Lääkärit pitävät merkittävänä muutoksena sitä, että Suomessa naisilla esiintyy ensi kertaa enemmän keuhkosyöpää kuin miehillä. Tupakanpoltolla ja keuhkosyövällä on selvä yhteys.
Keuhkosyöpä on yksi vaikeasti hoidettavista syövistä. Kuolleisuus on suuri. Yleisimmistä syövistä huonoin ennuste on haimasyövällä, seuraavina ovat keuhko- ja henkitorven syöpä ja mahasyöpä. Moniin syöpiin tupakanpoltto vaikuttaa taustalla lisäten syövän puhkeamismahdollisuutta.
Vanhuudessa syöpä on tavallinen syy elämän päättymiseen. Keuhkosyöpään sairastutaan nuorempana, joten se lyhentää selvästi ihmisten elinikää.
Amerikkalaisessa tutkimuksessa todettiin, että hlbtiq-ihmiset polttavat jopa 50% enemmän kuin muu väestö. The National Adult Tobacco Survey eli USAn kansallinen tupakkatutkimus päätyi tähän tulokseen vuonna 2015. On yritetty löytää syitä runsaaseen tupakointiin. On helppo ajatella, että baarikäyttäytyminen ja siihen liittyvät ihmissuhteet vievät helposti tupakoimaan. Tupakoijien on helppo ottaa kontaktia vaikka pyytämällä tulta. Toisaalta tupakoija voi helposti torjua ei-toivotun ihmisen lähestymisen. Voi lähteä tupakalle ja siirtyä uuteen seuraan. Tupakointi ja alkoholin nauttiminen tuntuvat liittyvän yhteen. Hlbtiq-ihmisillä on tapana kokoontua baareissa ja yökerhoissa. Ryhmässä tunnetaan olo turvalliseksi ja ryhmässä on helpompi aloittaa tupakointi.
Amerikassa on huomattu, että tupakkatehtaat ovat suunnanneet mainontaa hlbtiq-nuorille ja -aikuisille. Kun nuori jää tupakoinnin ”koukkuun”, siitä on työlästä irtautua. Rohkaisevaa on, että riski sairastua keuhkosyöpään pienenee rajusti tupakoinnin lopettamisen jälkeen.
Suomessa tupakan vastaista työtä on tehty pitkään ja tupakointirajoitukset ovat laajoja. Voi olla, että tilanne jonkin verran eroaa amerikkalaisten tilanteesta.
http://www.advocate.com/commentary/2015/11/23/smoking-still-lgbt-health-scourge
Suomen syöpätilastoja käytiin läpi tänään kirurgian erikoislääkärin ja lääkintöneuvoksen, Ilkka Talvitien luennolla Kampin palvelukeskuksessa.