Sateenkaarimessussa puhuttiin lähimmäisen rakastamisesta

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • vaeltaja2006

Tänään järjestettiin sateenkaarimessu Riihimäen kirkossa. Päivän evankeliumitekstinä oli ns. lähetyskäsky. Raamattu tarjoaa rakkauden sanomaa. Myös vihamies tai piinaaja on lähimmäinen, jonka puolesta pitää rukoilla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat löytävät näissä asioissa helposti yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Julkaisemme messun saarnaosuuden ja siitä on myös lyhyt yhteenveto tekstinä. Saarnaosuuden kesto on n. 15 minuuttia

Päivän evankelimiteksti oli Matteuksen luvusta 28, ns. lähetyskäsky. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja mään päällä. Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heidät isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Sateenkaarimessun järjestäminen on herättänyt keskustelua. On kyselty perusteluja: Miksi seurakunnasta osallistutaan tähän. Paras perustelu on päivän evankeliumi,siis lähetyskäsky on ollut tienviittana tähän sateenkaarimessuun valmistautuessa. Lähetyskäsky tarkoittaa, että Jeesuksen sana on tarkoitettu kaikille ihmisille.

Kysymys vallasta on ongelmallinen. Jeesus sanoo, että hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Valta on ihmisille vaikea asia. Historiassa on kokemuksia vallan väärinkäytöstä. Mutta Jeesuksen valta ei ole diktaattorin valtaa. Jeesus ei ole tuomitsemassa vaan pelastamassa. Se on rakkauden valtaa. Raamatussa on ohjeita elämään, mutta Jeesuksen opetuksen mukaan päämäärä on käytännön toiminnassa eikä Raamatun ohjeiden ulkoaoppimisessa. Ulkoaopittu unohtuu, mutta käytännön taidot säilyvät. Rukouksessa huolet ja murheet tuodaan Jumalan eteen. Jeesus sanoi, että ”Jumala on isä, joka yllättää rakkaudellaan lapsensa”.

Rakastava Jumala. Taivasten valtakunnassakin tärkein asia on rakkaus. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Lähimmäinen on muutakin kuin hyvät ystävät. Viholliset ja yhteisön syrjimät ovat myös lähimmäisiä. Vihamiehen rakastaminen on ollut kristityille hyvin vaikeaa. Vihollinenkin on lähimmäinen. Loukatuksi tulemisen, erimielisyyksien, vihan ja katkeruuden seurauksena moni ihminen elää etäällä lähimmäisistään. Ihmisiä erottavia rajamuureja on paljon. Syntyy välinpitämättömyyttä muita kohtaan. Siitä oli esimerkkinä Hyvinkään tapahtumat. Siis: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta. Jeesus uskoi rakkauden voimaan. Siitä syntyy sovinto ja rauha.

Audio
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!