
Kirja ´Sydänten presidentti´ kuvaa kampanjan ei julkista puolta
Pekka Haaviston vaalikampanjalla oli myös kääntöpuolensa. Vihreiden puolue ei saanut toivomaansa näkyvyyttä. Seurasi kampittamista ja riitoja.

Pekka Haaviston vaalikampanjalla oli myös kääntöpuolensa. Vihreiden puolue ei saanut toivomaansa näkyvyyttä. Seurasi kampittamista ja riitoja.
Homovastaisuudestaan tunnetulla amerikkalaisella poliisilegendalla ei ilmeisesti ollut sukupuolielämää lainkaan. Historioitsija Tim Weinerin teos on ilmestynyt suomeksi.
Ranskan pääministeri Jean-Marc Ayrault ilmoitti hallituksen tekevän pikaisesti lakiehdotuksen tasavertaisesta avioliittolaista ja adoptiolaista.
Kehittyvät maat boikotoivat perjantaina EU:n järjestämää kokousta, jossa keskusteltiin tavoista vähentää homojen syrjintää.

Puolan pääkaupungissa Varsovassa lauantaina järjestettyyn pride-kulkueeseen osallistui noin 2 500 ihmistä. Mellakkapoliisit turvasivat tapahtumaa.

Tänään klo 14 lähtee liikkeelle Riiassa Baltic Priden kulkue. Seuraamme, miten tilanne etenee.

Riihimäen seurakunta järjestää sunnuntaina sateenkaarimessun. Saarnan pitää pastori Jukka Vänskä. Häntä askarruttavat saarnaa valmistellessa mm. vihaan ja lähimmäisen rakastamiseen liittyvät kysymykset. Naapurikaupungissa Hyvinkäällä on juuri koettu suuri
Pietarissa Smolninskyn alueoikeus antoi päätöksen, että viranomaisilla ei ollut valtuuksia kieltää kahta sateenkaaritapahtumaa.

Presidentti Barack Obama julisti kesäkuun 2012 LHBT-Pride kuukaudeksi.

Riikalainen päivälehti Diena kertoo tänään latvialaisesta miespariskunnasta, Antonista ja Edgardista. He ovat eläneet yhdessä 2,5 vuotta.

Riian pride-viikonlopun tapahtumat ovat käynnissä. Tänään lehdistötilaisuudessa kritisoitiin erityisesti ihmisoikeusasiamiestä, Juris Jansonsia, joka ei halua ymmärtää seksuaalivähemmistöjen tilannetta. Huomenna on pride-kulkue.

Pride-viikon viimeinen liikunnallisempi päivä
Ensi kertaa on amerikkalainen vetoomustuomioistuin todennut, että Defense of Marriage Act eli DOMA on perustuslain vastainen. Pian myös USAn Korkein oikeus pääsee sanomaan mielipiteensä.
Viime perjantaina poliisi lopetti müncheniläisessä yksityisasunnossa jatkuneen huumemyynnin. Oli huumeita, bileitä ja seuralaispalveluita. Vihje tuli homopiireistä.
Aloitteen perusteella Suomen demarit päättivät, että transsukupuolisilta ei tulisi enää vaatia lisääntymiskyvyttömyyttöä ja naimattomuutta. Puoluehallitus oli esittänyt, että tilannetta vielä katsottaisiin.

Tänä vuonna Baltic Priden kulkue etenee kilometrin matkan Tarto-katua pitkin kohti Vermanes-puistoa. Paraati on saanut viranomaisilta luvat. Paraati on ensi lauantaina.

Teletapit eivät ole homoja. Seksuaalisuus ei ole BBC:N mukaan esillä millään tavalla ohjelmasarjassa.

Saksassa terroristiryhmä eli avoimesti maan alla toistakymmentä vuotta. Myös yksi homoaktiivi on ollut yhteydessä terroristisoluun.
Katolinen kirkko käy kaikkialla maailmassa raivokasta taistelua homojen tasavertaisuutta vastaan. Kirkon sisäiset skandaalit eivät ota loppuakseen.
Joukko natseja poltti toukokuussa homojen suosiman baarin Armeniassa, ja selvisivät tuhopoltosta pelkillä sakoilla.

Kuusi kandidaattia on valittu Mr. Gay Finland -kilpailun finaaliin. Finaalitapahtuma järjestetään Helsingissä pride-viikolla, keskiviikkona 27. kesäkuuta dtm:ssä.
Useassa maassa on jo nähty maajusseja, jotka etsivät puolisoa samasta sukupuolesta. Saksalainen RTL esitteli viime vuonna hevosten kasvattajan Philippin. Nyt uudessa avausjaksossa esitellään Denny.

New Yorkin homoavioliitto on pian vuoden vanha. Sunnuntaina avioitui Sinkkuelämää-sarjan näyttelijä Cynthia Nixon puolisonsa Christine Marionin kanssa. Hiljattain avioitui myös poliitikko Christine Quinn puolisonsa Kim Catullin kanssa.
Jonkinlainen shokki homopiireissä: Berliinin Friedrichshainissa sijaitsevan klubin pimeästä huoneesta löytyi kuollut mies. Poliisin vihjeet viittaavat surmatyöhön. 28.5.2012: tekijä on saatu kiinni.
Tuki tasa-arvoiselle avioliitolle on kasvanut räjähdysmäisesti Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön keskuudessa presidentti Obaman annettua tukensa homoliitoille.
Yhdysvaltain ulkoministerille Hillary Clintonille on myönnetty kuluvan vuoden maailman sateenkaaripalkinto (Worl LGTB Award).
Etelä-Afrikan vanhoiliset vaativat perustuslain takaaman tasa-arvon kumoamista.
Euroopan parlamentti tuomitsi eri Euroopan valtioissa edelleen harjoitettavan seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan homofobian ja syrjinnän.
Saksa hylkäsi nuoren iranilaislesbon turvapaikkahakemuksen.
Yhdysvaltalainen kansanedustaja Andy Gibson (Misisipi) on aiheuttanut hälyä vaatii Raamattuun vedoten homot tuomittavaksi kuolemaan.