Tällaisia suhteita. Me nukumme öitä yhdessä ja toisinaan ylitämme nukkumisen rajat. Me kuuntelemme trumpettimusiikkia ja jaamme muita ihmeellisiä asioita. Sen kuinka paljon ymmärrämme mutta emme tahtoisi. Kuinka syvälle olemme kulkeneet itseemme. Kuinka paljon maailmassa on kiinnostavia asioita, ihmisiä. Vähän sitoutumista ja paljon välittämistä. Mitä se on? Väljää sitoutumista välittämiseen?
Ennenkaikkea me jätämme toisemme rauhaan. Kaikelta siltä mitä olemme kokeneet. Ensimmäistä kertaa tämä tuntuu oikealta olla näin. Että maailmassa on läheisyyttä ilman vastauksia ja vaatimuksia. Hetken se voi riittää. Ja kuka tietää. Kuka tietää.
--
Muistatko kun tulin viereesi painajaisten jälkeen. Silloin me jaoimme pelon ja se tasan puolittui, muutti muotoaan ja teki meistä suurempia. Puolikas painajainen. Rakkaus on hiipivää kauhua, odottamatonta nurkan takaa hyppäävää säikäytysefektiä. Opit tarkastamaan komerot ja kuuntelemaan äänettömiä liikkeitä. Opit luottamaan pysyvään muutokseen. Opitko todella? Vai lakkaatko opettelemasta kun uskot oppineesi. Kuten minä, en usko sinunkaan pysyvän kuten olet. Toivon että kasvat pois muttet kauemmas.
4 kommenttia
martin
19.1.2008 16:00
En oppinut.
Minusta rakkaus kulkee nurkan takaa hiipivässä kauhussa, mutta ei ole sitä.
tellus
19.1.2008 18:35
Rakkaus kulkee monessa, on monta ja yksi. Hämmentävää on etsiä omansa, luottaa siihen että rakkaus pysyy kun minä muuttuu. Rakkaus sisällä saattaa muuttaa rakkauden vierellä, siten että suunta muuttuu.
martin
19.1.2008 23:35
Tellus!
Minunkin kokemukseni täysin vahvistaa sanomasi!
Minusta on hyvin pelottavaa rakkauden kulkeminen ajan mukana. Rakkaus pysyy, mutta pysyykö rakastettu antamassa rakkauttaan? Mikä sen vaikuttaa?
tellus
20.1.2008 18:56
Tuntuu että se on elämän keino säilyä, muutos. Ilman muutosta mitään uutta ei synny. Ihminen syntyy uudestaan ja uudestaan, jos säilyttää avoimuuden, uskon ja kyvyn ihmetellä. Haaste on muutoksen hyväksymisessä. Jos minä hyväksyn itseni keskeneräisenä ja muuttuvana, hyväksyykö rakastettu, hyväksyvätkö läheiset? Miksi on niin pelottavaa luopua tottumuksesta? Oma muutos haastaa muutkin muuttumaan ja siinä on elämän ihme, liikuttava voima, kaikki vaikuttaa kaikkeen? Ihmissuhteissa ja rakkaussuhteessa koetellaan toisen kykyä sitoutumiseen ja ymmärrykseen. Joskus rakastettu ei vain kykene muutokseen ja tiet eroavat. Miten kuitenkin säilyttää usko yhteiseen muutokseen ja rakkauteen? Onko elinikäinen sitoutuminen toiseen, samaan ihmiseen vanhoihin arvoihin perustuvaa tavanomaisuutta, rohkeutta, tahdon lujuutta vai pelkoa? Vai todellista rakkautta?