Päässäni pyörii ajatuksia ja taidan koostaa niistä osan tähän blogiin.
Miksi ihmeessä minun pitäisi omassa elämässäni tyytyä rippeisiin? Jos aina otan sen mitä varmasti tulen saamaan ja nopeasti, niin tulenko lopulta onnelliseksi? En usko, että tulen. Onnen ja todellisen, pysyvän rakkauden eteen on nähtävä vaivaa. Jos haluan elämässäni saada kokea todellisen kauniin, epäitsekkään rakkauden, on minun valmistauduttava odottamaan. Voisinhan minä mennä baariin ja iskeä itselleni seuraa, mutta tulisinko siitä onnelliseksi? En tulisi. En halua rikkoa itseäni ja saada sydämeeni sellaisia muistoja yhä enemmän, joita en haluaisi oikein edes muistaa. Joista tietäisin, että valitsin ne vain, koska sain nopean tyydytyksen, mutta sen jälkeen vielä tyhjemmän sydämen. Minulle ei kelpaa rippeet. Se johon sitoudun, on oltava valmis elämään minun kanssani todella. En halua olla kakkonen, en halua olla mikään patja. Haluan, että minua arvostetaan ja kunnioitetaan tärkeänä ja arvokkaana ihmisenä, joka on ainoakertainen. Niin minäkin kohtelisin sitä jota rakastan. En antaisi hänelle itsestäni rippeitä eikä hän minulle. Onko tämä liikaa vaadittu? Ei minusta, vaikka nykymaailmassa kaikki pitäisi saada nyt, heti, helposti ja minulleminulle.
Minä en ole sellainen, josta ihmiset saavat ohikulkiessaan näykkivät paloja. Haluavat saada vain minusta jotain. Kenenkään ei pitäisi suostua sellaiseen. Minusta tuntuu, että ihminen ei aina uskalla unelmoida, odottaa ja sanoa ihmiselle, että ei ole kellekään kertakäyttötavaraa. Itsetunnostahan se kaikki johtuu. Jos tekee selväksi toiselle, että ei ole mitään hetken huumaa varten, niin on vaara jäädä yksin. Mutta minä olen valmis siihenkin. Yksinäisyyttä ei pelkää, kun on omassa sydämessä asiat järjestyksessä ja mielessä on rauha. Minä etsin sitä vuosikaudet ja nyt, Jumalan kiitos, olen sen löytänyt! Ja rukoilen, että niin saisi jatkossakin olla.
Haluan joka aamu herätessäni pystyä katsomaan itseäni silmiin häpeilemättä ja mitään salailematta. Olemalla täysin rehellinen vääristäkin valinnoista, syyllisyydestä, katumuksesta ja uskosta parempaan huomiseen, voi joka päivä katsoa ilman surun varjoa itseään peilistä. Jos teen väärän valinnan, en rankaise itseäni loputtomiin, vaan annan armon itselleni. Olenhan vain ihminen ja Kristus on minut armahtanut, kun olen syntini anteeksi pyytänyt. Kun Jumalakaan ei minua enää syytä eikä syntejäni muista, miksi minunkaan pitäisi pyöriä menneissä ja takertua johonkin vanhaan. Haluan kohdata omat tunteeni ilman pelkoa ja vaikka joskus pelottaisikin, on sekin ihmiselämään kuuluva tunne.
Pienet kauniit asiat ovat minulle tärkeitä. Minä ja sinä olemme niitä pieniä, arvokkaita asioita. Jokaisen ihmisen sisimmässä kun asuu se pieni tyttö tai poika, joka haluaa tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin on, vikoineen ja hyvine puolineen. Ei minään kertakäyttötavarana.
Kirjotan tähän vielä Vesa-Matti Loirin laulaman ja Vexi Salmen kirjoittaman laulun.
Maailma on kaunis
Maailman on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa tilaa unelmille
ja mielen vapaus.
On vapautta kuunnella metsän humioita,
kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
ja elää elämäänsä.
On vapautta valvoa kesäisiä öitä
ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
ja elää elämäänsä.
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa tilaa unelmille
ja mielen vapaus.
On vapautta istua iltaa yksinänsä
ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä
ja elää elämäänsä.
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
ja elää elämäänsä.
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielen vapaus.
Ja mielen vapaus.
Niin totta joka sana. Laulun voi kuunnella YouTubessa. Suosittelen.
Siunausta sinulle, joka luit tämän kirjoituksen.
Harmony Sister