Harmony Sister kirjoittaa elämästään

Kyllä sitä saa kaikenlaista kokea, kun on oma itsensä. Minun läheinen ystäväni on lykännyt yhtä asiaa noin puolentoista vuoden ajan. Nimittäin sitä, että hylkääkö hän minut vai ei. Eräs toinen ystäväni (ovat siis konservatiivisia uskovaisia) hylkäsi minut tuossa pari viikko sitten. Sen jälkeen kirjoitin kirjeen tälle läheisemmälle. Kirjoitin hänelle, etten voi tulla häntä tapaamaan jouluna, koska joudun miettimään koko ajan, milloin hän minut päättää hylätä. Hän on juuri sitä kysymystä lykännyt ja lykännyt. Lopulta sitten puhuimme tänä maanantaina eli 20.12. Hän sanoi, että ei voi hyväksyä homoseksuaalisuuttani. Hän ei voi iloita laisinkaan puolestani, jos löydän jonkun. Hän sanoi, että minä vain kuvittelen olevani uskossa ja että kyllä Jeesus minut lopulta hylkää. Olin nimittäin sanonut, ettei Jeesus minua ainakaan koskaan hylkää. Mutta Roomalaiskirjeen kuuluisassa homokohdassa kirjoitetaan, että "hän hylkäsi heidät omien himojensa valtaan"... No minä en kyllä missään himossa varsinaisesti ryve tms. Olen ihan tavallinen ihminen. Mutta kenellä on oikeus sanoa toiselle, että Jeesus minut hylkää. Vaikka hän lukeekin sen Raamatusta, niin onko kellään oikeutta sanoa noin. Mistä kukaan voi tietää Jumalan syvimmät ajatukset minunkin kohdallani. Minulla on sielunrauha ja se riittää minulle tiedoksi Hänen läsnäolostaan. Sain vielä kuulla eheytysterapioista ja että jos hylkäisin "himoni" niin Jumala (ja ihmiset ) minut hyväksyisivät. Minä ymmärrän tämän ystäväni näkökannan. Minä en halua olla katkera hänelle, mutta haluan olla surullinen. Minun on saatava surra näitä asioita, että minut jätetään näin vain sen tähden, että olen lesbo. Ja tämä jälkimmäinen joka jätti minut, niin hänelle tämä on varsin vaikea paikka. Kun sanoin hänelle, että toivottavasti nyt selviän tästä, ettei mene joulut tms. pilalle niin hän vastasi vain siihen, että "toivottavasti minä selviän siitä" (eli ystäväni selviää). Hän toimi kuitenkin luontoaan vastaan. Hän ei ole sellainen ihminen, joka hylkää ihmisiä. Mutta hänen kunnioitettava Raamattua kirjaimellisesti ja silloin saa vanha, hyvä ystäväkin mennä pois. Omien sanojensa mukaan hän olisi voinut olla ystäväni, jos minä olisin myöntänyt, etten ole enää uskossa. Hänen mielestään minä vain kuvittelen olevani uskossa. Minä ymmärrän se logiigan mikä piilee siinä, että hän voisi olla ystäväni, jos en olisi uskossa. Se kuulostaa siltä, ettei logiikkaa ole, mutta se on. Luulen sen pohjautuvan siihen, että joka ei tee parannusta ja kadu, on erotettava pyhien yhteydestä. Ymmärrän tämän jonkun sarjamurhaajan kohdalla tai vaikka pedofiilin, mutten itseni (ja monen muunkaan).

Raamatussa on vain niin monta ristiriitaista paikkaa juuri aika-, kulttuurisidonnaisuuden tähden. Sanotaan: "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi" ja "tee sinä toiselle niin ikuin itsellesi tahtoisit tehtävän". Minusta kumpikaan ei tässä toteutunut. Ystäväni rikkoivat mielestäni käskyistä suurimpia vastaan. Eikö juuri rakkauden varassa ole laki ja profeetat?! "Jos minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen". Eivätkö juuri fariseukset toimineet kirjaimen ja lain mukaan ja jättäneet suurimman huomiotta: suuren armon, laupeudun ja rakkauden. "Hyttysen te nielaisette, mutta siivilöitte kamelin", näin Jeesus fariseuksista.

Mutta minä tunnen sisälläni rauhan. Joulun lapsi on minunkin sydämessäni. Tunnen, ettei Hän ole minua hylännyt. Ja toivon, että se rakkaus saa näkyä minusta ulospäin myös.

Vein ystävälleni 21.12 joululahjat. Olin nimittäin ostanut hänelle ja hänen lapsilleen lahjat jo aikaa sitten. Oli aika surullinen tapaaminen. Annoin lahjat ja lähdin pois. Palautin myös ystävälleni kirjan, jonka hän oli lainannut minulle aikoinaan: "Auta minua Jeesus, minä kärsin hylkäämisestä". Aika ironista oli antaa tuo kirja ystäväni käteen ja katsoa häntä viimeisen kerran silmiin. Kirjoitin kirjan etulehdelle muistokirjoituksen hänelle: "kaikki kohdallaan, kerran taivaassa...Näkemiin ystäväni" Jos hän joskus haluaa tulla takaisin elämääni ja pyytää anteeksi, niin minä annan kyllä. Ei ole syytä, miksen antaisi. Tämä läheisempi ystävä voi tarvita toisen tilaisuuden. Tiedän, että hän kantaa loppuelämänsä tästä pahaa mieltä, kun hylkäsi ystävänsä. Meillä ei ollut mitään riitaa, ei edes tästä asiasta. Minä vain itkin ja hän oli hiljaa puhelimessa asiansa sanottuaan. Elämä on joskus niin kummallista, onneksi Jumala tietää elämäni alusta loppuun. Myös hänen.

Puhuin muuten isäni kanssa lesboudestani ja hän hyväksyy minut. Samoin rakas tätini isän puolelta. Isä sanoi tienneensä asian jo hyvin kauan sitten. Ennen kuin minä muistan koko asiasta mitään. Olin kuulemma 7-8 vuotiaan sanonut isälle, että minä varmaan tykkään tytöistä enkä pojista lainkaan. Isäni oli omien sanojensa mukaan hermostunut ja yrittänyt selittää minulle, etteihän se niin voi olla. Minä olin vain puolustanut omaa näkökantaani enkä ollut luopunut ajatuksesta. En muista tätä ollenkaan ja minusta oli hyvä saada kuulla tämä muisto näin varhaiselta ajalta. Olin aika yllättynyt, siis positiivisesti.

Hyvää joulua kaikille ja rauhaa jokaisen sydämeen.

"...kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa,
lämmin, leuto ja henkäys hellä,
rinnan jäitä mi liuottaa."

Harmony Sister

On se elämä kummallista. Olen tuntenut erään ystäväni n. 15-vuotiaasta lähtien ja nyt hän päätti sitten lopettaa ystävyytemme. Ilmoitti tekstiviestillä, että ei halua nähdä minua kuin muiden seurassa ja muuten ei halua olla missään tekemisissä kanssani. Syynä on lesbouteni. Hän ei pidä minua minkään sortin uskovaisena ja ei pystynyt hyväksymään minua enää näin ollen elinpiiriinsä. Minusta tuntuu todella surulliselta, että todella joku voi hylätä läheisensä homoseksuaalisuuden takia. Minulla on sellainen olo, että ihan kuin minut olisi vaikka ihonvärin vuoksi hylätty. Samassa viestissä hän toivotti ihanaa joulunodotusta ja melkein samaan lauseeseen laittoi, että nähdään jos nähdään, muttei ainakaan kaksin. Aika ristiriitainen hyvän joulun toivotus. Laitoin hänelle vastauksen, että ei nyt tunnu kyllä kovin ihanalta. Minun mielestäni hyvän joulun toivotus hänen suustaan kuulostaa kyllä aika irvokkaalta.

Kelpasin tälle ihmiselle niin kauan kuin sanoin, etten ole varma seksuaalisesta suuntautuneisuudestani. Luin hänen antamiaan eheytyskirjoja aikoinaan ja hän rukoili puolestani, että "parantuisin". Hän sanoi, ettei kommunkointi välillämme enää toimi ja hän vain ahdistuu tästä aiheesta. Kommunikointi ei varmaan siksi hänen mielestään enää toimi, koska minä en ole kaikesta samaa mieltä. Meidän ystävyyteemm ei siis mahtunut eriävää mielipidettä. No minä olisin kyllä ymmärtänyt ja hyväksynyt hänen mielipiteensä homoseksuaalisuudesta. Ei minulle ole ongelma se, jos joku ei pysty näkemään sitä luonnollisena. Olinhan minä itsekin sellainen aikoinaan. Ei minun ole pakko juuri tämän ihmisen kanssa puhua naisystävästäni tai muusta aiheeseen liittyvästä. Kyllä minulla on sellaisiakin ihmisiä ystävinäni, jotka eivät ihan vielä tiedä kantaansa tai sitten tietävät, mutteivät tee siitä sellaista ongelmaa, että se vaikuttaisi ihmissuhteeseen. Tämä, joka minut hylkäsi, on aika fanaattinen tuon uskonsa kanssa. Mutta kauheaa on, että hän tietää, kuinka paljon minua on kohdeltu kaltoin elämäni aikana ja nyt hän itse tekee minulle näin. Tuntuu uskomattomalta, että tämän käytöksen pitäisi viestiä Kristuksen rakkautta!? Siihenhän meidän uskovaisina on pyrittävä, että kaikki tekomme julistaisivat Jumalan suurta rakkautta ja armoa. Juuri hänen kristittynä hänen pitäisi rakastaa, rakastaa ja vielä kerran rakastaa. Haluaisiko hän, että häntä kohdeltaisiin noin? Tai jos vaikka hänen lapsensa olisi homoseksuaali niin haluaisiko hän itse hylätä hänet tai haluaisiko hän, että lapsensa ystävät jättäisivät lapsen.

Nyt odotan vastausta tältä toiselta ystävältäni, josta kerroin ensin. Lähetin hänelle kirjeen, jossa pyysin häntä miettimään todella, että haluaako hän tämän asian takia minut jättää. Tämä ystävä on minulle hyvin läheinen ja olen ollut hänen kanssaan paljon tekemisissä. Tiedän tämän asian olevan hänelle hyvin raskas ja hän on miettinyt, kuinka minä kestän tämän kaiken. Toivon, että hän voisi nähdä minut ensisijaisesti ihmisenä eikä pelkkänä seksuaaliolentona. Kirjoitin hänelle jopa, ettei hänen tarvitse pitää minua edes uskovaisena (vaikka olenkin). Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa anelulta toisen edessä, mutta ajatuksena on se, että minä haluan, että sydämeni on sen verran avara, etten minä erottele ihmisiä kelpaaviin ja ei-kelpaaviin liian heppoisin perustein. Tiedän nimittäin, että juuri tämä kyseinen ihminen kokee helposti huonoa omaatuntoa ja jos hän hylkäämispäätöksen tekee, hän voi pahimmassa tapauksessa kärsiä tavalla tai toisella koko loppuelämänsä. Hän nimittäin on puhunut paljon siitä, kuinka hylkääminen on kauhea asia. Yritän viestittää hänelle, että hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on ja että hän voisi olla ihan vapaa seurassani. Minulle riittää se hänen puolestaan, ettei hän tarjoa minulle mitään eheytysoppeja tms. Mutta sitä minä en kestä, että tapaisimme taas ja minä joutuisin koko ajan miettimään, että hylkääkö tuo minut vai ei. Minä haluan kuitenkin jonkun selvyyden. Minusta se on inhimillisesti katsoen ihan oikeutettua. Ei ole mukavaa jutella "iloisesti" niitä näitä, kun taustalla on tietoisuus, että milloin tahansa voi puskista tulla hylkääminen.

On kauheaa, että tällaista todella tapahtuu. Ja kauheaa on todistaa se tapahtuvaksi omassa elämässään. Veljeni on luvannut puhua isäni kanssa nyt vakavasti ja olen pyytänyt häntä kertomaan, etteivät he ainakaan minua alkaisi syyttämään ja tuomitsemaan, kun saan sitä kokea muutenkin jo ihan tarpeeksi. Äidilleni tämä tuntuu olevan kovempi paikka. Paljon mullistavaa siis tapahtuu elämässäni niin kuin taitaa usein tapahtua, kun tulee kaapista ulos.

Haluan silti uskoa, toivoa ja luottaa, että rakkaus voittaa!!!

Harmony Sister