Kirjoitan tässä elämästäni. Kivuista ja iloista. Ja täytyy sanoa, että niitä kipuja on ollut paljon.
Kerron ensimmäiseksi uskon ja lesbouden ristiriidasta. Tulen kristillisestä karismaattisesta liikkeestä. Minulle on aina opetettu, että homous ja lesbous ovat syntejä, jotka ihminen valitsee ja hylkää samalla Jumalan. Tällaiset ihmiset eivät pääse taivaaseen. Eli lesbous ei ollut minulle todellakaan mikään vaihtoehto, vaikka pojat lähinnä hirvittivät minua.
Kun ensimmäisen kerran tajusin, kuinka lapset tulevat maailmaan, olin järkyttynyt. Olin kauhuissani siitä, että saadaksesni lapsia, minun täytyisi olla "niin" miehen kanssa. Ajattelin epätoivoissani, että eikö ne lapset voisi tulla ihan kädestä kiinnipitämisellä. Toki seksi on jokaiselle lapselle varmaan järkytys, kun sen tajuaa, mutta minä muistan olleeni erityisen kauhistunut ajatuksesta.
Ala-asteella ihastuin yhteen poikaan. N. 14-17 vuotiaana minä kävin seurakunnassa nuorten jutuissa ja siellä meillä oli kaveriporukka, jossa tytöt puhuivat paljon pojista. Minun oletettiin puhuvan myös. Mutta en oikein osannut. En ollut niin kamalan kiinnostunut miehistä kuitenkaan ja ihastuin aika harvoin. Olin sitten pitkään pihkassa johonkin jos olin. Muistan olleeni kahteen poikaan ihastunut tuona aikana, joista toisen kanssa vaihdoin jopa kolme kirjettä. Minua pidettiin muutenkin vähän outona tyyppinä ystävien keskuudessa ja en halunnut olla ihan friikki kuitenkaan, joten puhuin sitten sen verran sopivasti pojista kuin piti. Usein ystäväni huomasivat, missä ihastukseni liikkuivat. Minä kun en aina edes muistanut sitä. Yksi tästä kaveriporukasta onkin sanonut, että kyllä ne aika väkinäisiä ne ihastumiseni olivat. Ja kun en koskaan pystynyt kuvittelemaan niitä kovin pitkälle. Minua enemmän hirvitti. Muistan kyllä selvästi tunteneeni jotain kutinaa, kun oli yhdestä pojasta kyse, mutta sitten kun ihastuin tyttöön myöhemmin, niin jalat olivat alta pois. Jotenkin kaikki oli helpompaa ja tunsin olevani kotonani. Kaikki koskettaminen ja rakkaus tuntuivat luonnollisilta.
Sitten kun muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, niin tapasin Tuulian (nimi muutettu). Tajusin ensimmäistä kertaa olevani ihastunut ja lopulta rakastunut. Ja Tuulia vastasi tunteisiini. Mutta minä jouduin kieltämään kaiken, uskoni tähden. Kun tajusin, että tämähän on rakkautta, niin tulin todella epätoivoiseksi ja itkin illat pitkät. Halusin olla Tuulian lähellä ja rakastaa häntä, mutta en voinut. Jossain vaiheessa kerroin yhdelle uskonystävälleni naiseen kohdistuneesta rakkaudestani ja hän sanoi, että minun pitää hylätä ne ajatukset ja valita Jumala, että pääsen taivaaseen. Muutoin joutuisin kadotukseen. Muistan, kun olin kertonut tämän ja myöhemmin taputin ystävääni olkapäälle, niin hän kavahti pois päin minusta ja pyysi olemaan koskematta. Minulle tuli sellainen tunne, että ihan kuin minä olisin jotain saastaisita ja tartuttaisin tätä syntiä ympäriinsä.
Minä kielsin rakkauteni Tuuliaan ja silti halusin olla hänen kanssaan. Ja niinä hetkinä kun olimme kahden, olinkin hyvin onnellinen. Sitten myöhemmin tulivat ristiriidat ja pelot ja kieltäminen. Kerron myöhemmin suhteestani Tuuliaan enemmän.
Kun sitten Tuulian ja minun suhde loppui, niin jouduin edelleen osittain kieltämään ja tukahduttamaan tunteeni. Eroprosessille ei ollut tilaa, koska tämähän oli hyvä asia, että Tuulia oli pois elämästäni. Mutta minun mielestäni se ei ollut ja ei ole vieläkään. Kerroin viime keväänä kahdelle uskon ystävälleni, että kyllä minä olin rakastunut naiseen ja minä olen varmaankin lesbo. Että näin se nyt on. Kummatkin sanoivat, että minä joudun helvettiin näine valintoineni ja jos en hylkää synnillisiä ajatuksiani niin sielunvihollinen erottaa minut ainiaaksi Jeesuksesta. Toinen heistä antoi minulle kaksi kirjaa kuinka eheytyä heteroksi ja käski ottamaan yhteyttä Aslaniin(eheyde heteroksi - liike). Onneksi en ottanut. En myöskään pystynyt lukemaan kirjoja loppuun asti. Ne tuntuivat niin irvokkailta. Itsensä kieltämisen aika oli tullut päätökseen. Kymmenisen vuotta olin tukahduttanut oikeat tunteeni. Nyt en halua enää kieltää itseäni edes sen tähden, että saan sanoa ääneen: minä rakastin Tuuliaa ja se oli kaunista. Vaikka en eläissäni enää seurustelisi, niin silti haluan olla lesbo, koska siten voin käydä suruprosessia läpi Tuulian lähdön jälkeen.
Olen yrittänyt muuttua heteroksi. Olen ollut yrittämättä ja ollut aseksuaali. Olen rukoillut ja pyytänyt Jumalaa parantamaan ja muuttamaan minut. Olen odottanut, että kun paranen lapsuudessani tapahtuneista traumoista, niin minusta tulee hetero. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Minä olen lesbo. Sittenkin, kaikkien rukousten jälkeen.
Olen kuullut uskovaisilta: "Jeesus oli nimenomaan syntisten ystävä ja oleili heidän kanssaan" (ja sitten katsotaan minuun merkitsevästi). Olen kuullut: "joudut helvettiin, jos et VALITSE toisin ja tee parannusta" ja "vastusta perkelettä Jeesuksen nimessä, niin nuo ajatukset lähtevät" ja "saat olla lesbo, mutta et saa koskaan toteuttaa itseäsi" ja "vaikka ihminen hylkäisi Jumalan ja Jeesuksen, niin he eivät koskaan hylkää ihmistä" (ja sitten taas katsotaan minua...) . Minä en koe valinneeni mitään vaan tämä on tullut osakseni. Naiset vain tuntuvat paljon luonnollisemmalta vaihtoehdolta minulle. Miehet eivät nappaa. Minä en myöskään koe hylänneeni Jeesusta. Minä olen ihan yhtä tässä kuin ennenkin, vaikka uskonkriisiä välillä onkin.
Olen jättänyt mahdollisuuden kommentoida blogia, mutta toivoisin, että eheydy heteroksi - kommentit jätettäisiin tähän kirjoittamatta. Minä olen toden totta yrittänyt sitä ja saanut kovia katseita ja sanoja osakseni ja en sitä enää halua. Jos jollakulla on samankaltaisia kokemuksia, niin kirjoittakaa ajatuksia tänne ja muutenkin saa kirjoittaa.
Jatkan myöhemmin kirjoittamista elämästäni.
Harmony Sister
