Harmony Sister kirjoittaa elämästään

Nyt kun homokeskustelu on vellonut kirkon ja median toimesta voimakkaana, on minullekin auennut hyviä tilaisuuksia puhua uskonystävien kanssa asiasta. Olen erittäin iloinen, että kolmen uskonystäväni kanssa olen saanut kokea olevani hyväksytty juuri sellaisena kuin olen, nyt kun tulin heille kaapista lopullsesti ulos.

Jumala on kyllä ihmeellinen. Yhtä ystävääni hän oli valmistellut tätä meidän keskustelua varten. Hän oli juuri hiljaittain puhunut erään uskovan kanssa, joka valotti hänen ajatusmaailmaansa homoseksuaalisuuden suhteen. Ja sitten pian me juttelimme noin 10 vuoden tauon jälkeen ja minä kerroin itsestäni. Kuinka paljon helpompi se keskustelu oli, kuin jos olisin joutunut alusta asti perustelemaan kaiken. Nyt vain nauroimme iloisesti asialle ja ihmettelimme, kuinka ihmeellisiä kohtaamisia ja sattumuksia elämässä on. Sain taas jälleen kerran kokea, kuinka minä saan olla oma itseni ja uskovainen ja ennen kaikkea kokea sen yhteyden. Minä osaan arvostaa sitä, koska olen joutunut sen menettämään joidenkin ihmisten kohdalla ja joutunut miettimään, kelpaanko uskovaiseksi ollenkaan.

Minä olen erittäin iloinen, että julkisuudessa puidaan tätä homoasiaa. Vihdoinkin tämä syrjitty ja eriarvoisessa yhteiskunta-asemassa oleva ryhmä saa äänensä kuuluviin. Aika ajoinhan homot ovat olleet keskustelunaiheena, mutta nyt minusta tuntuu, että pohditaan vakavammin tätä asiaa ja kuinka se voi saada todella paljon vaurioita aikaan, kun ihmistä ei hyväksytä sellaisena kuin hän on. Oma elämäni on hyvä esimerkki. Minusta tuntuu, että tämä on kuin palkinto pitkään odotuksen jälkeen. Nyt minunkin identiteettini ja uskovaisuuteni otetaan enemmän vakavissaan, kun monet ihmiset joutuvat todella puntaroimaan asiaa ja saadaan myös päätöksiä, kuinka homoseksuaaleja tulee kohdalla ja miten kaikkia "rakkauden ja sananvapauden nimissä" tehtyjä kommentteja jaellaan. Onhan minullekin sanottu rakkauden hengessä: et ole enää uskovainen, jos aiot elää homoelämää (? Minä ja homoelämä = tavallinen, kuin kenen tahansa muunkin elämä) ja valita synnin. Menet helvettiin, vaikka kuinka uskoisit. Näin minulle on sanottu ja kyllä se on pahalta tuntunut, kun uskonyhteydestä potkaistaan pihalle. Tulee hyvin hyljätty olo. Monia asioita voidaan sanoa rakkaudessa, mutta se ei kyllä aina tunnu rakkaudelta. Varsinkin, kun on kysymys koko omasta minuudesta.

Yksi hauska sattumus tapahtui työpaikalla. Omasta mielestäni minä en näytä varsinaisesti lesbolta. Pukeudun aika originellisti kylläkin, mutta todella feminiinisesti. Omasta mielestäni minusta ei ainakaan pukeutumisen ja ulkoisen habituksen perusteella saa selvää mikä olen naisiani. Noh. Kerroin sitten eräälle ihmiselle työpaikall omasta itsestäni, kun oli juttua tästä mediapyörityksestä, niin hän sanooi, että tiesikin sen jo! No minä kysyin, mistä tiesit. Hän vain sanoi, että heti kun oli ekan kerran nähnyt mut, niin oli ajatelut, että tuo on 80% varmuudella homoseksuaali. Olin aika yllättynyt. Hän sanoi, että ilmeet ja eleet ja kaikki vaan se kertoivat. Heh :) Ei ole tullut tällaista vielä eteeni. Ehkä tällä (hetero)ihmisellä on hyvä homotutka.

Iloista lauantaipäivää jokaiselle ja siunausta viikonloppuun!

Päässäni pyörii ajatuksia ja taidan koostaa niistä osan tähän blogiin.

Miksi ihmeessä minun pitäisi omassa elämässäni tyytyä rippeisiin? Jos aina otan sen mitä varmasti tulen saamaan ja nopeasti, niin tulenko lopulta onnelliseksi? En usko, että tulen. Onnen ja todellisen, pysyvän rakkauden eteen on nähtävä vaivaa. Jos haluan elämässäni saada kokea todellisen kauniin, epäitsekkään rakkauden, on minun valmistauduttava odottamaan. Voisinhan minä mennä baariin ja iskeä itselleni seuraa, mutta tulisinko siitä onnelliseksi? En tulisi. En halua rikkoa itseäni ja saada sydämeeni sellaisia muistoja yhä enemmän, joita en haluaisi oikein edes muistaa. Joista tietäisin, että valitsin ne vain, koska sain nopean tyydytyksen, mutta sen jälkeen vielä tyhjemmän sydämen. Minulle ei kelpaa rippeet. Se johon sitoudun, on oltava valmis elämään minun kanssani todella. En halua olla kakkonen, en halua olla mikään patja. Haluan, että minua arvostetaan ja kunnioitetaan tärkeänä ja arvokkaana ihmisenä, joka on ainoakertainen. Niin minäkin kohtelisin sitä jota rakastan. En antaisi hänelle itsestäni rippeitä eikä hän minulle. Onko tämä liikaa vaadittu? Ei minusta, vaikka nykymaailmassa kaikki pitäisi saada nyt, heti, helposti ja minulleminulle.

Minä en ole sellainen, josta ihmiset saavat ohikulkiessaan näykkivät paloja. Haluavat saada vain minusta jotain. Kenenkään ei pitäisi suostua sellaiseen. Minusta tuntuu, että ihminen ei aina uskalla unelmoida, odottaa ja sanoa ihmiselle, että ei ole kellekään kertakäyttötavaraa. Itsetunnostahan se kaikki johtuu. Jos tekee selväksi toiselle, että ei ole mitään hetken huumaa varten, niin on vaara jäädä yksin. Mutta minä olen valmis siihenkin. Yksinäisyyttä ei pelkää, kun on omassa sydämessä asiat järjestyksessä ja mielessä on rauha. Minä etsin sitä vuosikaudet ja nyt, Jumalan kiitos, olen sen löytänyt! Ja rukoilen, että niin saisi jatkossakin olla.

Haluan joka aamu herätessäni pystyä katsomaan itseäni silmiin häpeilemättä ja mitään salailematta. Olemalla täysin rehellinen vääristäkin valinnoista, syyllisyydestä, katumuksesta ja uskosta parempaan huomiseen, voi joka päivä katsoa ilman surun varjoa itseään peilistä. Jos teen väärän valinnan, en rankaise itseäni loputtomiin, vaan annan armon itselleni. Olenhan vain ihminen ja Kristus on minut armahtanut, kun olen syntini anteeksi pyytänyt. Kun Jumalakaan ei minua enää syytä eikä syntejäni muista, miksi minunkaan pitäisi pyöriä menneissä ja takertua johonkin vanhaan. Haluan kohdata omat tunteeni ilman pelkoa ja vaikka joskus pelottaisikin, on sekin ihmiselämään kuuluva tunne.

Pienet kauniit asiat ovat minulle tärkeitä. Minä ja sinä olemme niitä pieniä, arvokkaita asioita. Jokaisen ihmisen sisimmässä kun asuu se pieni tyttö tai poika, joka haluaa tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin on, vikoineen ja hyvine puolineen. Ei minään kertakäyttötavarana.

Kirjotan tähän vielä Vesa-Matti Loirin laulaman ja Vexi Salmen kirjoittaman laulun.

Maailma on kaunis

Maailman on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa tilaa unelmille
ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän humioita,
kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
ja elää elämäänsä.

On vapautta valvoa kesäisiä öitä
ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa tilaa unelmille
ja mielen vapaus.

On vapautta istua iltaa yksinänsä
ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä
ja elää elämäänsä.

On vapautta vaistota viesti suuremmasta
ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielen vapaus.

Ja mielen vapaus.

Niin totta joka sana. Laulun voi kuunnella YouTubessa. Suosittelen.

Siunausta sinulle, joka luit tämän kirjoituksen.

Harmony Sister

Olen tainnut tulla elämässäni siihen pisteeseen, että vähitellen tulen ulos kaapista jokaiselle. Tai sanotaan näin, että salaileminen on minulle nykyään aika tuskaa. On aika raskasta, kun tiettyjen ihmisten kanssa ei voi puhua tietyistä aiheista ollenkaan. He tulevat niin surullisiksi ja alkavat rukoilla puolestani...että eheytyisin. Ja tietysti kuvioon kuuluu muistutukset siitä, että olen tällaisena helvetin oma ja sitä en kertakaikkiaan nyt jaksa kuunnella. Kun tarvitisisin enemmänin tukea läheisiltäni kuin alaspäin murjomista. Mutta koska tämä on synneistä pahin melkeinpä, niin tukea on turha odottaa.

Olin käymässä Tukholmassa erään vanhan ystäväni kanssa, joka on konservatiivinen uskovainen. Minua niin sisällä nauratti, kun Tukholmassa oli Prideviikko ja siinä puistossa missä käytiin oli vaikka mitä tapahtumia ja kirkon puhujia Pride-teemaan liittyen ja päälle päätteeksi vielä ajateltiin julkisilla, joissa oli pienet sateenkaariliput bussin keulassa :) Heh! Emme tietenkään puhuneet aiheesta, koska olen hänelle jos kertonut olevani lesbo ja hän tuomitsi sen jyrkästi (tai raamattu tuomitsi, vaikka hän sanoikin, että minä menen helvettiin, jos en muutu). Hän varmaan olettaa, että minä olen muuttunut heteroksi, koska en puhunut mitään. Mutta ei se mitään. Sitten kun aihetta tulee, niin minä kerron kyllä asian todellisen laidan. Se on ihan viisasta, ettei pahoita toisten mieltä ja samalla omaansakin väittelemällä aiheesta, josta kumpainenkin on eri mieltä. Toivon, että hän näkisi minut samana ihmisenä kuin ennenkin ja lakkaisi katsomasta minua pelkästään harhautuneena luopiona ja sairaana. Mutta minä ymmärrän heidän asenteensa ja ajatusmaailmansa - olenhan itse ollut samalla tavalla ajatteleva joskus aikoinaan. Siksi en halua näyttää ovea näillekään ystäville, heissä on muuta niin paljon arvostettavia piirteitä. Minun pitää olla se ymmärtävä osapuoli, koska he lukevat raamattua kirjaimellisesti ja he eivät voi kuvitellakaan muuta tietä ajatella.

Mutta kuten sanoin, niin joskus se on raskasta vältellä tiettyjä puheenaiheita ja varoa sanomasta tiettyjä asioita ääneen. Olisi niin mukavaa ja helppoa, kun saisi olla sukunsa ja ystäviensä keskellä sellaisenaan hyväksytty eikä olla karsastavien katseiden alla. Siksi minun onkin oltava henkisesti mahdollisimman tasapainossa itseni kanssa, että kestän kaiken sen paineen, mitä ihmiset minun päälleni lastaavat. Teen työtä pikkuhiljaa ja tulen yksi ihminen kerrallaan, jos mahdollista, ulos kaapista. Sitten ei niin läheisille asia saa valjeta, kun jotain konkreettista tapahtuu.

Mutta sellaista elämä on ja maailman meno. Kaikki poikkeava on ihmiselle pelottavaa - se uhkaa turvallista rakennetta, jossa hän elää. Kaikki erilainen koetaan usein uhaksi ja se pahimmillaan aiheuttaa jopa kuoleman. En usko, että minä joudun kohtaamaan fyysistä väkivaltaa suuntautumisen tähden, mutta henkistä painostusta tulen aivan varmasti kohtaamaan ja paljonkin ja se on myös eräällä tapaa väkivaltaa sekin. Vaiikka heillä olisi kuinka raamattu kourassa ja omasta mielestään Jumala selkänsä takana, niin sitä tosiasiaa ei muuta mikään, että sellainen käytös joskus loukkaa ja satuttaa, koska homoseksuaalikin on ihminen. Ja sitä eivät kaikki muista, kun kertovat mielipiteitään rakkaudessa.

En voi muuta kuin ihmetellä miten törkeäkäytöksisiä ihmisiä on liikkeellä.

Viime maanantai oli minulle raskas päivä. Teen osa-aikatyötä hoitoalalla ja eräs asiakas on jo pitkän aikaa käyttäytynyt aika huonosti minua kohtaan. Jouduin olemaan hänen kanssaan yhden pidemmän session tekemisissä ja sinä aikana tapahtui paljon kaikenlaista. Hän on asiakas ja niinpä minä annoin mennä osan kommenteista ihan kuuroille korville. Mm. en päässyt vessaan ilman ettei hän olisi valittanut (kun kestää kauan), ruokatauosta puhumattakaan. Noh, ei tämä vielä mitään, mutta se oli kyllä kaiken huippu, että hän yhdessä tilanteessa laukaisi: sinä olen tyhmä. Tyhmä nainen. Kiva asenne hänellä. Kyseessä siis aikuinen nuorehko mies. Tämä tottakai loukkasi minua. Tätä aikaisemmin hän oli jo läpsäissyt mua perseelle Mrrr!!! Vaikka olisin mikä hoitaja tahansa, niin en sentään ole orja, jota saa kohdella ihan miten sattuu. En voinut jatkaa tässä työsuhteessa vaan jouduin irtisanoutumaan ja se oli tietenkin henkisesti himppu raskasta. Sanoin asiakkaalle, että hänelle saattaisi paremmin sopia mieshoitaja (niin ei olisi tuota tyhmä nainen - asetelmaa). Lisäksi teki mieli sanoa, että myös hoitajalla on virtsarakko, vatsalaukku ja tunteetkin. Ja että seksuualisesta ahdistelusta voidaan haastaa oikeuteen.

Tämän jälkeen menin yksin puistoon istuskelemaan. Halusin olla ihan itsekseni ja koostaa ajatuksia. Eipä kuitenkaan aikaakaan, kun yksi ulkomaalainen mies käveli ohitseni ja kohta kurvasti takaisin ja halusi tulla samalle penkille istumaan. Mua väsytti ja en muutenkaan heti halunnut alkaa aukomaan päätä vieraalle ihmiselle. Tää mies halusi tietenkin keskustella ja jauhoin jotain diipadaapaa ihan kohteliaisuudesta hänen kanssaan. Hän myös puolipakotti mut ottamaan herneenpalkoja, joita hänellä oli mukanaan. Laittoi niitä mun nenän eteen. Mä olen kai liiankin kohtelias, kun en sit viitsinyt sanoa, ett suksi kuuseen. Kuitenkin sen tiesin, että tää mies on iskemässä mua niin sanoin sit sen sivulauseessa, etten etsi miestä laisinkaan enkä mitään miestä. Hän vaan siitä innostui ja alkoi kyselemään, kuinka naiset tekevät "sen" keskenään... Mä sanoin, että eiköhän nyt ois parempi mennä kirjastoon ja tai kvg?! Tietenkin hän sanoi myös, ettei kukaan mies usko minua. Katselin joka tapauksessa muualle melkein koko ajan. Ja muutenkin vastailin vain kohteliaisuudesta ja torjuin kaikki lähestymisyritykset. Olisin halunnut istua rauhassa puistonpenkillä, kun oli tuollainen raskas irtisanominen takana ja inhottava kokemus miesasiakkaan kanssa. Siinä kun istuin niin yht´äkkiä tää mies sanoi, että Minä kastun. Mä luulin hetken, että hän kusi housuunsa, mutta ei. Hänen housunsa olivat todella märät hieman ja mä todellakin halusin pois ja pian. Tää mies siinä hymyillen selittää, että ei voi mitään, sinä olet niin kaunis ja seksikäs. Mulle tuli ihan kauhea olo, että miten voi olla mahdollista tämä. Olin aika hämmentynyt, koska tietenkään en ollut osannut odottaa mitään tällaista. Nousin lähteäkseni ja tää pervopekka kaivoi kännykän esiin ja alkoi selittää jotain epämääräistä, että tule mun facebookkaveriksi. Joo, justiinsa joo! Mä en tiedä, että miten en saanut nopeammin jalkoja alleni, tilanne oli hämmentävä, suututtava ja mä en tiennyt miten reagoida. Tää tyyppi vielä sanoi, että katso mun työkaverin kuvaa kännykästä ja joo, siellä oli kuva jostain muijasta ja sit seuraavaksi hänen mulkkunsa kuva. Mä sopersin jotain, että kuvottavaa ja juoksin tieheni. Mulle tuli heti likainen, hyväksikäytetty olo. Sellainen, että joku on minua katselemalla saanut tyydyttää itseään (housut sil oli jallassa) ja minä olen ollut seksiobjekti. Mua etoi, kuvotti, yökötti, nauratti hysteerisesti ja myöhemmin tuli paha olla ja itsesyytöksiä. Soitin naisten linjalle ja kerroin koko jutun.

Mutta uskomatonta, että tollaisia paskiaisia on tuolla liikkeellä. Kun just olin päässyt työpaikan kahjosta eroon niin seuraava tulee puistossa kohta eteeni.

En nyt tähän kaipaa kommentteja, ett sun olis pitänyt tehdä näin tai sanoa näin. Mua harmittaa tosi paljon itseä ja jäi tosi kauhea olo. Mun ois varmaan heti pitänyt sanoa, että ei saa istua penkille viereeni ja suksi syntymäseuduilles, mutta en jaksaisi jatkuvasti olla epäkohtelias ilman että tietää, millä asialla ihminen on liikenteellä.

Sillä hetkellä vihasin kaikkia maailman miehiä niin paljon. Vaikka tietenkin tiedän, että asia on toisin. Mun kohdalle on nyt vaan sattunut kaikenmaailman tyyppejä. Huhhuh!

Toivottavasti mulla on seuraavan kerran jotain iloista blogattavaa. Aurinkoista päivää joka iikalle vastuksista huolimatta!

Harmony Sister

No niin. Sain sitten itse kokeilla edellisessä bloggauksessani kirjoittamiani asioita käytännössä.

Olen tullut kaapista ulos lopullisesti eräälle sukulaiselleni tuossa pari viikkoa sitten. Hän oli hieman hämääntynyt. Koki aiheen epämieluisana puhua ja sanoi, ettei siskonsa kanssa halua puhua tällaisista aiheista - se tuntuu kummalliselta. No hän oli itse puhunut joistakin suhteistaan ja mietteistään mulle varmaan tunnin ja hetken keskustelu edes siitä, että minä olen lesbo, toi hänelle epämieluisan olon. Hän koki varmaan aika sekavia tunteita, koska yht´äkkiä me oltiinkin ns. samoilla markkinoilla. Eli jos hän sanoo, että joku nainen näyttää hyvältä pitkissä saappaissa ja jos minäkin sanon siihen, että niin minustakin näyttää, niin hän kokee sen uhaksi ja epäjärjestykseksi. Kyllähän minä toki tämän kaiken ymmärrän. Hän oli siis ensimmäinen sukulainen, jolle tuli kaapista ulos. Tänään meille tuli erimielisyyksiä ihan muista asioista, ihan sellaista tavallista kinaa ja suuttumusta, mitä kaikilla joskus on. Hän suuttui ja keskustelun päätteeksi sanoi: haista paska s**atanan lepakko ja älä soita mulle enää ikinä. Hyvästi. Ja tuut tuut tuut... Minä olin, että täh? Eli ensimmäinen erimielisyys kun tulee, niin otetaan homo ja lesbo jne. nimittelykeinoksi. Hän yritti varmaan alentaa ja halveksua minun suuntautumistani. Vaikka olisi kuinka kiukkuinen, niin ei minun mielestäni juuri kaapista ulos tulleelle pitäisi huutaa tuollaista...eikä kenellekään. Hän ikäänkuin näki ja näkee lesbouteni sellaisena asiana, että sitä voi käyttää lyömäaseena, kun siltä tuntuu. On jotenkin henkilökohtaisempi loukkaus haukkua toista s**tanan lesbo tai homo heitoilla kuin haukkua toista vaikka idiootikisi. Minusta tuo oli aika halpamaista käytöstä ja en olisi koskaan uskonut kuulevani hänen suustaan tuollaista.

Mutta minä olin varautunut tähän. Että saan näitä viha-, ja fobiakommentteja kuulla joskus jostain. Tottakai olin surullinen ja pettynyt tuosta käytöksestä, mutta en uskonut hänen ottavan juuri tuota asiaa sellaiseksi aseeksi, jolla hän kuvittelee voivansa loukata minun verisesti. Hän loukkasi kyllä, mutta kuten sanoin, olin valmentaunut. En vain tiennyt, mistä ensimmäisen kerran saan kuulla sen. Olen myös varautunut siihen, että kun joskus jonain päivänä kerron suvulleni ja uskoville ystävilleni, niin sieltä saan vastaavasti kuulla helvettiin joutumiskommentteja. Mutta nekään eivät tehoa minuun. Olen niin paljon tätä asiaa puinut päässäni, että pikkuhiljaa olen valmis kohtaamaan pahan maailman.

Mutta jotain oikein hauskaan loppuun. Olin kaverini kanssa tosiaan siellä sateenkaarimessussa ja kun olimme menossa ehtoolliselle, niin yksi meitä aika reilusti vanhempi nainen läppäsi pyllylle mun kaveria!

Hah hah :D Voi elämä!!!

Eli älä käännä selkääsi sateenkaarimessussa. Hauska (hmm) ensi kokemus tuon tyyppisestä tapahtumasta :)

Olin kaverini kanssa elämäni ensimmäistä kertaa sateenkaarimessussa. Tunnelma oli lämmin ja välitön. Saarnassa puhuttiin siitä, kuinka meidän pitäisi nähdä jokaisessa ihmisessä Kristuksen kasvot ja muistaa tämän elämän aikana kohdella lähimmäistä sillä rakkaudella, kuinka Kristus jokaista ihmistä kohtelee.

Minulle tuli heti mieleen homofobiset ystäväni. Pystynkö minä näkemään heissä Kristuksen kasvot? Ajattelenko minä heistä vihan ja katkeruuden sekaisin tuntein? Se, miksi he sanovat minulle, että minä joudun helvettiin ja olen valinnut osakseni Jumalan hylkäämisen, on lähtöisin heidän omista peloistaan. Tämän johdosta on helppo alkaa itse potemaan samaa tautia, kun se niin helposti ihmisestä toiseen tarttuu - fobiaa. Minun kohdallani se olisi hetero-, ja uskovaisfobiaa. Pahimillaan se voisi edetä Jumalafobiaksikin. Kun vain muistan, että nekin ihmiset, jotka minua tuomitsevat, ovat todella ihmisiä vaan ja tarkoittavat hyvää, niin voin itse paljon paremmin. Koska viha kasvattaa vain katkeruuden omaan sydämeen. Niin kummalta kuin se kuulostaakin, mutta helvettiin lähettämisjututkin ovat heidän kohdallaan välittämistä. He todella rukoilevat puolestani, että minä saisin paremman elämän eli että Jumala vapahtaisi minut lesboudesta.

Minä voin jatkaa omaa elämääni eteenpäin ja nähdä erehtyväisen ihmisen yhtenä Jumalan luomuksena. Vaikka hän loukkaisi minua - tarkoitti hän kuitenkin hyvää. Minun ei tarvite suostua ovimatoksi eikä enää muuttua kenenkään mieliksi miksikään, mutta minun ei myöskään tarvitse tulla itse fobiseksi. Mennä itse samaan tilaan, jota niin kovasti toisten kohdalla päivittelin. Se olisi varmaan paljon helpompaa, mutta ei varmastikaan kestävä tie.

Siunausta päivääsi!

Harmony Sister

Nyt on niin surullinen olo ja itkettää. Kun mietin tässä, kuinka kamalan paljosta olen luopunut uskoni tähden. En voinut myöntää avoimesti itselleni, että olen lesbo ja sen tähden menetin paljon. Olisiko toisin käynyt, en voi tietää. Nyt tiedän varmasti sen, että jos joskus rakkaani tulee elämääni, niin rakastan häntä, vaikka koko maailma huutaisi vieressäni. Voihan olla, että joskus pääsen yli tästä, mutta nyt tuntuu siltä, etten pääse. Olen kuin joutsen eräällä tapaa, harvoin he löytävät uutta kumppania menetetyn tilalle.

Toivon mahdollisimman hienotunteisia kommentteja(jos haluaa kirjoittaa), tämä on minulle hyvin surullinen prosessi.

Syystunnelma

Teit oikein ystävä ainoo,
kun luotani lähdit pois.
Sinun rintasi nuori ja lämmin,
minun rinnalla jäätynyt ois.

Kas maantiellä kalpea kukka,
lumipälvestä nostavi pään.
Mitä vuottelet kukkani vielä,
on aika jo painua pään.

Tuhat aatosta sieluni tunsi,
sen vaan minä muistaa voin:
oli tielläni kuihtunut kukka
ja sen peitoksi lunta mä loin.

Eino Leino

Harmony Sister

Hei taas!

Ensiksi vastaan kommentteihin:

Martin: juuri tuota rakkaudetonta kohtaamista olen saanut osakseni. Muistan itsekin käyttäytyneeni osittain niin ja niiden oppien mukaan, joka oli srk:ssa opetettu - homoseksuaaleja katsottiin kauhun sekaisella pelolla (ja inholla) ja suhtautuminen heihin oli, että heidän puolestaan rukoillaan jatkuvasti. Juuri tuo pelko, tietämättömyys ja sitä kautta suvaitsemattomuus ovat syitä siihen, miksi homoja ja lesboja paiskitaan Raamatulla päähän eikä uskalleta sanoa omia ajatuksia puhumattakaan, että heidät hyväksyttäisiin sellaisena kuin ovat. Minä olen lähtenyt omassa prosessia siitä liikkeelle, että olen traumatisoitunut ja henkisesti sairas (ja paholaisen kiusaama), koska minulle on homoseksuaalisia tunteita. Omasta mielestäni olen Jumalan luoma juuri tällaisena, mutta uskonyhteisöni ei varmaankaan ole samaa mieltä. Ja se on joskus raskasta.

Aboa: minulle lesbous oli alkuun ihan kauhea ongelma. Kielsin kaiken ja yritin muuttua. Kun en pystynyt muuttumaan ja Jumala ei "parantanut" minua, päätin, että olen sitten aseksuaali. Niin en riko Jumalaa vastaan. Kunnes käsitin, etten pysty siihen. Koska minun on saatava käsitellä rakkauteni ja suhteeni Tuuliaan. Ja jos kieltäisin lesbouden itsessäni, niin en saisi sanoa enää edes: minä kaipaan häntä ja suren eroa. Enää en siis yritä muuttua miksikään muuksi kuin omaksi itsekseni.

Kerroin yhdelle uskovaiselle ystävälleni, että olen lesbo. Tiedän hänen aikaisemmin olleen järkyttynyt, kun hän kuuli yhden uskovaisen kaverinsa olevan homo. Hän ihmetteli, kuinka homo voi olla kirkon palveluksessa. Päätin silti kertoa tälle ihmiselle. Vähään aikaan ei tullut vastausta kirjeeseen. Kyselin sitten hieman häneltä ja hän sanoi, että hänen elämäänsä mahtuu moninaisuutta. Hän ei vaan ymmärrä, miten joku voi kokea olevansa lesbo tai homo. Että kuinka se on mahdollista. Kerroin kirjeessä hänelle niistä kamalista kokemuksista, joita olen saanut osakseni. Kerroin avoimesti, sen että minusta ei todellakaan ole mukavaa, jos kaikki uskonystäväni minut tämän takia hylkäävät. Ja niin me keskusteltiin. Hän sanoi lainaavansa kirjoja aiheesta ja lukevansa, jotta ymmärtäisi. Ei siis todellakaan mennyt hukkaan kertominen tämän ihmisen kohdalla. Olin valmentautunut nimittäin jo siihen, että hän ei kestä tätä tietoa. Olihan hän tietenkin järkyttynyt varmaankin ja ei pystynyt kovin kauaa puhumaan aiheesta, mutta yhtä kaikki hän ei alkanut pauhaamaan minulle helvetistä ja siitä kuinka olisin valinnut syntielämän. Olen iloinen ja kiitollinen Jumalalle tästä keskustelusta.

Harmony Sister

Splenetic: kiitos tervetulotoivotuksesta. Olen vastikään tälle sivustolle liittynyt ja kaikki onkin vielä aika uutta. Niin, todella olen yrittänyt muuttaa itseäni. Alusta asti minulle oli selvää, että lesbous ei ole vaihtoehto vaan sairaus tai epänormaliuden tila, josta pyritään parantumaan. Jumalan avulla. Myöskin alusta asti oli selvää, ettei srk:n kanta muuttuisi. Ratkaisuksi jäi siis ainoastaan muuttuminen itse taivaskelpoiseksi. Olen kokenut kaikesta huolimatta tämän paikan hengelliseksi kodikseni ja siitä irtautuminen ei ole helppoa. Nimenomaan vapaan sananjulistuksen (kaavoja vähemmän) ja karismaattisuuden olen kokenut paljon omemmakseni kuin luterilaisessa srk:ssa. En käy enää juuri siinä srk:ssa mihin liityin 14-vuotiaana vaan toisella paikkakunnalla pienemmässä srk:ssa, jossa olen kertonut pastorille itsestäni. Hän hyväksyy minut ja siellä on ollut siksi mukava käydä. Ehkä eroaminen srk:sta tulisi kysymykseen ajankohtaisemmin, jos minua ei hyväksyttäisi missään. Mutta kaikki aikanaan.

Kirjoitan tässä elämästäni. Kivuista ja iloista. Ja täytyy sanoa, että niitä kipuja on ollut paljon.

Kerron ensimmäiseksi uskon ja lesbouden ristiriidasta. Tulen kristillisestä karismaattisesta liikkeestä. Minulle on aina opetettu, että homous ja lesbous ovat syntejä, jotka ihminen valitsee ja hylkää samalla Jumalan. Tällaiset ihmiset eivät pääse taivaaseen. Eli lesbous ei ollut minulle todellakaan mikään vaihtoehto, vaikka pojat lähinnä hirvittivät minua.

Kun ensimmäisen kerran tajusin, kuinka lapset tulevat maailmaan, olin järkyttynyt. Olin kauhuissani siitä, että saadaksesni lapsia, minun täytyisi olla "niin" miehen kanssa. Ajattelin epätoivoissani, että eikö ne lapset voisi tulla ihan kädestä kiinnipitämisellä. Toki seksi on jokaiselle lapselle varmaan järkytys, kun sen tajuaa, mutta minä muistan olleeni erityisen kauhistunut ajatuksesta.

Ala-asteella ihastuin yhteen poikaan. N. 14-17 vuotiaana minä kävin seurakunnassa nuorten jutuissa ja siellä meillä oli kaveriporukka, jossa tytöt puhuivat paljon pojista. Minun oletettiin puhuvan myös. Mutta en oikein osannut. En ollut niin kamalan kiinnostunut miehistä kuitenkaan ja ihastuin aika harvoin. Olin sitten pitkään pihkassa johonkin jos olin. Muistan olleeni kahteen poikaan ihastunut tuona aikana, joista toisen kanssa vaihdoin jopa kolme kirjettä. Minua pidettiin muutenkin vähän outona tyyppinä ystävien keskuudessa ja en halunnut olla ihan friikki kuitenkaan, joten puhuin sitten sen verran sopivasti pojista kuin piti. Usein ystäväni huomasivat, missä ihastukseni liikkuivat. Minä kun en aina edes muistanut sitä. Yksi tästä kaveriporukasta onkin sanonut, että kyllä ne aika väkinäisiä ne ihastumiseni olivat. Ja kun en koskaan pystynyt kuvittelemaan niitä kovin pitkälle. Minua enemmän hirvitti. Muistan kyllä selvästi tunteneeni jotain kutinaa, kun oli yhdestä pojasta kyse, mutta sitten kun ihastuin tyttöön myöhemmin, niin jalat olivat alta pois. Jotenkin kaikki oli helpompaa ja tunsin olevani kotonani. Kaikki koskettaminen ja rakkaus tuntuivat luonnollisilta.

Sitten kun muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, niin tapasin Tuulian (nimi muutettu). Tajusin ensimmäistä kertaa olevani ihastunut ja lopulta rakastunut. Ja Tuulia vastasi tunteisiini. Mutta minä jouduin kieltämään kaiken, uskoni tähden. Kun tajusin, että tämähän on rakkautta, niin tulin todella epätoivoiseksi ja itkin illat pitkät. Halusin olla Tuulian lähellä ja rakastaa häntä, mutta en voinut. Jossain vaiheessa kerroin yhdelle uskonystävälleni naiseen kohdistuneesta rakkaudestani ja hän sanoi, että minun pitää hylätä ne ajatukset ja valita Jumala, että pääsen taivaaseen. Muutoin joutuisin kadotukseen. Muistan, kun olin kertonut tämän ja myöhemmin taputin ystävääni olkapäälle, niin hän kavahti pois päin minusta ja pyysi olemaan koskematta. Minulle tuli sellainen tunne, että ihan kuin minä olisin jotain saastaisita ja tartuttaisin tätä syntiä ympäriinsä.

Minä kielsin rakkauteni Tuuliaan ja silti halusin olla hänen kanssaan. Ja niinä hetkinä kun olimme kahden, olinkin hyvin onnellinen. Sitten myöhemmin tulivat ristiriidat ja pelot ja kieltäminen. Kerron myöhemmin suhteestani Tuuliaan enemmän.

Kun sitten Tuulian ja minun suhde loppui, niin jouduin edelleen osittain kieltämään ja tukahduttamaan tunteeni. Eroprosessille ei ollut tilaa, koska tämähän oli hyvä asia, että Tuulia oli pois elämästäni. Mutta minun mielestäni se ei ollut ja ei ole vieläkään. Kerroin viime keväänä kahdelle uskon ystävälleni, että kyllä minä olin rakastunut naiseen ja minä olen varmaankin lesbo. Että näin se nyt on. Kummatkin sanoivat, että minä joudun helvettiin näine valintoineni ja jos en hylkää synnillisiä ajatuksiani niin sielunvihollinen erottaa minut ainiaaksi Jeesuksesta. Toinen heistä antoi minulle kaksi kirjaa kuinka eheytyä heteroksi ja käski ottamaan yhteyttä Aslaniin(eheyde heteroksi - liike). Onneksi en ottanut. En myöskään pystynyt lukemaan kirjoja loppuun asti. Ne tuntuivat niin irvokkailta. Itsensä kieltämisen aika oli tullut päätökseen. Kymmenisen vuotta olin tukahduttanut oikeat tunteeni. Nyt en halua enää kieltää itseäni edes sen tähden, että saan sanoa ääneen: minä rakastin Tuuliaa ja se oli kaunista. Vaikka en eläissäni enää seurustelisi, niin silti haluan olla lesbo, koska siten voin käydä suruprosessia läpi Tuulian lähdön jälkeen.

Olen yrittänyt muuttua heteroksi. Olen ollut yrittämättä ja ollut aseksuaali. Olen rukoillut ja pyytänyt Jumalaa parantamaan ja muuttamaan minut. Olen odottanut, että kun paranen lapsuudessani tapahtuneista traumoista, niin minusta tulee hetero. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Minä olen lesbo. Sittenkin, kaikkien rukousten jälkeen.

Olen kuullut uskovaisilta: "Jeesus oli nimenomaan syntisten ystävä ja oleili heidän kanssaan" (ja sitten katsotaan minuun merkitsevästi). Olen kuullut: "joudut helvettiin, jos et VALITSE toisin ja tee parannusta" ja "vastusta perkelettä Jeesuksen nimessä, niin nuo ajatukset lähtevät" ja "saat olla lesbo, mutta et saa koskaan toteuttaa itseäsi" ja "vaikka ihminen hylkäisi Jumalan ja Jeesuksen, niin he eivät koskaan hylkää ihmistä" (ja sitten taas katsotaan minua...) . Minä en koe valinneeni mitään vaan tämä on tullut osakseni. Naiset vain tuntuvat paljon luonnollisemmalta vaihtoehdolta minulle. Miehet eivät nappaa. Minä en myöskään koe hylänneeni Jeesusta. Minä olen ihan yhtä tässä kuin ennenkin, vaikka uskonkriisiä välillä onkin.

Olen jättänyt mahdollisuuden kommentoida blogia, mutta toivoisin, että eheydy heteroksi - kommentit jätettäisiin tähän kirjoittamatta. Minä olen toden totta yrittänyt sitä ja saanut kovia katseita ja sanoja osakseni ja en sitä enää halua. Jos jollakulla on samankaltaisia kokemuksia, niin kirjoittakaa ajatuksia tänne ja muutenkin saa kirjoittaa.

Jatkan myöhemmin kirjoittamista elämästäni.

Harmony Sister