Riihimäen keskuskirkko avaa ovensa sateenkaarimessulle sunnuntaina klo 13

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • vaeltaja2006
  • 4

Riihimäen keskuskirkossa järjestetään huomenna sunnuntaina klo 13 sateenkaarimessu. Sen toimittavat seurakuntapastori Jukka Vänskä ja kirkkoherra Sirpa Viherä. Seurakuntalaisten suunnasta on tullut pyyntöjä messun järjestämiseen. Mitään laajaa väittelyä se ei julkisuudessa ole synnyttänyt. Kirkkoneuvostossa asiasta on keskusteltu. Riihimäellä on muutenkin valmistauduttu kohtaamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Papiston keskuudessa on valmisteltu piispojen hyväksymään rukoushetkeen liittyvät käytännön toimintamuodot ja rukoukset.

Sateenkaarimessun saarnan pitää pastori Jukka Vänskä. Hän kertoi ranneliikkeen lukijoille kirkosta ja tulevasta sateenkaarimessusta. Kirkko täytti vuonna 2005 sata vuotta. Se syntyi aikoinaan talkoovoimin. Kirkko sijaitsee mäenkumpareella keskellä kaupunkia. Kirkon torni näkyy koko keskustan alueelle. Kirkko on sisustukseltaan niukka. Alttaritauluna on krusifiksi, jonka seurakuntanuoret lahjoittivat kirkkoon.


Messuun kuuluu ehtoollinen. Tavallisessa jumalanpalveluksessa kuunnellaan vain Sanaa ja musiikkia. Pastori Jukka Vänskä kertoo, että kirkon tilaisuuksia järjestetään nykyisin erilaisille ryhmille, esim. partiolaisille tai maatalousväelle. Tällä kertaa on Pyhän Kolminaisuuden sunnuntai, ja evankeliumitekstinä on lähetyskäsky. Saarna syntyy siitä ja muista ajankohtaisista teemoista. Nyt erityisen koskettavia ovat olleet naapurikaupungin Hyvinkään tapahtumat. Ne synnyttävät ajatuksia vastakkainasettelusta, vihasta ja lähimmäisen tai vihamiehen rakastamisesta.

Pastori Jukka Vänskän haastattelu on kuunneltavissa kokonaan alempana tässä uutisessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Sateenkaarijuhla klo 15

Sateenkaarimessun jälkeen klo 15 alkaa Sateenkaarijuhla. Sinne on vapaa pääsy, ja on monenlaisia esiintyjiä. Sateenkaarijuhla järejstetään nyt kolmatta kertaa, ja se on aina syntynyt vapaaehtoispohjalta. Juhlapaikka ja kirkon sijainti on merkitty alla olevaan karttaan.


Seurakuntapastori Jukka Vänskä pitää sateenkaarimessun saarnan.
Audio
Pastori Jukka Vänskän haastattelu, kesto n. 8 minuuttia
Alttari ja krusifiksi
Reitti rautatieasemalta sateeenkaarijuhlaan eli Daddy\'s Pubin terassille. Kartasta näkee myös kirkon sijainnin.

4 kommenttia

Voisiko joku selittää, miksi luterilaisen kirkon on tarjottava minulle erityisiä hengellisiä palveluja sen vuoksi, että työnnän mielelläni penikseni miehen anusaukkoon? Huomioidaanko tämä jotenkin esimerkiksi saarnassa? En koe, että kyseisen mieltymykseni takia tavallinen sunnuntaijumalanpalvelus olisi jotenkin puutteellinen. Että tällaiset terveiset sinne Riihimäen suuntaan tänään.
Blueriver, minä en tiedä suhdettasi kristinuskoon, kristilliseen seurakuntaan tai vaikkapa ev-lut kirkkoon. En siis osaa arvioida hengellisiä tarpeitasi tai verrata sunnuntaisia kirkossakäyntejäsi muiden kirkossakäynteihin. Itselläni ei ole henkilökohtaista suhdetta kristinuskoon, kristilliseen seurakuntaan tai vaikkapa ev-lut kirkkoon. En siis voi myöskään käsitellä asiaa kokemuspohjalta.

Olen epäuskonnollisuudestani huolimatta ymmärtänyt, monilla ihmisillä on ilmeinen tarve uskonsa puitteissa ja yhdessä omaan viiteryhmään kuuluvien seurakuntalaisten kanssa kokea hengellistä yhteyttä nimenomaan siten, että elämän sateenkaarevakin puoli huomioidaan. Toiset voivat kokea sen vahvemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin peniksenä anusaukossa.

Ja kun usko on joillekin osa elämää, niin miksi luterilaisen kirkon _ei_ pitäisi tarjota erityisiä hengellisiä palveluja sen perusteella, että kuuluu johonkin erityiseen ryhmään?