
Z-lehti juhli 32-vuotista taivaltaan
Z-lehti juhlisti 32-vuotista taivaltaan Helsingin Ravintola dtm:ssä perjantaina 12. tammikuuta. Paikalla oli myös esittäytymässä runsas joukko kevään eduskuntavaalien ehdokkaita.
Z-lehti juhlisti 32-vuotista taivaltaan Helsingin Ravintola dtm:ssä perjantaina 12. tammikuuta. Paikalla oli myös esittäytymässä runsas joukko kevään eduskuntavaalien ehdokkaita.
Kylie Minogue on kaikkien aikojen homoikoni. Kylli-tädin vanavedessä olivat Dolly Parton, Abba, Judy Garland ja Marilyn Monroe. Onepoll.com -sivustolla tehdystä tutkimuksesta kertoi The Sun -lehti.
David Bowie, oikealta nimeltään David Jones syntyi 8.1.1947 Brixtonissa Lontoon lähellä köyhässä ympäristössä. 16-vuotiaana hän perusti ensimmäisen oman bändin.
Drag-esitykset ja drag queen -kilpailut koreine vaatteineen ja näyttävine lavaesiintymisineen ovat aina olleet osa homokulttuuria - ehkä samasta syystä, miksi voimakkaat naisartistit tulevat homoikoneiksi, homojen suosimiksi artisteiksi.
Sveitsin homo- ja lesboparit ovat voineet solmia virallisen parisuhteen vuoden 2007 alussa. Homoliitot hyväksyttiin kaksi vuotta sitten järjestetyssä kansanäänestyksessä.
Tsekissä on solmittu 200 homoliittoa, kertoo päivälehti Mladá fronta Dnes . Se on pieni määrä verrattuna 18000 heteroliittoon. Homoliitoista on muodostunut jo pikku bisnes. On firmoja, jotka järjestäv
Ruotsin kirkko aikoo hyväksyä samaa sukupuolta olevien kirkkovihkimiseen rekisteröityyn parisuhteeseen, vaikka asiasta kiistelläänkin. Jo tähän asti homoparien liiton siunaamiseen on ollut virallinen kaava.
Englannin kirkon johtajalle on tulossa lisää ongelmia ja ilmeinen yhteenotto vanhoillisten kanssa kanssa. Tietoon on tullut, että puolisen sataa anglikaanikirkon pappia on rekisteröinyt parisuhteensa
Ennenvanhaan mentiin johtajan puheille töitä pyytämään. Nykyään rekrytoinnista usein huolehtii konsulttifirma. Vaikka työntekijän palkkaava yritys sanookin viimeisen sanan siitä kuka palkataan, on työnhakukonsultin raportilla iso merkitys. Miten mahtaa va
Irakilaisten homojen tilanne on vaikea. Viime kuussa irakilaiselta LHBT-ryhmältä on tullut tietoja, että ainakin 10 homoa on kadonnut Bagdadissa. Syynä todennnäköisesti ovat shiittiset kuolemanpartiot
Saksan parlamentti ja hallitus ovat laatineet laajahkon selvityksen homojen asemasta maailmalla. Saksan vihreät tekivät asiasta hallitukselle selvityspyynnön. Selvitys on saksaksi, mutta internetin kä
Julkisen sanan neuvosto antoi langettavan päätöksen Vakka-Suomen AlueSanomissa 13.9.2006 olleelle kirjoitukselle, joka oli otsikoitu ´Pakoputkipojat kaappiin´. Tekstin oli laatinut julkaisun päätoimittaja Rainer Tähtinen.