Kaikki jutut, sivu 467
Heath Ledger kuollut!
Brokeback Mountain elokuvan toinen päänäyttelijä Heath Ledger on löydetty Manhattanin asunnostaan kuolleena. Poliisi epäilee (lääkkeen) yliannostusta. Hänen kerrotaan olleen masentunut viime aikoina.
Kirkkohallitus ottaa kantaa adoptioasiaan
Helsingin sanomat kertoi verkkosivuillaan (22.1.2008 klo 17.06) kirkkohallituksen kannasta perheen sisäiseen adoptioon. Sen mukaan adoptio voisi tulla kyseeseen vain jos parisuhde on rekisteröity. Lis
Ranska syyllistyi syrjintään adoptiosasiassa
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tehnyt tärkeän päätöksen adoptiosta. Ranska on syrjinyt lesbonaista, kun häneltä on evätty adoptio lesbouden perusteella. Tapaus on vuodelta 1998. Päätös tuli tänää
Viron kaunein mies on bi!
Postimees-lehti esittelee Viron kauneimmaksi mieheksi vuonna 2007 valitun Risto Kasken. Hän kertoo olevansa biseksuaali. Hänestä on verkkosivulla pari kuvaa, jotka saa näkyviin myös suur
Homot ja lesbot armeijan leivissä
Saksan laivaston reservimies kirjoittaa homolehdessä: "Jos kaikilla armeijassa olevilla homoilla olisi yhtenä päivänä pipo päässä, kaikki hämmästyisivät miten paljon niitä on." (Hinnerk)
Levoton Balkan
Sarajevo: Bosnia-Hertsegovinassa Q-niminen järjestö on tehnyt tempauksen, jotta HLBTI-väki tulisi näkyvämmäksi. Sarajevossa on monet seinien ammuskuopat peitetty sateenkaaritarroilla. Titon patsas sai
Espanjan vaalit - kaatuuko avioliittolaki?
Eilen radion ajantasa-ohjelmassa käsiteltiin lähestyviä Espanjan vaaleja 9.3.2008. Katolinen kirkko on lähtenyt avoimesti sotajalalle sosialistihallitusta vastaan. Kirkon silmätikkuina ovat homoavioli
Taiteilijat taideteoksena sukupuolten välillä
Maaliskuun 15. pnä aukeaa Linzissä taiteilijaparin, Eva&Adele näyttely. Itävaltalainen lehti kävi jututtamassa heitä. Toimittaja: Te olette elävä taideteos? Eva: Me kuvaamme its
Väkivaltainen henkilökunta
Lontoolaisen Fridge-baarin omistaja, "kassanneiti" ja portsari olivat oikeudessa vastaamassa väkivaltaisesta päällekäymisestä. Vähän yli 20-vuotiasta asiakasta taltutettiin rautatangolla ja päälläistu
Seurapiiriuutisia
Berliiniin eläintarhan vetonaula on ollut jääkarhupoika Knut. Nyt Nürnbergissä on syntynyt tyttö Flocke. Toissapäivänä se painoi 3150 grammaa. Tuleeko heistä unelmapari? Yksi asiantuntija on jo ehtiny
Venäjä: Homoilla ja lesboilla virtuaalipride
YouTubeen on ilmaantunut eräänlainen "virtuaali-pride". Venäläiset homot ja lesbot kertovat homoseksuaalisuudestaan ja vaativat muita venäläisiä suvaitsemaan ja kunnioittamaan heidän seksuaalista suun
Frankfurtiin yhteishauta
Frankfurtin aids-tukikeskus suunnittelee yhteishautaa sellaisille aidsiin menehtyneille, joilla ei ole omaisia tai joiden suhteet omaisiin ovat olleet poikki. Tällaisen hautapaikan voivat saada myös u
Paavi ei pääse yliopistolle
Italian yksi pääpuheenaiheista on paavin vierailu La Sapienzan yliopistolla Roomassa. Hänen piti tänään pitää siellä puhe opintovuoden alkajaisiksi. Vuonna 1991 hänet vihittiin siellä kunniatohtoriks
Setassa paheksutaan Hesarin kolumnia
Riitta Vainion kolumni Helsingin Sanomissa on aiheuttanut keskustelua täällä ranneliikkeen palstoilla.
MRSAn uusi muoto
San Fransisco 16.1.2008. MRSA:n tappava muoto on alkanut levitä. Se aiheuttaa keuhkotulehduksen. Ensimmäiset raportit kertovat bakteerin levinneen erityisesti San Fransiscon Castron alueelle. Myös Eng
Liettua saa moitteita
Liettua on joutumassa Euroopan neuvoston arvostelun kohteeksi gay-asioissa. Luxemburgin meppi Jean Huss on lähettänyt Euroopan neuvoston ministerikomitealle kirjallisen kysymyksen, joka koskee Liettua
Euroopan ensimmäinen hoitokoti
Berliinin hoitokoti avautuu Ensimmäinen homoille ja lesboille tarkoitettu hoitokoti Berliinissä on saanut paljon julkisuutta. Lehtiartikkeleita on paljon ja uutinen on päässyt myö
Savonlinnan Oopperajuhlien oopperakonsertit 2008
Latvian häiriköt tuomiolla
Yksi Latvian parlamentin jäsenen avustaja on tuomittu ulosteiden heittämisestä Riian Priden vieraiden päälle kesällä 2006. Janis Dzelme (32v.) naimisissa oleva parlamentaarikon avustaja määrättiin 10
Homo- ja heteroliitot vertailussa
Rockway-instituutti San Fransiscosta on selvitellyt homo- ja heteroliittoja. Tulosta on odotettu. Tässä se on: homo- ja lesbopareilla menee paremmin kuin heteropareilla. Kun vertaillaan monia tutkimuk
´Erilaisia´ homolomakohteita
"Erilainen" lomakohde Kuusi päivää Itävallassa syrjäisellä, romanttisella metsästysmajalla kesä-heinäkuun vaihteessa. Kansainvälinen moottoripyöräilijöiden biker-camp pidetään joka toine
Tenori Sergei Larin on kuollut
Piiri pieni pyörii
Viralliset asenteet homoja kohtaan ovat muslimimaissa hyvin kielteisiä. Samaa ei voi sanoa kuvasta, joka on turkkilaisesta käsikirjasta 1700-luvulta.
Gay-romaani ilmestyy Virossa
Ensi keskiviikkona kustantamo Tuum esittelee Tallinnassa uuden gayromaanin"Tantsiv linn". Kirjoittaja on Ivar Silla. Romaani on kirjoittajan ensiromaani, ja siinä kuvataan Tallinnan gay-yhteisön eläm
Kajaanissakin seta-toimintaa
Setan keskustelufoorumilla kerrotaan, että Kajaanissa aloitettiin säännölliset HLBT-tapaamiset viime syksynä, ja kiinnostusta on ollut runsaasti. On perustettu jo kaksi ryhmää: nuoret (alle 26v) ja ai
Lähialueyhteistyö Venäjän suuntaan
GayRussia.ru-sivusto kertoo, että Karjalan alueen ihmisoikeusryhmä ""Molodeznaja" on kääntynyt 10. tammikuuta alueellisen parlamentin puoleen ja vedonnut siihen, että myös samaa sukupuoltaolevien avio
Homomiehille elinluovutuskielto Kanadassa
Kanadan terveysviranomaiset ovat tarkentaneet elintenluovutussääntöjään niin, että elinsiirtoa harkittaessa homoseksuaalisesti aktiiviset miehet hylätään luovuttajina automaattisesti. Eli
Syrjintä tiedeyhteisössä
Helsingin Sanomat on nostanut esiin väitöskirjan hylkäämisen vuonna 1937. Juutalaissyntyisen Israel-Jacob Schurin väitöskirja hyväksyttiin esitarkastuksessa, mutta hylättiin väitöstilaisuuden jälkeen.
Homo-pormestarin elämää
Pariisissa on homo pormestari Bertrand Delanoe. Islamilainen web-sivusto nimesi hänet yhdeksi terroristien maalitauluksi. Pormestari on joutuntut erityiseen poliisin valvontaan. Webbisivu