olen harhaillut jossakin kauan. pelkään tarttua kirjoittamiseen, niin kuin joskus ennen. olen väärällä tiellä. katson tuntikausia kun pojat pelaa ulkona palloa, tuuli ikkunassa ja lämpö iholla. osa tätä maisemaa, voin vain olla ja pitkästä aikaa tajuan sen niin syvästi että keuhkot tulee ulos ja tärisenitken onnesta.

kuulen jo veden, meri on äänekäs nyt.

pää kohti totuutta, sana nuolena joka kääntyi
heiluvana nousin tuolilta ja ihmettelin sitä ymmärrystä

en tahdo enää kääntää katsettani
laskea sanojani