Puolassa tv-johtaja torjuu homoparit tv:n deittiohjelmassa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 6
Varsovan pride-paraatit ovat viime vuosina saaneet melko rauhassa kulkea kaduilla. Vuosina 2006-2008 ne saivat liikkeelle aggressivisia vastustajia.

Meillä Suomessa puhutaan siitä, miten Ylen johto puuttuu kiperien aiheiden käsittelyyn. Sanaa ”tasa-arvoinen avioliitto” ei saanut käyttää. Puolassa tv-johtaja vastustaa homoparien ottamista mukaan tv:n ”flirttailuohjelmaan”.

Julkisen tv:n johtaja Jacek Kurski sanoi radiohaastattelussa keskiviikkona, että on perustuslain vastaista ottaa homo- ja lesboparit mukaan deittiohjelmaan. Perustuslaissa avioliitto määritellään miehen ja naisen liitoksi. Kurski on aikaisemmin ollut populistsisen ”Laki ja oikeus” -puolueen kansanedustaja.

Radiohaastattelussa tv-johtajalta kysyttiin, millaisia pareja deittiohjelmassa esitellään. Ohjelman malli on BBC:n ”First Dates” -ohjelmasta. Kurski sanoi, että samaa sukupuolta olevia pareja ei tule ohjelmaan. Hänen mukaansa julkis-oikeudellinen tv noudattaa perustuslain ja oikeuden sääntöjä. Dating palvelee perheen perustamista ja avioliiton solmimista. Parien on siis oltava eri sukupuolta.

Sosiaalinen media otti tilanteen heti haltuunsa. Siellä varoiteltiin: ei pidä tapailla oman sukupuolen edustajia. Ja toisaalla kehotettiin laittamaan nettiin kuvia perustuslain vastaisista tapaamisista.

#niekonstytucyjnarandka

https://www.instagram.com/explore/tags/niekonstytucyjnarandka/

Tv-johtaja Kurski ja hlbtiq-järjestöt ovat ennenkin olleet vastakkain. Kun medialakia muutettiin vuoden 2016 alussa ja Kurski tuli tv-johtajaksi, monissa kaupungeissa oli vastamielenosoituksia ja niihin osallistuivat myös hlbtiq-järjestöt.


Tällaiset kohut ovat muulle medialle mieluisia aiheita
http://wiadomosci.gazeta.pl/wiadomosci/7,114884,21437060,w-programie-randkowym-tvp-nie-bedzie-gejow-kurski-randki-sluza.html

6 kommenttia

Mitenkäs tuo Puolan takapajuinen pakana-raamatullinen väki selviää sen kanssa että raamatussa määrätään ettei seksiä ylipäätään saa harrastaa avioliiton ulkopuolella ja ettei avioliistosta saa koskaan erota. Eikös Puolan laki ole noitten pakana-raamatullisten määräysten kanssa pahasti ristiriidassa? :D jessen haamuhan ottaa pultit, kun Puolan pakana-raamattuväki ei noudata jessen määräyksiä.

Toisaalta sitten avioliiton rajoittaminen vain naismiespareille on luonnonvastaista.

Kommenttia muokattu: 03.03.2017 klo 11:33
Kuten jutusta käy ilmi, Puolan kielto liittyy perustuslakiin, ei raamattuun.

Mitenkäs Human on muistanut pidättyä seksistä ennen avioliitoa, jos raamatun kirjoitukset ovat hänelle niin tärkeitä?