
Levan Akin: And Then We Danced
Georgian perinnetanssimaailmaan sijoittuva tarina.

Georgian perinnetanssimaailmaan sijoittuva tarina.

Mikko Mäkelän kirjoittaman ja ohjaaman Tämä hetki kaislikossa -elokuvan työryhmä on julkaissut keskiviikkona elokuvan ensimmäisen trailerin. Elokuvan on määrä valmistua ja saada ensi-iltansa alkukesästä.
See item in the News in English file, on the right hand side of this page.
As the new Marriage Act became law on March 1, 2017, equality was celebrated throughout Finland. But the reform left the national protestant church finding a way out of increased societal isolation. The church does not accept marriage equality.

Samaa sukupuolta olevien avioliitot salliva lakiuudistus astui voimaan Suomessa keskiviikkona 1.3.2017. Lain voimaantulopäivänä tiedotusvälineet ovat käsitelleet asiaa monin tavoin.

Saksassa pidetään parlamenttivaalit syyskuussa 2017. Merkelin ja kristillisdemokraattien suosio on laskussa, sosialidemokraattien ja Martin Schulzin suosio nousussa. Schulz ajaa avoimesti homojen ja lesbojen avioliitto-oikeutta.

Samaa sukupuolta olevien avioliitot salliva lakiuudistus on astunut voimaan Suomessa keskiviikkona 1.3.2017. Samaa sukupuolta olevat voivat jatkossa solmia avioliiton samalla tavoin kuin eri sukupuolta olevat. Samalla päättyi parisuhteiden rekisteröinti.

Eidsvollin pormestari ja hänen puolisonsa olivat lähes ensimmäisiä, jotka vihittiin kirkossa Norjassa vajaat kaksi viikkoa sitten. Tammikuusta asti siellä on ollut mahdollista kirkkovihkiminen.

Piispat painottivat, että samaa sukupuolta olevien kirkollinen avioliittoon vihkiminen on kirkon ohjeiden vastaista - ja ilmoitus saattoi estää välittömän konservatiivisten joukkoeron kirkosta. Mutta joukko pappeja vihkii kumminkin. Keskustelu jatkuu.

Tom of Finland ”pulpahti” julkisuuteen 1990-luvun alussa. Edes taidealan ihmiset eivät olleet aikaisemmin kuulleet Tompasta. Todellisuudessa hänestä oli kirjoiteltu jo 1980-luvulla, mutta juttuja ei ehkä haluttu lukea.

Perjantaina 24.2. ensi-iltansa saanutta Dome Karukosken Tom of Finland -elokuvaa esitettiin 120 elokuvateatterissa eri puolilla maata. Finnkinon elokuvalevityksen mukaan elokuvan näki kaikkiaan 18 713 katsojaa.

Pyykkinaru on Heidi Lunabban ja Ilar Gunilla Perssonin yhteisötaidehanke. Sateenkaarenväristä pyykkiä ripustamalla osoitetaan ystävällistä suhtautumista LHBTQI-ihmisiin ja muihin vähemmistöihin sekä uuteen avioliittolakiin.

Lesbokuoro Kaupungin Naiset juhlistaa avioliittolain muutoksen voimaantuloa musiikkivideolla ”Mä haluun häät”

Kahdeksan Oscar-ehdokkuutta saanut Moonlight-elokuva sai lisäksi parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin ja Mahershala Ali voitti parhaan miessivuosan Oscarin suorituksestaan. Oscarit jaettiin sunnuntai-iltana Los Angelesin Dolby-teatterissa.

Sloveniassa tuli 24.2. käyttöön uusi samaa sukupuolta olevien parisuhteita koskeva laki, joka tuo ulkoista adoptiota ja keinohedelmöitystä lukuunottamatta samat oikeudet kuin aviopareilla. Vuoden 2006 parisuhdelaki oli oikeusvaikutuksiltaan heikompi.

Call Me by Your Name -elokuva perustuu André Acimanin romaaniin, ja sen on ohjannut Luca Guadagnino. Elokuvan aiheena on 17-vuotiaan Elionin (Timothée Chalamet) ja 24-vuotiaan Oliverin (Armie Hammer) rakkaustarina.

Toimittaja Catariina Salo on valittu ruotsinkielisen Rengbågsankanin puheenjohtajaksi. Järjestöä viisi vuotta luotsannut Oscar Ohlis ei asettunut ehdolle. Vuosikokous järjestettiin Helsingissä 25.2.17.
Brittiläis-amerikkalainen viisiosainen minidraama kertoo kahden miehen suhteesta.

Hampurissa ilmestyvässä viikkolehti Zeitissa oli arvostelu Berliinin ooperan Edward II:sta. Musiikkiarvostelijan mukaan säveltäjä, libreton tekijä, intendantti, dramaturgi: kaikki ovat homoja. Tuloksena huono laatu. Arvostelua paheksuttiin.

Helsingin Gayteatteri esittää maaliskuussa kymmenvuotisjuhlansa kunniaksi alkuaan keväällä 2009 esitetyn, mutta tähän hetkeen päivitetyn Olitko sinä? -näytelmän. Ensi-ilta on tasa-arvon päivänä 19.3.2017 Helsingissä Valtimonteatterissa.

Tom of Finland on saanut ennennäkemätöntä julkisuutta. Samalla Tom of Finlandia on nostettu jalustalle edustamaan homomiehiä, seksuaalivähemmistöjä ja laajemminkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Jääkö moninaisuus Tom of Finland -kuvaston varjoon?

Perussuomalaisten kansanedustajat Tiina Elovaara, Arja Juvonen ja Ville Tavio saivat eduskuntaryhmältään huomautuksen siitä, että äänestivät Aito avioliitto -kansalaisaloitetta vastaan. Asiasta kertoi Yle.

Suomi 100 – Sateenkaaren väreissä juhlistaa ensi viikolla voimaan tulevaa tasa-arvoista avioliittolakia julkaisemalla musiikkivideon Tero Hetero feat. Hildá – Tahdon. Samalla työyhteisöt, kaveriporukat ja yksittäiset ihmiset haastetaan mukaan tanssiin.

Obaman kaudella luotiin valtakunnallinen laki, jolla suojeltiin koulujen ja yliopistojen transoppilaita syrjinältä. Nyt Trump on perunut lain ja haluaa, että osavaltiot itsenäisesti päättävät trans-politiikastaan.

Valkoinen talo ja jotkut journalistit levittävät ”vaihtoehtoista totuutta”. Ultrakonservatiivinen amerikkalaisjournalisti Pamela Geller kuvailee Pariisin tilannetta artikkelissaan: No-go-alueet laajenevat, väkivalta leviää Pariisissa.

Eduskunnan perjantaina hylkäämän Aito avioliitto -kansalaisaloitteen toisessa käsittelyssä äänestettiin keskiviikkona vielä adoptioon ja kirkkovihkimiseen liittyvistä lausumaehdotuksesta, jotka eduskunta hylkäsi. Aloitteen käsittely päättyi.

Eilen Norjan kuningas Harald täytti 80-vuotta. Elokuussa Harald toivoi suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Hän kuvasi norjalaisia: ”He ovat tyttöjä rakastavia tyttöjä, poikia rakastavia poikia ja tyttöjä ja poikia, jotka rakastavat toisiaan"

Eduskunta käsitteli tiistaina Aito avioliitto -kansalaisaloitetta toisessa käsittelyssä. Eduskunnan perjantaina hylkäämään aloitteeseen liittyen esitettiin kahta pontta eduskunnan hyväksyttäväksi. Niistä äänestetään keskiviikkona.

Le Mansin 24 tunnin kilpailussa kaksi luokkavoittoa saanut brittikuljettaja Danny Watts kertoo lehtihaastattelussa haastattelussa olevansa homo. Hänen Motorsports-lehdelle antamastaan haastattelusta kertoi Suomessa ensin Suomif1.com.

Yhdysvalloissa Jama Pediatrics -julkaisussa julkaistun tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden ja teini-ikäisten itsemurhayritysten määrän seitsemän prosentin vähenemisen välillä on yhteys.