, kertoen vain niille, joihin luotin. Ja nyt tämän vuoden työpaikalla teen samoin. Jotkut harvat siis tietävät. Alkuun halusinkin työpaikalla jättää kertomatta, koska halusin heidän suhtautuvan minuun kuin kehen tahansa työntekijään ja olen itsekin todella noihin foobikoihin törmännyt. Ja niin näyttävät monet muutin olevan sitä mieltä, että parempi on jättää sanomatta. Jotenkin hassua, että joka paikassa törmään tällaiseen käytösmalliin. Ihmiset haluavat suojella minua. Nämä ihmiset, joille kerroin, ovat varauksetta hyväksyneet minut. He vain epäilevät muiden ihmisten lojaaliutta vähemmistöjä kohtaan.

Väsyttää vain ainainen peitesanojen käyttö ja puhuminen ns. sukupuolettomasti Tuuliasta. Olisi mukava puhua kahvipöydässä jotain normaalikuulumisia ihan niin kuin muutkin siellä. Riippuu varmaan työpaikasta ja koulusta jne. mutta meillä asiat nyt noin.

Somewhere over the rainbow ... :)

Harmony Sister

Tässä seuraavassa kerron asian, josta luulin, että sitä ei koskaan tule tapahtumaan.

On todella merkillistä kuinka jonkun jo melkeinpä kuolleeksi luullun asian saa nähdä omin silmin virkoavan eloon. Olen nimittäin tekemisissä jälleen Tuulian kanssa. Tarkemmin ottaen seurustelemma ja olemme tehneet niin jo pidemmän aikaa.

Olemme puhuneet Tuulian kanssa eroomme johtaneista syistä. Olen kertonut, kuinka jouduin vuosikaudet valehtelemaan hänelle ja mikä pahinta: itselleni. On tullut ilmi seikkoja, joita Tuulia ei ole tiennyt. Pidin niitä kaikki ne vuodet sisälläni. Meidän yhdessä ollessani en voinut niitä kertoa ja eromme jälkeen ei ollut puheyhtyettä kolmeen vuoteen. Vasta nyt olen päässyt kertomaan mitä todella ajattelin joistain asioista silloin ja että monet silloin luullut asiat olivatkin valhetta. Minä TODELLA uskoin, että kun vaan tarpeeksi rukoilen, niin minusta tulee hetero tai ainakin jokin, joka ei tunne mitään seksuaalista vetoa mihinkään. Kyllähän se onnistui, mutta millä hinnalla? Ja mitä enemmän yritiin sitä tukahduttaa niin sitä varmemmin se söi minua ja suhdettamme. On kauheaa, että on todella asioita suhteestamme, joita en voinut sanoa ääneen kun olimme yhdessä. Esimerkiksi se, että minä rakastan ainoastaan ja vain häntä, ja haluan rakentaa loppuelämäni hänen kanssaan. On onnellista, että nyt voimme elää itsemme näköistä elämää. Ihmiset eivät ole minulle enää Jumalan äänitorvia ja Raamatun oikein tulkitsijoita vaan minä itse voin kommunikoida sisimmässäni Jumalan kanssa ja vakuuttua siitä, että ihmissuhteeni Tuulian kanssa on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muunkin. Ihmisten silmissä en koskaan, ainakaan minun elämäni aikana, tule olemaan täysin tasavertainen parisuhteeni kanssa verrattuna valtaväestöön. Tärkeintä onkin, että minä itse tiedän oman arvoni ja että Jumala tiesi, mikä on minulle ja Tuulialle parasta.

Nyt näin todettuna tämä tuntuu äärimmäisen yksinkertaiselta asialta. Mutta silloin se ei sitä ollut. Se tuntui kaikkea muuta kuin helpolta ja yksinkertaiselta. Sydämessäni tiesin aina, että Tuulian kanssa minun on helpointa olla tässä maailmassa ja hänen kanssaan minulla on yhteys, jonkalaista minulle ei muiden kanssa ole. Ulkopuoliset paineet erottivat meidät, mutta silloin löytämämme sisäinen yhteytemme toi meidät takaisin yhteen. Sen avulla olemme voineet ratkaista menneisyyden ongelmat ja jättää sen ajan pikkuhiljaa taakseen.

Toivon, että tämä antaa toivoa niille, jotka painiskelevat identiteettinsä kanssa tai ovat vaikka parisuhteessaan vaikeassa tilanteessa. Kaikki järjestyy, aikanaan. Elämä menee aina eteenpäin, lopputuloksesta ja/tai omista epäluuloista huolimatta. Kun jaksaa vain uskoa ja luottaa, niin hiljalleen asiat ratkeavat. Ja mitä muuta meillä oikeastaan on kuin usko, toivo ja rakkaus? Uskon, että nämä asiat itävät ihmisen sisällä niin kauan kuin hän elää ja siitäkin huolimatta vaikka hän luulisi niiden jo aikaa sitten kadonneen. Nämä tunteet ovat kuin sisäänrakennettuja ihmiseen, elämän peruspilareita. Ihmeellistä, mutta hyvin totta!

Aurinkoisin terveisin :)

Harmony Sister

Minä en henk.koht äänestä ketään siksi, että tämä olisi esim. : homo, kiva, hyvännäköinen, letkeä tai vaikka laiha. Minä kävin katsomassa Haaviston cv:n ja tulin vakuuttuneksi siitä, että hän on pätevä ihminen tähän työhön. Minä pidän Haavistossa erityisesti hänen diplomaattisesta tavastaan keskustella. Erityisen kiitoksen ansaitsee se teko, että hän lähti Teuvo Hakkaraisen luo hänen tilalleen ja ei välittänyt lainkaan siitä, millaisia kommentteja Hakkarainen oli homoista julkisuudessa antanut. Tästä teosta johtuen Timo Soini kiitti Haavistoa vaalitentissä julkisesti (olisikohan ollut MTV:n viimeinen tentti) siitä, kuinka kaikki muut hyökkäsivät Perussuomalaisia kohtaan niin Haavisto tekikin aivan toisin. Jossain puheenvuorossaan Soini sanoi (vaalituloksen jälkeen), että hän aikoo äänestää Haavistoa ja että pitää tätä aidosti suvaitsevaisena miehenä. Löysinkin linkin ja tässä se:

http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/soini_perussuomalaisten_kimppuun_hyokanneet_eivat_menestyneet_3196095.html

Minä olen todella kiitollinen Haavistolle siitä, että joku on julkisuudessa halunnut keskustella jollakin muulla tavalla kuin "kun sinä kerran haukuit minua niin minä haukuin sinua" - tyylillä. Kuinka paljon olen kaivannut, että saataisiin aikaan keskustelua liberaalien ja konservatiivien välille. Kun meidän on kuitenkin samojen Suomen rajojen sisällä elettävä ja toimeen tultava. Tämä oli hieno avaus sille keskustelulle ja toivon todella, että se jatkuisi. Kyllä tiedän sen, että konservatiivit ja foobikot ovat loukanneet vähemmistöjä niin suuresti, että sitä on varmasti monen vaikea sulattaa ja ettei perusihmisoikeuksiakaan ole saatu vielä. Mutta hyödyttääkö vihainen keskustelu ketään? Minusta tuo Soinin reaktio Haaviston vastaantulosta kertoo ihmisen luonteesta hyvin paljon. Ihminen voi peloissaan, tietämättömyydessään, ennakkoluuloissaan luulla esim. homoja yhteiskunnan vihollisiksi. Kun joku "pelottava homo" uskaltaa puhua tämän pelokkaan, foobisen ihmisen kanssa, voi moni mielipide ja asenne muuttua.

No tällainen avautuminen tänä iltana. Tämä on vain minun mielipiteeni ja halusin sen kertoa, kun minua on niin pitkään kalvanut (jo ihan omassakin yksityiselämässäkin) ihmisten vihaiset asenteet puolin ja toisin. En halua tällä kirjoituksella vähetellä kenenkään kokemuksia foobikkojen jne. taholta vaan pohtia ääneen, miltä yhteiskunta näyttäisi, jos olisi enemmän Haaviston kaltaisia ihmisiä: keskustelevia ja rauhaa rakastavia.

Harmony Sister

Hei vaan pitkästä aikaa! Olen kirjoittanut aikaisemmissa bloggauksissani kahdesta ystävästäni, jotka hylkäsivät minut viime joulun aikaan lesbouden tähden. Tätä toista ihmistä minulla on kyllä ollut ikävä, sillä olimme varsin läheiset ystävät.

Viime elokuussa oli Helsingin taiteiden yö ja tiesin entisen ystäväni "uskonporukoiden" kokoontuvan evankelioimaan tiettyyn paikkaan. Päätin mennä kävelemään tänne siinä toivossa, että ystäväni sattuisi olemaan siellä evankelioimassa. Tulin paikan läheisyyteen ja yht ´äkkiä ystäväni seisoi edessäni. Hän katsoi minua ja tervehti. Kysyi sitten, mitä kuuluu. Oli aika outo olo. Nähdä pitkäaikainen ystävä kadulla siinä edessänsä seisomassa samalla tietäen, että jos en olisi häneen tässä törmännyt, niin hän ei kysyisi kuulumisiani. Vastasin kysymykseen ja äkisti minua alkoi itkettämään. En ollut miettinyt mitään sen kummempaa ennen tätä kohtaamista. Miten se mahtaa minuun vaikuttaa tai miten suhtautuisin häneen. Äkkiä kyyneleet vain tulivat silmistä. Minä kävelin pois paikalta, koska en vain voinut seistä siinä itkemässä. Sitten jäin seisomaan jonkun matkan päähän katselemaan ystävääni. Hän vilkaisi minuun päin ja näytti pyyhkivän silmänurkkaansa. Jonkun ajan päästä hän käveli luokseni ja kysyi, että pitäisikö hänen mennä pois. Tuleeko minulle liian paha mieli, jos hän on lähelläni. Minä vastasin vain liikuttuneeni tästä tapaamisesta. Sitten hän jäi siihen. Aloimme keskustelemaan. Ensin aremmin ja sitten yhä enemmän niin kuin olimme tottuneet puhumaan ystävyytemme aikoina.

Minä olin kirjoittanut hänelle kirjeen viime maaliskuun aikoihin ja en ollut saanut mitään vastausta. Kysyin häneltä, että oliko hän saanut kirjeeni. Vastasi saaneensa, mutta ei ollut voinut lukea loppuun asti. Oli vain antanut miehensä lukea sen (mitä minä en oikein tahtonut ymmärtää.) Hän sanoi, että hänellä oli alkuun ollut aika ikävä minua. Häntä oli moneen kertaan mietityttänyt se, ettei nyt hänellä ei ole minua, jolle soittaa, kun tekee mieli puhua tietyistä asioista. Hän sanoi nähneensä unta, että me vielä kohdataan joskus. Hän oli pahoillaan tapahtuneesta ja minä sanoin hylkäämisen loukanneen minua. Sanoin myös, että olisin ymmärtänyt sen ettei hän minun tähteni voi muuttaa mielipidettään. Kai nämä elämänkokemukset ovat tehneet minusta sen verran vahvan, ettei minua haittaa, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Minulle on ihan sama, jos joku ei pysty minua hyväksymään. Kunhan ei yritä käännyttää minua eikä loukata ihmisioikeuksiani (joita vielä tässä Suomen maassa loukataan puuttuvan avioliittolain puitteissa!). Minulle on ihan sama, mitä joku naapurin Martta tai Pieksämäen serkku minusta ajattelee. Toki olisi mukavaa, jos minut hyväksyttäisiin ihan kaikkialla. En vain usko paratiisiin maan päällä ja ymmärrän sen, että ihmiset muuttuvat hitaasti. Ja samoin yhteiskunta ja se varsinkin: naiset saivat äänioikeuden noin sata vuotta sitten ja nyt taistelemme oikeudesta miehen euroon palkkauksen tasolla. Joten ilmaisin hyvin selkeästi, että oli turhaa katkaista välit. Hän olisi voinut pitää mielipiteensä ja meidän ei todellakaan olisi tarvinnut väitellä siitä ikinä. Tämän aiheen jälkeen aloimme vaihtaa kuulumisia. Ihan kuin ennenkin. Kuuntelin häntä ja yritin olla avuksi, miten vain nyt ystävä voi olla. Kerroin omia kuulumisiani ja meillä oli mukavaa - ihan kuin silloin ennen. Minun jalkani alkoivat puutua. Aika kului siivillä ja minä halusin viivyttää lähtöä, koska tiesin, että en välttämättä tapaa häntä enää koskaan. Ei hänkään seurastani pois pyrkinyt. Olimme jutelleet melkein puolitoista tuntia kunnes viimein lähdin pois. Sanoin hänelle viimeiseksi, että jos hän joskus minuun ottaa yhteyttä, niin en tule häntä syyttämään. Voimme käsitellä tapahtunutta jonkun verran, mutta vain niin, että minä en häntä syyttele. Minä ymmärrän hänen ajattelunsa tässä asiassa. Sitä on vaikea selittää jollekulle toiselle, joka ei ole tähän aisaan niin vihkiytynyt, mutta ystäväni yrittää vain tehdä kaiken niin, että olisi lähempänä Jumalaa. Nurinkurista on tietenkin se, että päästäkseen lähemmäs Jumalaa, on hylättävä väärin uskova ystävänsä, jonka siis itse on tulkinnut vääräuskoiseksi. Juuri nämä tilanteet aiheuttavat näille tiukan linjan uskovaisille ongelmia, kun pitää sitten lopulta toimia järkeään ja omaa sydäntään vastaan. Minun ystäväni ei ole ilkeä ihminen. Hän ei ole sitä sorttia, että hylkää ihmisiä ja jättää tuosta vaan. Homous oli nyt vain sellainen vedenjakaja hänelle, ettei hän voinut selittää itselleen millään Raamatun paikalla sitä, että voisi olla ystäväni edelleen. Hän siis olisi voinut olla ystäväni, jos olisin sanonut olevani uskosta luopunut. Mutta en tietenkään ole ja näin ollen hän ei voinut olla kanssani enää tekemisissä. Olen jo ilmaissut pahan mieleni ja mielestäni se riittää. Jos hän joskus tulisi luokseni, niin en siis syyttelisi häntä. Jos niin ajattelisin, niin keräisin vain itseni sisään aggressiota ja katkeruuttä, jos yrittäisin mitenkään häntä muuttaa (siis jos mahdollisesti tiemme kohtaisivat uudestaan). Silloinhan yrittäisin tehdä sitä samaa, mitä foobikot tekevät yrittäessään muuttaa homon heteroksi. Toki fobiasta voi ihan oikeasti parantua ja homoudesta ei tarvitse eikä voi parantua, mutta asenne "haluan muuttaa tuon ihmisen" ei kanna minnekään. Olivatpa tarkoitusperät realistiset ja perustellut ja oikeassaolemisen aste kuinka lähellä sataaprosenttia hyvänsä, niin toista ihmistä on turha yrittää muuttaa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Toivotin siis ystävälleni siunausta ja kaikkea parasta ja lähdin Helsingin yöhön monien ajatuksien risteillessä päässäni. En ole hänestä kuullut sen koommin. Mutta ihmeellisiä asioita voi tapahtua - olihan tuo kohtaamisemmekin kaikessa ystävällisyydessään omanlaisensa ihme.

Totean vielä: ihmistä ei voi muuttaa. Vain itseään voi. Tämän koin todella erään toisen ystäväni kohdalla, joka on joutunut aikamoiseen muutosprosessiin tämän homokysymyksen tähden. Ystäväni kuului ennen Päivi Räsänen support groupiin ja hän ajatteli itsestäänselvyytenä, että homous ei ole hyväksyttävää. Yht´äkkiä hän vain havahtui ajattelemaan (keskusteltuaan minun ja erään toisen kanssa), että miten homous voi olla sairaus tai vamma ihmisen sisimmässä, kun niitä kuitenkin tässä maailmassa on. Hän vain alkoi kertakaikkiaan ajattelemaan, kyseenalaistamaan. Menihän siinä moni käsitys uusiksi ja hänellä on savu noussut korvista pelkästä ajatustyöstä, mutta hän saa tehdä hienoa matkaa ihmisyydessä - ymmärryksen lisääntyminen lisää rakkautta. Hän kiitti minua siitä, että lähdin hänen kanssaan juttelemaan niin avoimesti todellisista kuulumisistani kun hän vuosi sitten otti minuun yhteyttä.

On ihanaa välillä nähdä kasvua ympärillään ja todellista halua kohdata itsensä ja lähimmäisensä. Ystäväni (josta juuri äsken kerroin) oli tässä vähän aikaa sitten hyvin suivaantunut, että kuinka jotkut uskovaiset ihmiset voivat puhua homoseksuaaleista niin halveeraan sävyyn. Hän on myös moneen kertaan ihmetellyt, kuinka jaksan näitä ihmisiä, jotka luokittelevat minut ei-uskovaiseksi suuntautumiseni perusteella ja suhtautuvat minuun niin kuin olisin jotenkin hyvin sairas. En ole oikeastaan voinut muuta kuin hymähtää ja todeta, että ihmisten mielipiteistä ei kannata välittää. Kun omassa sydämessä on rauha ja välit Yläkerran kanssa selvät (minun kohdallani), ei kenelläkään ihmisellä ole mitään sanottavaa. Ja vaikka olisikin, niin se ei minua haittaisi.

Kaunista talviviikkoa itsekullekin!

Harmony Sister

Nyt kyllä hieman kiukuttaa. Minulle soitti äsken yksi uskovainen ihminen. Hän on suorastaan lapsellinen tässä uskossaan - sulkee ympäriltään pois kaiken, mikä voisi häntä mitenkään vahingossakaan maallistaa. Minä juttelen hänen kanssaan aina silloin tällöin, kylläkin vain hän soittaa minulle.

Hän sai kesällä tietää, että minä olen lesbo. Olin Helsinki Priden puistojuhlassa, kun hän taas soitti minulle ja minä kerroin, missä olen. Hän luuli ensin, että olen jakamassa siellä lentolehtisiä ja kertomassa Jeesuksesta. Sitten kun sanoin marssivani täällä homojen ja lesbojen oikeuksien puolesta niin hän järkyttyi tietenkin ja kysyi, miksi niin teen. Sanoin olevani lesbo ja siitä hän järkyttyi vielä enemmän. Alkoi puolen tunnin jaarittelu ja jankutus siitä, kuinka minun sydämeni nyt tarvitsee Jeesuksen parantavaa kättä ja kuinka tämä ei ole Jumalan tahto ja niin edelleen ja aina loputtomiin... Hän sanoi, että aistii, että olen onneton. Kun sanoin olevani varsin onnellinen, niin hän sanoikin aistivansa sen hengessään. Juuri tätä fanaatikot käyttävät aseena ihmistä kohtaan, joka etsii identiteettiään (minä en onneksi enää etsi). He sanovat aistivansa hengessään jotain vaikka todellisuudessa he aistivat omassa fobiassaan. Eri mieltä saa olla, mutta toisen sisintä ei saa yrittää vahingoittaa omassa oikeassa olemisen tarpeella. Minä sanoin hänelle, että jos hän haluaa mulle soitella, niin tällaiset puheet pitää jättää. Hän tuntui ymmärtävän.

No. Puhelin soi äskettäin ja tämä ihminen soitti minulle. Jutteli ihan niitä näitä asiallisesti, kun lopuksi kertoi olevansa jossain hoitavassa Jumalaseminaarissa, jossa särkyneitä sydämiä parannellaan - ihan kaikista sieunhaavoista. Lopuksi hän sanoi, että minäkin tarvitsisin sellaista! Minä kysyin, että miksi ihmeessä? Minun sieluni on niin hoidettu kuin olla voi. Minua alkoi siinä paikassa kiukuttamaan niin paljon, ettei mitään määrää. Tiedän tasan tarkkaan, mitä hänen kaltaisensa ihmiset hakevat tällaisilla kommenteilla: he yrittävät ujuttaa joka lauseeseen sitä omaa agendaa. Se on aivan järjestelmällistä. Minä tiedän tämän siksi, kun olen ollut systeemissä mukana.

Olin katsomassa Pirkko Saision HOMO! - musikaalia. Lopussa homot perustivat oman valtakunnan, jossa saivat olla rauhassa. Joskus minustakin tuntuu siltä, että kaiken tämän fobian ja pyörityksen jälkeen minäkin haluaisin olla paikassa, jossa kukaan vastaantulevaa ei yrittäisi kyseenalaistaa minun persoonani yhtä osaa ja joutuisi olemaan puolustuskannalla ihmisten edessä, kun on kyse perusihmisoikeuksista.

Syrjintä lähtee rakenteista ja tässä maassa on vielä paljon tehtävää. Koen, että tämä yhteiskuntarakenne ei hyväksy minua vielä täydellisesti. Minua ei haittaa yksittäiset ihmiset, koska kaikki eivät hyväksy ikinä erilaisuutta, mutta yhteiskunnan toivoisin hyväksyvän tämän osaksi normaalia järjestelmää. Yhteiskunta lähtee yksilöistä ja enemmistön (kuitenkin enemmistö jo hyväksyy homoseksuaalit) pitäisi suojella vähemmistöä fobisilta äärivähemmistöiltä, jotka omassa pelossaan haluavat lähettää meidät pois tästä maasta (vaikkapa Ahvenanmaalle!). Onko olemassa syrjinnänvastaistä päivää? Jos ei ole, niin sellainen pitäisi perustaa.

Niin kauan, kuin yksikin homoseksuaali kärsii huonosta itstunnosta tai pelkää vain sen takia, että on se, miksi on luotu, niin ei ole puhuttu tarpeeksi tästä asiasta. On turha sanoa: homot pitävät itsestään meteliä liikaa, kun on ihmisiä, joilla on kuoliaaksi vaiettuja taakkoja mielissään. Puhutaan asiasta niin kauan, että saamme yhtälaiset oikeudet ja ihmisarvon, kuin kuka tahansa muukin ihminen.

Hyvää pääsiäisen aikaa jokaiselle!

Olin yhdessä pääsiäisenajan kirkkotapahtumassa ja sieltä mieleeni jäi eräs lause, jonka Jeesus oli aikoinaan sanonut. Hän puhutteli siinä lainoppineita ja fariseuksia; heitä, jotka omasta mielestään olivat juuri oikean tiedon edustajia uskonasioissa.

Ei ole asiat paljon muuttuneet meidän aikanamme. Nyt on ollut paljon puhetta eheytyshoidoista ja siitä kuinka konservatiivit ja fundamentalisti kristityt haluavat keinolla millä hyvänsä saada homot muuttumaan heteroiksi. He eivät ymmärrä, ettei jotain sisäsyntyistä voi muuttaa. Onko homous heidän mielestään jotain sellaista, että se kuluu ja kasvaa pois ihmisestä kuin esimerkiksi hiusväri. Että homous on se punainen hiusväri ja kyllä se oma juurikasvu (=heterous) sieltä hiusrajasta jossain vaiheessa alkaa pilkottaa.

Uskovalle ihmiselle, joka huomaa olevansa homoseksuaali, tarjotaan kahta vaihtoehtoa: joko eheydyt heteroksi ja jos et siihen pysty, niin sitten elät homona, mutta selibaatissa. Ja lisätään vielä edelliseen, että tottakai saat elää samaa sukupuolta olevan rakkaasi kanssa ja rakastaakin, koska sitä Raamattu ei kiellä, mutta intiimit asiat täytyy unohtaa. Minulle annettiin nämä vaihtoehdot ja minä yritin. Tuloksetta. Tulin äärimmäisen onnettomaksi ihmiseksi. Yritin elää rakkaani kanssa niin kuin minulle oli opettu; rakastaen, mutta rakkautta ei saanut mitenkään näyttää.

Tässä kohtaa Jeesuksen sanat fariseuksille osuvat enemmän kuin naulan kantaan. Eheyttäjät ovat minun mielestäni nykypäivän fariseuksia. He elävät kaukana arkitodellisuudesta, jossain uskonmaailman keskellä samanmielisten ympäröimänä puhtaina ja pyhinä. Minun ja monen muun kaltaiset ihmiset ovat heidän mielestään jotain hyvin kaukaista ja meille saarnataan ulkoa opittuja fraaseja. He eivät tiedä, miltä tuntuu olla se kyseinen ihminen. Ehkä monelle heistä seksuaalisen alueen asiat ovat menneet niin jouhevasti omassa elämässään, etteivät he voi käsittää, kuinka joku "valitsee" sellaisen tien. Kuitenkin heitä Jeesus nuhteli aika suorin sanoin. En sano, että eheyttäjät, fundamentalistit ja konservatiivit olisivat läpeensä huonoja ihmisiä. Ei ollenkaan. He ovat vain sokeutuneet jollekin hyvin tärkeälle ja sanon vaan, että se voi käydä kelle tahansa. Mutta siis, täytyy muistaa, etä Jeesus kuitenkin puhui fariseuksille. Jeesus halusi uskoa hyvyyteen ja siihen, että ihmiset voivat muuttua niin halutessaan. Että kukaan ei ole menetetty tapaus. Jeesushan halusi saada maailmasta paremman paikan elää. Ja jos kaikki fariseukset (silloin ja nyt) puhaltaisivat yhteen hiileen niiden kanssa, joiden kanssa eivät kaikesta jakaisikaan aivan samaa mielipidettä, se varmasti olisi tottakin.

Niin. Siis kuinka kukaan ajatteleva ihminen voi ehdottaa toiselle, että ole sitten homo, mutta itseäsi et voi toteuttaa. Tuollaiset sanat sanottuaan kannattaisi sanojan miettiä, mitenköhän itse suoriutuisi tästä?

"...Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa." Matt 23:3-4

Minusta tuo on niin kuvaavaa ja osuvaa kerrassaan. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka joku eheyttäjä hetero asuisi puolisonsa kanssa ja ei toteuttaisi seksuaalisuuttaan millään lailla. Uskon kyllä, että varmasti joku siihen kykenisi, mutta uskon kyllä senkin, että jossain vaiheessa se alkaisi jättää jälkiä.

Lopuksi sanon, että nyt käytävä keskustelu on erittäin tärkeää. On hyvä, että puoskariterapeuttien tekemää työtä on tuotu päivänvaloon. Luulen, että eheytyshoitojen vaurioittamia ihmisiä alkaa pikkuhiljaa tulla julkisuuteen. Olen löytänyt netistä aika monta englannninkielistä sivustoa, jotka käsittelevät aihetta.

Tässä kaksi ex-ex-gay sivustoa:

http://www.truthwinsout.com/

http://www.beyondexgay.com/

Tässä muutaman ihmisen tarina, jotka ovat käyneet eheytyshoitoja läpi. Yhdelle annettiin jopa sähköshokkeja homouden poistamiseks. Ensimmäisessa linkissä on Exodus Internationalin (paikallinen Aslan ry) perustaja, joka lopulta tuli siihen tulokseen, ettei homoudesta tarvitse eheytyä.

&feature=related

Tällaisia ajatuksia näin pääsiäisenä. Ollaan jokainen omia itsejämme iloisella mielellä! Juuri sellaisena ihmisenä, kun meidät on luotu. Aurinko päivääsi!

Harmony Sister

Kyllä sitä saa kaikenlaista kokea, kun on oma itsensä. Minun läheinen ystäväni on lykännyt yhtä asiaa noin puolentoista vuoden ajan. Nimittäin sitä, että hylkääkö hän minut vai ei. Eräs toinen ystäväni (ovat siis konservatiivisia uskovaisia) hylkäsi minut tuossa pari viikko sitten. Sen jälkeen kirjoitin kirjeen tälle läheisemmälle. Kirjoitin hänelle, etten voi tulla häntä tapaamaan jouluna, koska joudun miettimään koko ajan, milloin hän minut päättää hylätä. Hän on juuri sitä kysymystä lykännyt ja lykännyt. Lopulta sitten puhuimme tänä maanantaina eli 20.12. Hän sanoi, että ei voi hyväksyä homoseksuaalisuuttani. Hän ei voi iloita laisinkaan puolestani, jos löydän jonkun. Hän sanoi, että minä vain kuvittelen olevani uskossa ja että kyllä Jeesus minut lopulta hylkää. Olin nimittäin sanonut, ettei Jeesus minua ainakaan koskaan hylkää. Mutta Roomalaiskirjeen kuuluisassa homokohdassa kirjoitetaan, että "hän hylkäsi heidät omien himojensa valtaan"... No minä en kyllä missään himossa varsinaisesti ryve tms. Olen ihan tavallinen ihminen. Mutta kenellä on oikeus sanoa toiselle, että Jeesus minut hylkää. Vaikka hän lukeekin sen Raamatusta, niin onko kellään oikeutta sanoa noin. Mistä kukaan voi tietää Jumalan syvimmät ajatukset minunkin kohdallani. Minulla on sielunrauha ja se riittää minulle tiedoksi Hänen läsnäolostaan. Sain vielä kuulla eheytysterapioista ja että jos hylkäisin "himoni" niin Jumala (ja ihmiset ) minut hyväksyisivät. Minä ymmärrän tämän ystäväni näkökannan. Minä en halua olla katkera hänelle, mutta haluan olla surullinen. Minun on saatava surra näitä asioita, että minut jätetään näin vain sen tähden, että olen lesbo. Ja tämä jälkimmäinen joka jätti minut, niin hänelle tämä on varsin vaikea paikka. Kun sanoin hänelle, että toivottavasti nyt selviän tästä, ettei mene joulut tms. pilalle niin hän vastasi vain siihen, että "toivottavasti minä selviän siitä" (eli ystäväni selviää). Hän toimi kuitenkin luontoaan vastaan. Hän ei ole sellainen ihminen, joka hylkää ihmisiä. Mutta hänen kunnioitettava Raamattua kirjaimellisesti ja silloin saa vanha, hyvä ystäväkin mennä pois. Omien sanojensa mukaan hän olisi voinut olla ystäväni, jos minä olisin myöntänyt, etten ole enää uskossa. Hänen mielestään minä vain kuvittelen olevani uskossa. Minä ymmärrän se logiigan mikä piilee siinä, että hän voisi olla ystäväni, jos en olisi uskossa. Se kuulostaa siltä, ettei logiikkaa ole, mutta se on. Luulen sen pohjautuvan siihen, että joka ei tee parannusta ja kadu, on erotettava pyhien yhteydestä. Ymmärrän tämän jonkun sarjamurhaajan kohdalla tai vaikka pedofiilin, mutten itseni (ja monen muunkaan).

Raamatussa on vain niin monta ristiriitaista paikkaa juuri aika-, kulttuurisidonnaisuuden tähden. Sanotaan: "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi" ja "tee sinä toiselle niin ikuin itsellesi tahtoisit tehtävän". Minusta kumpikaan ei tässä toteutunut. Ystäväni rikkoivat mielestäni käskyistä suurimpia vastaan. Eikö juuri rakkauden varassa ole laki ja profeetat?! "Jos minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen". Eivätkö juuri fariseukset toimineet kirjaimen ja lain mukaan ja jättäneet suurimman huomiotta: suuren armon, laupeudun ja rakkauden. "Hyttysen te nielaisette, mutta siivilöitte kamelin", näin Jeesus fariseuksista.

Mutta minä tunnen sisälläni rauhan. Joulun lapsi on minunkin sydämessäni. Tunnen, ettei Hän ole minua hylännyt. Ja toivon, että se rakkaus saa näkyä minusta ulospäin myös.

Vein ystävälleni 21.12 joululahjat. Olin nimittäin ostanut hänelle ja hänen lapsilleen lahjat jo aikaa sitten. Oli aika surullinen tapaaminen. Annoin lahjat ja lähdin pois. Palautin myös ystävälleni kirjan, jonka hän oli lainannut minulle aikoinaan: "Auta minua Jeesus, minä kärsin hylkäämisestä". Aika ironista oli antaa tuo kirja ystäväni käteen ja katsoa häntä viimeisen kerran silmiin. Kirjoitin kirjan etulehdelle muistokirjoituksen hänelle: "kaikki kohdallaan, kerran taivaassa...Näkemiin ystäväni" Jos hän joskus haluaa tulla takaisin elämääni ja pyytää anteeksi, niin minä annan kyllä. Ei ole syytä, miksen antaisi. Tämä läheisempi ystävä voi tarvita toisen tilaisuuden. Tiedän, että hän kantaa loppuelämänsä tästä pahaa mieltä, kun hylkäsi ystävänsä. Meillä ei ollut mitään riitaa, ei edes tästä asiasta. Minä vain itkin ja hän oli hiljaa puhelimessa asiansa sanottuaan. Elämä on joskus niin kummallista, onneksi Jumala tietää elämäni alusta loppuun. Myös hänen.

Puhuin muuten isäni kanssa lesboudestani ja hän hyväksyy minut. Samoin rakas tätini isän puolelta. Isä sanoi tienneensä asian jo hyvin kauan sitten. Ennen kuin minä muistan koko asiasta mitään. Olin kuulemma 7-8 vuotiaan sanonut isälle, että minä varmaan tykkään tytöistä enkä pojista lainkaan. Isäni oli omien sanojensa mukaan hermostunut ja yrittänyt selittää minulle, etteihän se niin voi olla. Minä olin vain puolustanut omaa näkökantaani enkä ollut luopunut ajatuksesta. En muista tätä ollenkaan ja minusta oli hyvä saada kuulla tämä muisto näin varhaiselta ajalta. Olin aika yllättynyt, siis positiivisesti.

Hyvää joulua kaikille ja rauhaa jokaisen sydämeen.

"...kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa,
lämmin, leuto ja henkäys hellä,
rinnan jäitä mi liuottaa."

Harmony Sister

On se elämä kummallista. Olen tuntenut erään ystäväni n. 15-vuotiaasta lähtien ja nyt hän päätti sitten lopettaa ystävyytemme. Ilmoitti tekstiviestillä, että ei halua nähdä minua kuin muiden seurassa ja muuten ei halua olla missään tekemisissä kanssani. Syynä on lesbouteni. Hän ei pidä minua minkään sortin uskovaisena ja ei pystynyt hyväksymään minua enää näin ollen elinpiiriinsä. Minusta tuntuu todella surulliselta, että todella joku voi hylätä läheisensä homoseksuaalisuuden takia. Minulla on sellainen olo, että ihan kuin minut olisi vaikka ihonvärin vuoksi hylätty. Samassa viestissä hän toivotti ihanaa joulunodotusta ja melkein samaan lauseeseen laittoi, että nähdään jos nähdään, muttei ainakaan kaksin. Aika ristiriitainen hyvän joulun toivotus. Laitoin hänelle vastauksen, että ei nyt tunnu kyllä kovin ihanalta. Minun mielestäni hyvän joulun toivotus hänen suustaan kuulostaa kyllä aika irvokkaalta.

Kelpasin tälle ihmiselle niin kauan kuin sanoin, etten ole varma seksuaalisesta suuntautuneisuudestani. Luin hänen antamiaan eheytyskirjoja aikoinaan ja hän rukoili puolestani, että "parantuisin". Hän sanoi, ettei kommunkointi välillämme enää toimi ja hän vain ahdistuu tästä aiheesta. Kommunikointi ei varmaan siksi hänen mielestään enää toimi, koska minä en ole kaikesta samaa mieltä. Meidän ystävyyteemm ei siis mahtunut eriävää mielipidettä. No minä olisin kyllä ymmärtänyt ja hyväksynyt hänen mielipiteensä homoseksuaalisuudesta. Ei minulle ole ongelma se, jos joku ei pysty näkemään sitä luonnollisena. Olinhan minä itsekin sellainen aikoinaan. Ei minun ole pakko juuri tämän ihmisen kanssa puhua naisystävästäni tai muusta aiheeseen liittyvästä. Kyllä minulla on sellaisiakin ihmisiä ystävinäni, jotka eivät ihan vielä tiedä kantaansa tai sitten tietävät, mutteivät tee siitä sellaista ongelmaa, että se vaikuttaisi ihmissuhteeseen. Tämä, joka minut hylkäsi, on aika fanaattinen tuon uskonsa kanssa. Mutta kauheaa on, että hän tietää, kuinka paljon minua on kohdeltu kaltoin elämäni aikana ja nyt hän itse tekee minulle näin. Tuntuu uskomattomalta, että tämän käytöksen pitäisi viestiä Kristuksen rakkautta!? Siihenhän meidän uskovaisina on pyrittävä, että kaikki tekomme julistaisivat Jumalan suurta rakkautta ja armoa. Juuri hänen kristittynä hänen pitäisi rakastaa, rakastaa ja vielä kerran rakastaa. Haluaisiko hän, että häntä kohdeltaisiin noin? Tai jos vaikka hänen lapsensa olisi homoseksuaali niin haluaisiko hän itse hylätä hänet tai haluaisiko hän, että lapsensa ystävät jättäisivät lapsen.

Nyt odotan vastausta tältä toiselta ystävältäni, josta kerroin ensin. Lähetin hänelle kirjeen, jossa pyysin häntä miettimään todella, että haluaako hän tämän asian takia minut jättää. Tämä ystävä on minulle hyvin läheinen ja olen ollut hänen kanssaan paljon tekemisissä. Tiedän tämän asian olevan hänelle hyvin raskas ja hän on miettinyt, kuinka minä kestän tämän kaiken. Toivon, että hän voisi nähdä minut ensisijaisesti ihmisenä eikä pelkkänä seksuaaliolentona. Kirjoitin hänelle jopa, ettei hänen tarvitse pitää minua edes uskovaisena (vaikka olenkin). Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa anelulta toisen edessä, mutta ajatuksena on se, että minä haluan, että sydämeni on sen verran avara, etten minä erottele ihmisiä kelpaaviin ja ei-kelpaaviin liian heppoisin perustein. Tiedän nimittäin, että juuri tämä kyseinen ihminen kokee helposti huonoa omaatuntoa ja jos hän hylkäämispäätöksen tekee, hän voi pahimmassa tapauksessa kärsiä tavalla tai toisella koko loppuelämänsä. Hän nimittäin on puhunut paljon siitä, kuinka hylkääminen on kauhea asia. Yritän viestittää hänelle, että hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on ja että hän voisi olla ihan vapaa seurassani. Minulle riittää se hänen puolestaan, ettei hän tarjoa minulle mitään eheytysoppeja tms. Mutta sitä minä en kestä, että tapaisimme taas ja minä joutuisin koko ajan miettimään, että hylkääkö tuo minut vai ei. Minä haluan kuitenkin jonkun selvyyden. Minusta se on inhimillisesti katsoen ihan oikeutettua. Ei ole mukavaa jutella "iloisesti" niitä näitä, kun taustalla on tietoisuus, että milloin tahansa voi puskista tulla hylkääminen.

On kauheaa, että tällaista todella tapahtuu. Ja kauheaa on todistaa se tapahtuvaksi omassa elämässään. Veljeni on luvannut puhua isäni kanssa nyt vakavasti ja olen pyytänyt häntä kertomaan, etteivät he ainakaan minua alkaisi syyttämään ja tuomitsemaan, kun saan sitä kokea muutenkin jo ihan tarpeeksi. Äidilleni tämä tuntuu olevan kovempi paikka. Paljon mullistavaa siis tapahtuu elämässäni niin kuin taitaa usein tapahtua, kun tulee kaapista ulos.

Haluan silti uskoa, toivoa ja luottaa, että rakkaus voittaa!!!

Harmony Sister

Hei taas kaikille! Juttelin puhelimessa tässä jokin aika sitten erään vanhan ystäväni kanssa, joka on uskoivainen ja konservatiivinen sellainen. Tämä ystävä on siis eri ihminen kuin edellisessä bloggauksessani mainitsemani. Minulla on enemmänkin näitä ystäviä, jotka ovat varsin konservatiivisia.

Soitin hänelle, kun halusin tietää, mitä hän lopulta ajattelee minusta. On niin outoa pitää yllä ihmissuhdetta, jossa tietystä aiheesta ei puhuta. Lesbouteni on ollut tabu ja siihen aiheeseen ei kajota kuin pakosta. Mutta nyt halusin nostaa kissan pöydälle kuten olin tehnyt tuon toisenkin ystäväni kanssa.

No. Hän alkoi sitten puhumaan minulle sitä samaa kuin ennenkin: helvettiin joudun ja olen Valinnut (huom. vallinnut) synnin harjoittamisen. Hän ei kuitenkaan pitänyt aivan toivottomana tapauksena vielä, kun en ole mennyt vielä naisen kanssa naimisiin. Siihen hän totesikin, että voi olla ystäväni siihen asti. On niin omituista puhua noin, että ystävä ilmoittaa milloin aikoo hylätä minut. Sanoin sitten, että etkö voi päättää sitä nyt heti, niin hän sanoi, ettei voi. Kuulemma ei ole varma vielä ja sitten hän ilmeisesti halusi jättää sen mahdollisuuden, että jos minä vielä "eheytyisin".

Kerroin hänelle, että minulla on nyt rauha sydämessäni ja iloitsen elämästä. Hän sanoi siihen, että se saatanan antamaa rauhaa. Koska olen luovuttanut, niin saatana ei enää kiusaa minua ja näin ollen minulla on rauha. Aivan nurinkurista. Minä olen eläissäni joutunut kaikenlaista kokemaan ja kärsimään ja minä kyllä tiedän mitä on epätoivo ja rauhattomuus. Nyt kun minulla viimein on tasapainoinen olo, niin minulle sanotaan ikäänkuin Jumalan suulla, että rauha onkin valhetta. Onneksi minulla on niin hyvä itsetunto nykyään, että voin antaa tuollaisten puheitten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Entisaikaan minä olisin haavoittunut tuollaisista sanoista hyvin paljon ja pitkäksi aikaa. Hengellinen väkivalta on väkivallan muodoista julmimpia, koska siinä otetaan Jumala selän taakse ja puhutaan Hänen suullaan.

Minulla on jo aiemmin mennyt hieman luottamus tähän ystävään tiettyjen asioiden takia. Ja nyt jotenkin tämä prosessi alkaa tulla päätökseen. Minä en halua hylätä ketään, mutta ei ole minulle hyväksi, jos vietän sellaisten ihmisten kanssa aikaa, jotka voivat mahdollisesti satuttaa minua. Joku saattaa ihmetellä, että mitä ihmettä edes mietin tällaista ja minkä takia en ole moista tyyppiä heittänyt pois elämästäni. Minulla vain istuu niin sitkeässä se ajatus, että ketään ihmistä ei saa heppoisin perustein hylätä. No en minä hylkää varmaan varsinaisesti nytkään, annan vain ystävyyden kuivettua kokoon. Pallo on hänellä, jos hän haluaa ystävyytemme jatkuvan terveellä pohjalla ja siihen kuuluisi se, että hän hyväksyisi minut kokonaisena ihmisenä. Tämä ihminen sanoi myös, että minä en varmaankaan mielelläni oleile eri mieltä ajattelevien kanssa. No tuo ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Jos joku ei voi homoutta hyväksyä, niin se on hänen asiansa, kunhan ei satuta mielipiteiltään toisia. Jos hän haluaa silti olla kanssani tekemisissä, niin saa olla. Minä haluan oppia sietämään erilaisuutta ja olen päässytkin keskustelemaan joidenkin eri mieltä olevien kanssa asiallisesti ja rakentavasti.

Ehkä kauheinta oli, kun ystäväni puhelun lopuksi sanoi: "Sinä tiedän syvällä sisimmässäsi itsekin, että et ole uskossa".

Vastasin, että kyllä minä tiedän, että olen. Ja tulen olemaan. Hän vastasi, että hänelle olisi helpompaa, jos minä vain sanoisin, että olen nyt maailmassa ja en uskossa enää. Hänestä on niin ristiriitaista, kuinka joku voi olla homoseksuaali ja uskossa. Se ei hänen mielestään ole mahdollista. Hän sanoi, että vain niin se on mahdollista, että saan olla lesbo, rakastua naiseen ja asuakin hänen kanssaan, mutta seksiä ei saa harrastaa. Tuo on aivan mahdoton yhtälö, aivan täyttä itsepetosta. On eroottisia tunteita, mutta kuitenkaan niitä ei saisi toteuttaa. Ja tämän pitäisi olla minulle se ainoa mahdollinen tapa elää uskovana homoseksuaalina! Huh!

Ja vaikka hän päättäisi jäädä ystäväkseni, niin ainakaan hän pitäisi minua uskovaisena. Kyllä minä tämän ymmärrän. Hänellä on fundamentalistinen raamatun tulkintatapa näissä asioissa. Hän toimii vain raamatun mukaan: nuhtelee ja kehottaa uskonystäväänsä ja jos tämä ei kadu ja tee parannusta niin hän ei ole tämän kanssa tekemisissä (ts. erottaa syntiä tekevä pyhien yhteydestä). Minä ymmärrän tämän ja olen samalla surullinen. Kunpa ihmisillä olisi suurempi sydän ja avarammat taivaan portit. Kuinka monelta itkulta minä olisin aikoinani säästynyt ja rakkaani Tuulia, jos minut olisi hyväksytty tällaisena kuin olen. Rakkautta peräänkuulutan, armahtavaa rakkautta lähimmäistä kohtaan ja toisen asemaan asettumista.

Ostin pienen joulukuusen, kun niitä adventin aikaan aina myydään. Se on tuollainen puolimetrinen, pikkuinen kuusi, jossa on aika tuuheat oksat niin pieneksi kuuseksi. Koristelin sen ja laitoin joululiinan alle. Kynttilä palaa ja minä alan valmistautua joulun viettoon. Muistelemaan sitä, kuinka Jumalan Rakkaus syntyi ihmiseksi 2000 vuotta sitten.

Kaunista joulunodotusta sinulle!

Harmony Sister

Tapasin mennä viikonloppuna perhettäni ja yhtä ystävääni. Sain hieman mutkien kautta tietää, että olen pettymys perheelleni, koska olen lesbo. Onhan se ymmärrettävää, että jos he ovat olettaneet koko elämänsä minusta jotain muuta, niin nyt ovat sitten surullisia ja pettyneitä. Mutta eikö tärkeintä ole se, että minä olen onnellinen?! Äitini on lähinnä jälkikasvun takia suruissaan, kun sitä ei tule luonnollisella tavalla.

Mutta ystäväni kanssa minulla oli kummallinen tapaaminen. Tuli puhetta minun suuntautumisestani. Ystäväni on siis varsin konservatiivinen uskovainen. Hän tekee kaiken niin kuin raamatussa sanotaan (uuden testamentin). Hänelle tuli ahdistunut ja vaivaantunut olo siitä, kun sanoin, että "voi että kun mulla sitten joskus on lapsia". Hän ajatteli, ettei voi hyväksyä sitä, miten se lapsi on hankittu. Hän sanoi myös, että katkaisee varmaan välit minuun sitten, jos teen sen. Hän ei pysty olemaan tekemisissä kanssani. Tämä aihe on meille ollut aika tabu ja keskustelun aikana ei kumpikaan rohjennut käyttää sanaa lesbo. Puhuttiin homoseksuaaleista. Sitten minua alkoi itkettää, kun hänen lapsensa on minuun kiintynyt ja odottaa aina käymisiäni. Sanoin, että oiskohan parempi, ettei lapsi enää kiintyisi minuun liikaa ettei sitten minulle ja hänelle tule paha mieli. Mutta aivan ilman kiihkoa ja väittelyä pystyimme tästä aiheesta puhumaan. Minä sanoin, että Jumala on meitä varmaan valmistanut tähän. Hän oli aiemmin ajatellut, että kuinkakohan minä kestän, jos hän hylkää minut ja minä olin taas vastaavasti ajatellut, että miten pahasti se häneen sattuu, kun hän joutuu luopumaan pitkäaikaisesta ystävästään tällaisen asian takia. Kumpikin ajatteli toisensa parasta. Pitää ymmärtää, että hän ajattelee parastani, kun hän sanoo "ymmärräthän, että sinä joudut kadotukseen jos toteutat homoseksuaalisuuttasi". Hän sanoo sen rakkaudesta. Hänellä on suuri suru siitä , etten olekaan enää uskossa (vaikka tietenkin olen). Lisäksi keskustelussa puhuttiin, ettei hän pidä minua enää uskovaisena, jos hankin lapsen yksin/jonkun kanssa lesbona tai jos alan seurustelemaan naisen kanssa. Minä sanoin, että ymmärräthän kuinka paljon minuun sattuu, kun monet ovat minuun pettyneet ja ystävät hylkäävät. Ansaitsenko minä tätä kaikkea kaiken kokemani jälkeen? En. Minä olen arvokas juuri tällaisena.

Auki jäi, että aikooko hän nyt hylätä minut. Ajattelin, että antaa joulun mennä ohi ja sitten kirjoitan hänelle kirjeen, jos pyydän, että hän tekisi päätöksen suuntaan taikka toiseen. Minä en halua elää jatkuvassa epätietoisuudessa.

Hän tarjosi minulle myös eheytymiskirjaa ja sanoi, että jos antaisin vielä mahdollisuuden Jumalalle, että hän parantaisi minut heteroksi. Minä sanoin, etten eläissäni ole ollut näin ehyt kuin olen nyt. Hän vastasi, että entä jos se kaikki on valhetta? Vastasin, että ihmeen seesteiseltä ja ihanalta tämä sitten tuntee. En ole koskaan voinut kokonaisemmin kuin nyt.

Sanoin ystävälleni, että minä en aio hylätä häntä mielipideerojen vuoksi. Meidän pitäis ennemmin mennä auttamaan köyhiä kadulle kuin kiistellä opin kappaleista.

Rakkautta päivääsi!