Hei taas!
Ensiksi vastaan kommentteihin:
Martin: juuri tuota rakkaudetonta kohtaamista olen saanut osakseni. Muistan itsekin käyttäytyneeni osittain niin ja niiden oppien mukaan, joka oli srk:ssa opetettu - homoseksuaaleja katsottiin kauhun sekaisella pelolla (ja inholla) ja suhtautuminen heihin oli, että heidän puolestaan rukoillaan jatkuvasti. Juuri tuo pelko, tietämättömyys ja sitä kautta suvaitsemattomuus ovat syitä siihen, miksi homoja ja lesboja paiskitaan Raamatulla päähän eikä uskalleta sanoa omia ajatuksia puhumattakaan, että heidät hyväksyttäisiin sellaisena kuin ovat. Minä olen lähtenyt omassa prosessia siitä liikkeelle, että olen traumatisoitunut ja henkisesti sairas (ja paholaisen kiusaama), koska minulle on homoseksuaalisia tunteita. Omasta mielestäni olen Jumalan luoma juuri tällaisena, mutta uskonyhteisöni ei varmaankaan ole samaa mieltä. Ja se on joskus raskasta.
Aboa: minulle lesbous oli alkuun ihan kauhea ongelma. Kielsin kaiken ja yritin muuttua. Kun en pystynyt muuttumaan ja Jumala ei "parantanut" minua, päätin, että olen sitten aseksuaali. Niin en riko Jumalaa vastaan. Kunnes käsitin, etten pysty siihen. Koska minun on saatava käsitellä rakkauteni ja suhteeni Tuuliaan. Ja jos kieltäisin lesbouden itsessäni, niin en saisi sanoa enää edes: minä kaipaan häntä ja suren eroa. Enää en siis yritä muuttua miksikään muuksi kuin omaksi itsekseni.
Kerroin yhdelle uskovaiselle ystävälleni, että olen lesbo. Tiedän hänen aikaisemmin olleen järkyttynyt, kun hän kuuli yhden uskovaisen kaverinsa olevan homo. Hän ihmetteli, kuinka homo voi olla kirkon palveluksessa. Päätin silti kertoa tälle ihmiselle. Vähään aikaan ei tullut vastausta kirjeeseen. Kyselin sitten hieman häneltä ja hän sanoi, että hänen elämäänsä mahtuu moninaisuutta. Hän ei vaan ymmärrä, miten joku voi kokea olevansa lesbo tai homo. Että kuinka se on mahdollista. Kerroin kirjeessä hänelle niistä kamalista kokemuksista, joita olen saanut osakseni. Kerroin avoimesti, sen että minusta ei todellakaan ole mukavaa, jos kaikki uskonystäväni minut tämän takia hylkäävät. Ja niin me keskusteltiin. Hän sanoi lainaavansa kirjoja aiheesta ja lukevansa, jotta ymmärtäisi. Ei siis todellakaan mennyt hukkaan kertominen tämän ihmisen kohdalla. Olin valmentautunut nimittäin jo siihen, että hän ei kestä tätä tietoa. Olihan hän tietenkin järkyttynyt varmaankin ja ei pystynyt kovin kauaa puhumaan aiheesta, mutta yhtä kaikki hän ei alkanut pauhaamaan minulle helvetistä ja siitä kuinka olisin valinnut syntielämän. Olen iloinen ja kiitollinen Jumalalle tästä keskustelusta.
Harmony Sister
