On se elämä kummallista. Olen tuntenut erään ystäväni n. 15-vuotiaasta lähtien ja nyt hän päätti sitten lopettaa ystävyytemme. Ilmoitti tekstiviestillä, että ei halua nähdä minua kuin muiden seurassa ja muuten ei halua olla missään tekemisissä kanssani. Syynä on lesbouteni. Hän ei pidä minua minkään sortin uskovaisena ja ei pystynyt hyväksymään minua enää näin ollen elinpiiriinsä. Minusta tuntuu todella surulliselta, että todella joku voi hylätä läheisensä homoseksuaalisuuden takia. Minulla on sellainen olo, että ihan kuin minut olisi vaikka ihonvärin vuoksi hylätty. Samassa viestissä hän toivotti ihanaa joulunodotusta ja melkein samaan lauseeseen laittoi, että nähdään jos nähdään, muttei ainakaan kaksin. Aika ristiriitainen hyvän joulun toivotus. Laitoin hänelle vastauksen, että ei nyt tunnu kyllä kovin ihanalta. Minun mielestäni hyvän joulun toivotus hänen suustaan kuulostaa kyllä aika irvokkaalta.
Kelpasin tälle ihmiselle niin kauan kuin sanoin, etten ole varma seksuaalisesta suuntautuneisuudestani. Luin hänen antamiaan eheytyskirjoja aikoinaan ja hän rukoili puolestani, että "parantuisin". Hän sanoi, ettei kommunkointi välillämme enää toimi ja hän vain ahdistuu tästä aiheesta. Kommunikointi ei varmaan siksi hänen mielestään enää toimi, koska minä en ole kaikesta samaa mieltä. Meidän ystävyyteemm ei siis mahtunut eriävää mielipidettä. No minä olisin kyllä ymmärtänyt ja hyväksynyt hänen mielipiteensä homoseksuaalisuudesta. Ei minulle ole ongelma se, jos joku ei pysty näkemään sitä luonnollisena. Olinhan minä itsekin sellainen aikoinaan. Ei minun ole pakko juuri tämän ihmisen kanssa puhua naisystävästäni tai muusta aiheeseen liittyvästä. Kyllä minulla on sellaisiakin ihmisiä ystävinäni, jotka eivät ihan vielä tiedä kantaansa tai sitten tietävät, mutteivät tee siitä sellaista ongelmaa, että se vaikuttaisi ihmissuhteeseen. Tämä, joka minut hylkäsi, on aika fanaattinen tuon uskonsa kanssa. Mutta kauheaa on, että hän tietää, kuinka paljon minua on kohdeltu kaltoin elämäni aikana ja nyt hän itse tekee minulle näin. Tuntuu uskomattomalta, että tämän käytöksen pitäisi viestiä Kristuksen rakkautta!? Siihenhän meidän uskovaisina on pyrittävä, että kaikki tekomme julistaisivat Jumalan suurta rakkautta ja armoa. Juuri hänen kristittynä hänen pitäisi rakastaa, rakastaa ja vielä kerran rakastaa. Haluaisiko hän, että häntä kohdeltaisiin noin? Tai jos vaikka hänen lapsensa olisi homoseksuaali niin haluaisiko hän itse hylätä hänet tai haluaisiko hän, että lapsensa ystävät jättäisivät lapsen.
Nyt odotan vastausta tältä toiselta ystävältäni, josta kerroin ensin. Lähetin hänelle kirjeen, jossa pyysin häntä miettimään todella, että haluaako hän tämän asian takia minut jättää. Tämä ystävä on minulle hyvin läheinen ja olen ollut hänen kanssaan paljon tekemisissä. Tiedän tämän asian olevan hänelle hyvin raskas ja hän on miettinyt, kuinka minä kestän tämän kaiken. Toivon, että hän voisi nähdä minut ensisijaisesti ihmisenä eikä pelkkänä seksuaaliolentona. Kirjoitin hänelle jopa, ettei hänen tarvitse pitää minua edes uskovaisena (vaikka olenkin). Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa anelulta toisen edessä, mutta ajatuksena on se, että minä haluan, että sydämeni on sen verran avara, etten minä erottele ihmisiä kelpaaviin ja ei-kelpaaviin liian heppoisin perustein. Tiedän nimittäin, että juuri tämä kyseinen ihminen kokee helposti huonoa omaatuntoa ja jos hän hylkäämispäätöksen tekee, hän voi pahimmassa tapauksessa kärsiä tavalla tai toisella koko loppuelämänsä. Hän nimittäin on puhunut paljon siitä, kuinka hylkääminen on kauhea asia. Yritän viestittää hänelle, että hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on ja että hän voisi olla ihan vapaa seurassani. Minulle riittää se hänen puolestaan, ettei hän tarjoa minulle mitään eheytysoppeja tms. Mutta sitä minä en kestä, että tapaisimme taas ja minä joutuisin koko ajan miettimään, että hylkääkö tuo minut vai ei. Minä haluan kuitenkin jonkun selvyyden. Minusta se on inhimillisesti katsoen ihan oikeutettua. Ei ole mukavaa jutella "iloisesti" niitä näitä, kun taustalla on tietoisuus, että milloin tahansa voi puskista tulla hylkääminen.
On kauheaa, että tällaista todella tapahtuu. Ja kauheaa on todistaa se tapahtuvaksi omassa elämässään. Veljeni on luvannut puhua isäni kanssa nyt vakavasti ja olen pyytänyt häntä kertomaan, etteivät he ainakaan minua alkaisi syyttämään ja tuomitsemaan, kun saan sitä kokea muutenkin jo ihan tarpeeksi. Äidilleni tämä tuntuu olevan kovempi paikka. Paljon mullistavaa siis tapahtuu elämässäni niin kuin taitaa usein tapahtua, kun tulee kaapista ulos.
Haluan silti uskoa, toivoa ja luottaa, että rakkaus voittaa!!!
Harmony Sister
