Pekka Haaviston vaalikampanjalla oli myös kääntöpuolensa. Vihreiden puolue ei saanut toivomaansa näkyvyyttä. Seurasi kampittamista ja riitoja.
Vaalikirjat kirjoitetaan yleensä ennen vaaleja. Viimeisimmästä presidentin valintakampanjasta saadaan nyt myös yksi jälkiraportti. Haaviston kampanjan vetäjä Riikka Kämppi ja viestintäammattilainen Jussi Lähde ovat kirjoittaneet tuoreina olevat muistumat tapahtumien kulusta kirjaksi. Siinä kerrotaan kuinka kampanja laajeni yli puolueen rajojen Haavisto-ilmiöksi, jollaista ei olla koettu vähään aikaan. Vihreiden puoluetoimisto ja puolue jäivät kampanjan taustalle. Vihreyttä tunnuttiin myös tarkoituksellisesti häivytettävän jopa näkymättömiin. Puoluetoimistolle kirvelevän eduskuntavaalitappion jälkeen tilanne ei ollut lainkaan mieleen. Kirjassa syytetään suorin sanoin puoluesihteeri Panu Laturia ja pientä vihreiden ydinjoukkoa kapuloiden heittelemisestä kampanjan rattaisiin. Laturi meni jopa niin pitkälle, että ilmoitti sulkevansa rahahanat kampanjalle. Niin ei kuitenkaan lopulta tapahtunut. Vihreiden eduskuntaryhmä sitävastoin antoi tukensa kampanjalle. Ryhmän puheenjohtaja on kirjan ilmestymisen jälkeen rauhoitellut syyttelyä ja todennut tällaisten tilanteiden ja tuntemusten kuuluvan osaksi kampanjointia.
Ranneliike.netin lukijoita kiinnostaa varmaan kampanjan sateenkaareva puoli. Pekka Haaviston homoseksuaalisuus ja hänen parisuhteensa Antonio Nexar Floresin kanssa jaksoi kiinnostaa koko kampanjan ajan. Haavisto sai vastata kyllästymiseen asti lehtimiesten uteluihin homoparisuhteesta ja miltä tuntuu olla homo. Joskus tuli sellaisiakin suorasukaisia kysymyksiä, joita ei ikipäivänä esitettäisi heteroparille. Kirjassa sivalletaan myös hieman alatyylisesti toimittajia. Vihjataan jonkin lehtimiehen omituisesta tavasta käyttää aina silkkisiä alusvaatteita.
Julkisessa keskustelussa mentiin ajoittain kaiken sopivaisuuden alapuolelle. Eräät mediat joutuivat jopa suodattamaan ja rajoittamaan tällaisia keskusteluja. Suurena huolenaiheena tuntui olevan se, voiko miespari olla isäntinä presidentinlinnassa itsenäisyyspäivänä edustamassa koko Suomea. Julkisuudessa pohdittiin myös sitä, josko homo voi edustaa Suomea vaikkapa jossakin arabimaassa. Länsi-Saksasta löytyi esimerkki, että Westerwellen homous ei ole vaikuttanut suhteisiin niihinkään maihin, joissa homous on jyrkästi torjuttua.
Kirjaa pitkälle lukiessa tuli mieleen ajatus, että väistelläänkö nyt tässäkin homosuhteista puhumista. Haaviston ja Floresin yhteisiä asioita käsitellään kirjassa lähes liioitellun neutraalisti, kunnes päästään loppupuolelle. Siellä laajenee kuva homouden läsnäolosta kampanjasta ja kahden miehen parisuhteesta jopa hellyttäviin yksityiskohtiin asti: Antonio nipsimässä saksilla nukkuvan Pekan harottavia kulmakarvoja lyhyemmiksi.
Jussi Lähde sivaltaa myös homoyhteisön suuntaan, kenties jopa suoraan ranneliike.nettiin.
"...katsastan myöhemmin millä tavalla kaikkein aktiivisimmin homojen oikeuksia ajavien ihmisten verkon keskusteluryhmissä Haaviston menestyksestä iloitaan hyvin laimeasti. Näille taistelijoille Haavisto on selkeästi vääränlainen homo. Sellainen, joka tuo esiin aivan väärien vähemmistöryhmien kokemuksia."
Hieman aikaisemmin Jussi Lähde lainaa haastattelemaansa kirkonmiestä: "Jokainen suomalainen tietää ja tuntee Haaviston eläneen omassa elämässään vähemmistöasemassa. Haavisto ei ole käyttänyt tuota kokemusta oman itsensä tai oman vähemmistönsä vaan muiden vähemmistöjen oikeuksien esilletuontiin."
Dramatiikkaa oli kampanjassa mukana, kun Floresin rattijuopumustuomio paljastui yllättäen. Sen selvittämisestä Ecuadorin viranomaisilta, jonka jälkeen kampanja julkisti faktat nopeasti. Mustamaalaus ei selvityksen jälkeen enää jatkunut.
Ecuadorissa Floresin homosuhde Suomen presidenttivaaliehdokkaan kanssa herätti paljon huomiota ja sikäläisessä asenneilmastossa sai aikaan myös poikkipuolisia puheita. Kirjassa lainataan yhtä myönteistä puheenvuoroa.
- Nimimerkki "Carlos Isaisas" kommentoi El Telégrafo-lehden sivustolla pitävänsä hienona, että "on olemassa maita, joissa ihmisiä ei arvioida heidän seksuaalisen suuntauksena, vaan kykyjensä perusteella". "Upeaa, että maanmiehemme siellä kaukana on päässyt osalliseksi näistä oikeuksista. Oikeuksista, jotka löytyvät omastakin perustuslaistamme, mutta jotka ovat jääneet täällä kunnioittamatta", hän jatkaa.
Kirjan kommentissa mainittiin käsityksestä, että suvaitsevaisuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on rajoittunut vain Helsinkiin ja loppuu viimeistään Kehä I:n kohdalle. Tämä kampanja osoitti ajatuksen täysin vääräksi.
- Lapissa Antonion nimikirjoituksien pyytäjien jono oli pidempi kuin Pekan. Ja sitten se eräs nainen, joka pysäytti Antonion kadulla vaalien jälkeen.
"Hän tuli kertomaan että oli lesbo ja asui yhdessä toisen naisen kanssa. Kymmeneen vuoteen hän ei ollut kuullut omasta isästään kovin paljoa. Koskaan isä ei ollut kysynyt mitään puolisosta. Nyt isä oli soittanut ja pyytänyt heidät molemmat syömään. Hän kiitti koko sydämestään. Itse mietin, että enhän minä oikeasti ollut tehnyt mitään."
Miksi kirja yleensä kirjoitettiin? Eräänä ajatuksena saatta olla tallentaa ainutlaatuisen kampanjan tapahtumat ja taustavaikuttimet mukana olleiden näkökulmista. Ei voi kuitenkaan välttyä tunteelta, että kirjalla haluttiin sivaltaa kampanjan kiusankappaleita, erityisesti vihreiden puoluesihteeriä Panu Laturia. Kirjan kertomaa voi pitää hieman amerikkalaismallisena innostuksen hypenä. Suomalaiselle lukijalle saattaa kuitenkin olla hivenen vierasta hypätä mukaan tuohon kirjan innostuksen tunnelmaan. Kauttaaltaan kuitenkin erittäin kiinnostava lukukokemus.
Sydänten presidentti
Ilmestyi toukokuussa 2012
Sivuja 336 + 24 s. kuvaliite
Kannen suunnittelija: Laura Noponen
Kannen kuvat: Sari Poijärvi
ISBN 978-952-5989-05-2 (Sidottu)
Kustantaja: Helsinki-kirjat
