Tutkijat jäljittävät homolintuja
Linnut elelevät mielellään poika- tai tyttöpareina, mutta kasvattavat myös jälkeläisiä. Australialaiset tutkijat yrittävät ensi kertaa luoda teoriaa lintujen homoseksuaalisuudesta.
Linnut elelevät mielellään poika- tai tyttöpareina, mutta kasvattavat myös jälkeläisiä. Australialaiset tutkijat yrittävät ensi kertaa luoda teoriaa lintujen homoseksuaalisuudesta.
Kolombian pääkaupungissa tehty haastattelutukimus näyttää, että 63 prosenttia kaupunkilaisista kannattaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden välsiten avioliittojen laillistamista; 36 prosenttia vastustaa.
Nicaraguan episkopaalisen konferenssin puheenjohtaja, Leopold Brenes arvosteli keskiviikkona feministiliikkeen kampanjaa, jolla vastustetaan homoseksuaalisiin pareihin kohdistuvaa syrjintää, ja väitti tällaisten kampanjoiden tavoitteena olevan perheinstit
Nepalin pääkaupungissa Katmandussa eilen pidettyyn pride-kulkueeseen osallistui satoja ihmisiä. Nepalissa glbt-ihmisten asiat ovat viime vuosina parantuneet merkittävästi.
Helsinkiin on avattu vain miehille tarkoitettu liikuntakeskus. Sen palvelut on suunnattu kiireisille kaupunkilaismiehille. Gym 4 Men toimii ydinkeskustassa, Kampin Autotalossa. Gym 4 Men on mukana myös Gay Friendly Helsinki -projektissa.
Aamu-tv:ssä esiteltiin lähtötilanne. Mukana on striptease-taiteilija ja homo.
BBC:n 70-vuotias veteraanitoimittaja kertoi dokumenttiohjelmassaan helmikuussa tukehduttaneensa mies-elämänkumppaninsa. Elämänkumppanilla oli kovat tuskat aidsin takia. Poliisi ei usko tarinaan.
Itävallassa rekisteröidyn parisuhteen solmivat menettävät sukunimen. Tilalle tulee "jälkinimi". Perustuslakituomioistuin: ei loukata ihmisoikeuksia.
Ensi viikonloppuna jamaikalaisen homofobisen laulajan Sizzlan piti esiintyä Chiemsee Reggae Summer -festivaaleilla. Turvallisuussyiden" vuoksi konsertti peruutettiin.
Barcelonan Turvakaupunki-ohjelma (Ciudad Refugio) autta kotimaassaan vainottuja henkilöitä. Turkkilaisen homoaktivistin mukaan tiedotusvälineet, koulu ja poliisi hyökkäävät Turkin homoyhteisöä vastaan.
Poliisin palveluksessa olevat homot nousivat Unkarissa puheenaiheeksi, kun elokuun alussa yksi poliisi sai surmansa ampumisvälikohtauksessa. Lehdet arvelivat, että kyseessä oli homo-mustasukkaisuusdraama.
Heinäkuun alussa pidettiin Wienissä eurooppalaisten homopoliisien konferenssi. Mukana oli Itävallan poliisin johtoa. Suomessa ei ole homopoliisien järjestöä.
EU:n julkisasiamies Niilo Jääskinen Euroopan unionin tuomioistuimessa on antanut ennakkoratkaisun tapaukseen, jossa rekisteröidyssä parisuhteessa elävä eläkkeellä oleva virkamies ei saa samoja etuja kuin avioliitossa oleva virkaveli.
Berliiniläinen B.Z.-lehti luettelee syitä, miksi ensi kevään euroviisukisa on järjestettävä Berliinissä.
Ensi vuonna Turku on kulttuuripääkaupunkina. Tammikuun 15. päivänä 2011 avautuu retrospektiivinen näyttely Tom's coming home!
Suurin osa suomalaisista antaisi samaa sukupuolta oleville pareille samat oikeudet avioliittoon kuin heteropareille. Tulos käy ilmi Taloustutkimuksen YLE Uutisille toteuttamasta kyselystä.
Elokuu on eurooppalainen lomakuukausi, ja se näkyy myös HLBTI-uutissivustojen hiljenemisenä.
Armeija tutkii USAssa merjalkaväen vääpelin esiintymisiä homopornofimeissä. Ainakin oman univormun käyttö on sellaisessa fillmistudiossa ehdottomasti kiellettyä.
Sisäasiainministeriön asettama syrjinnän seurantaryhmä selvittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin nuoriin kohdistuvaa syrjintää toisen asteen oppilaitoksissa. Alkusyksyn aikana Referenssi Oy kerää kyselyllä selvitykseen tietoja.
Tekeekö internet yksinäiseksi? Ei. Internetin suurkäyttäjillä on useammin parisuhde.
Googlen katunäkymäpalvelua ei ole Saksassa. Sitä ollaan vasta avaamassa. Mutta kansalaistoiminta Googlea vastaan on voimakasta. Tulevaisuudessa on pakko vaihtaa nimeä, jos haluaa eroon facebook-menneisyydestään.
Jyväskylän Seta järjestää ensi kesänä Half Priden. Edellisen kerran Pride oli Jyväskylässä 10 vuotta sitten.
Tilanne työpaikoilla ei ole lainkaan niin onnellinen kuin joskus luullaan. HLBTI-ihmisiä edelleen kohdellaan eri tavalla. Setan puheenjohtaja käsittelee asiaa uudessa blogissaan.
Miksi maailman parhaiden maiden ihmiset joutuvat elämään pimeissä, kylmissä ja masennukseen altistavissa maissa. Voiko tällaiseen tutkimukseen luottaa? Newsweekin "tutkimustulos" puhuttaa.
Ilman selityksiä vetoomustuomioistuin on keskeyttänyt homoavioliittojen voimaantulon Kaliforniassa. Kolmen hengen tuomariyhmä päätti, että suullinen kuuleminen alkaa joulukuun 6. päivänä alkavalla viikolla.
Balatonin pohjoisosissa Alsoörsissa kuoli ampumisvälikohtauksessa yksi poliisi, 21-vuotias mies ja todennnäköinen ampuja. Kolme ruumista. Oliko kyseessä homodraama?
Rukoushetket samaa sukupuolta oleville pariskunnille ovat hermostuttaneet Kajaanin kirkkovaltuuston varajäsenen laatimaan kantelun kirkkohallitukselle. Seurakunta päätti kesäkuussa järjestää rukoushetkiä homopareille. Asiasta kertoi YLE Kainuu.