Harmony Sister kirjoittaa elämästään

Kyllä sitä saa kaikenlaista kokea, kun on oma itsensä. Minun läheinen ystäväni on lykännyt yhtä asiaa noin puolentoista vuoden ajan. Nimittäin sitä, että hylkääkö hän minut vai ei. Eräs toinen ystäväni (ovat siis konservatiivisia uskovaisia) hylkäsi minut tuossa pari viikko sitten. Sen jälkeen kirjoitin kirjeen tälle läheisemmälle. Kirjoitin hänelle, etten voi tulla häntä tapaamaan jouluna, koska joudun miettimään koko ajan, milloin hän minut päättää hylätä. Hän on juuri sitä kysymystä lykännyt ja lykännyt. Lopulta sitten puhuimme tänä maanantaina eli 20.12. Hän sanoi, että ei voi hyväksyä homoseksuaalisuuttani. Hän ei voi iloita laisinkaan puolestani, jos löydän jonkun. Hän sanoi, että minä vain kuvittelen olevani uskossa ja että kyllä Jeesus minut lopulta hylkää. Olin nimittäin sanonut, ettei Jeesus minua ainakaan koskaan hylkää. Mutta Roomalaiskirjeen kuuluisassa homokohdassa kirjoitetaan, että "hän hylkäsi heidät omien himojensa valtaan"... No minä en kyllä missään himossa varsinaisesti ryve tms. Olen ihan tavallinen ihminen. Mutta kenellä on oikeus sanoa toiselle, että Jeesus minut hylkää. Vaikka hän lukeekin sen Raamatusta, niin onko kellään oikeutta sanoa noin. Mistä kukaan voi tietää Jumalan syvimmät ajatukset minunkin kohdallani. Minulla on sielunrauha ja se riittää minulle tiedoksi Hänen läsnäolostaan. Sain vielä kuulla eheytysterapioista ja että jos hylkäisin "himoni" niin Jumala (ja ihmiset ) minut hyväksyisivät. Minä ymmärrän tämän ystäväni näkökannan. Minä en halua olla katkera hänelle, mutta haluan olla surullinen. Minun on saatava surra näitä asioita, että minut jätetään näin vain sen tähden, että olen lesbo. Ja tämä jälkimmäinen joka jätti minut, niin hänelle tämä on varsin vaikea paikka. Kun sanoin hänelle, että toivottavasti nyt selviän tästä, ettei mene joulut tms. pilalle niin hän vastasi vain siihen, että "toivottavasti minä selviän siitä" (eli ystäväni selviää). Hän toimi kuitenkin luontoaan vastaan. Hän ei ole sellainen ihminen, joka hylkää ihmisiä. Mutta hänen kunnioitettava Raamattua kirjaimellisesti ja silloin saa vanha, hyvä ystäväkin mennä pois. Omien sanojensa mukaan hän olisi voinut olla ystäväni, jos minä olisin myöntänyt, etten ole enää uskossa. Hänen mielestään minä vain kuvittelen olevani uskossa. Minä ymmärrän se logiigan mikä piilee siinä, että hän voisi olla ystäväni, jos en olisi uskossa. Se kuulostaa siltä, ettei logiikkaa ole, mutta se on. Luulen sen pohjautuvan siihen, että joka ei tee parannusta ja kadu, on erotettava pyhien yhteydestä. Ymmärrän tämän jonkun sarjamurhaajan kohdalla tai vaikka pedofiilin, mutten itseni (ja monen muunkaan).

Raamatussa on vain niin monta ristiriitaista paikkaa juuri aika-, kulttuurisidonnaisuuden tähden. Sanotaan: "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi" ja "tee sinä toiselle niin ikuin itsellesi tahtoisit tehtävän". Minusta kumpikaan ei tässä toteutunut. Ystäväni rikkoivat mielestäni käskyistä suurimpia vastaan. Eikö juuri rakkauden varassa ole laki ja profeetat?! "Jos minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen". Eivätkö juuri fariseukset toimineet kirjaimen ja lain mukaan ja jättäneet suurimman huomiotta: suuren armon, laupeudun ja rakkauden. "Hyttysen te nielaisette, mutta siivilöitte kamelin", näin Jeesus fariseuksista.

Mutta minä tunnen sisälläni rauhan. Joulun lapsi on minunkin sydämessäni. Tunnen, ettei Hän ole minua hylännyt. Ja toivon, että se rakkaus saa näkyä minusta ulospäin myös.

Vein ystävälleni 21.12 joululahjat. Olin nimittäin ostanut hänelle ja hänen lapsilleen lahjat jo aikaa sitten. Oli aika surullinen tapaaminen. Annoin lahjat ja lähdin pois. Palautin myös ystävälleni kirjan, jonka hän oli lainannut minulle aikoinaan: "Auta minua Jeesus, minä kärsin hylkäämisestä". Aika ironista oli antaa tuo kirja ystäväni käteen ja katsoa häntä viimeisen kerran silmiin. Kirjoitin kirjan etulehdelle muistokirjoituksen hänelle: "kaikki kohdallaan, kerran taivaassa...Näkemiin ystäväni" Jos hän joskus haluaa tulla takaisin elämääni ja pyytää anteeksi, niin minä annan kyllä. Ei ole syytä, miksen antaisi. Tämä läheisempi ystävä voi tarvita toisen tilaisuuden. Tiedän, että hän kantaa loppuelämänsä tästä pahaa mieltä, kun hylkäsi ystävänsä. Meillä ei ollut mitään riitaa, ei edes tästä asiasta. Minä vain itkin ja hän oli hiljaa puhelimessa asiansa sanottuaan. Elämä on joskus niin kummallista, onneksi Jumala tietää elämäni alusta loppuun. Myös hänen.

Puhuin muuten isäni kanssa lesboudestani ja hän hyväksyy minut. Samoin rakas tätini isän puolelta. Isä sanoi tienneensä asian jo hyvin kauan sitten. Ennen kuin minä muistan koko asiasta mitään. Olin kuulemma 7-8 vuotiaan sanonut isälle, että minä varmaan tykkään tytöistä enkä pojista lainkaan. Isäni oli omien sanojensa mukaan hermostunut ja yrittänyt selittää minulle, etteihän se niin voi olla. Minä olin vain puolustanut omaa näkökantaani enkä ollut luopunut ajatuksesta. En muista tätä ollenkaan ja minusta oli hyvä saada kuulla tämä muisto näin varhaiselta ajalta. Olin aika yllättynyt, siis positiivisesti.

Hyvää joulua kaikille ja rauhaa jokaisen sydämeen.

"...kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa,
lämmin, leuto ja henkäys hellä,
rinnan jäitä mi liuottaa."

Harmony Sister