
TV-vinkki: Dok: Usko, toivo ja rakkaus
Yle Fem esittää perjantai-iltana ja uusintana lauantaina päivällä dokumentin Jeppis Pride 2014 -tapahtumasta Pietarsaaresta Pohjanmaalta. Ohjelma on lisäksi katsottavana myös Yle Areenassa.

Yle Fem esittää perjantai-iltana ja uusintana lauantaina päivällä dokumentin Jeppis Pride 2014 -tapahtumasta Pietarsaaresta Pohjanmaalta. Ohjelma on lisäksi katsottavana myös Yle Areenassa.

Muutaman vuoden Hong Kongissa asunut brittipari on haastanut erityishallintoalueen viranomaiset oikeuteen. Toinen puolisoista on vuosia roikkunut turistiviisumilla, koska HKSAR ei myönnä samasukupuolisille pareille perheenjäsenen viisumeita.

Itävallan pääkaupungissa Wienissä kymmeniin jalankulkijoiden liikennevaloihin on vaihdettu hahmoiksi käsi kädessä seisovat ja kulkevat samaa sukupuolta olevat parit. Vuoden 2015 Euroviisut järjestetään Wienissä 19.-23.5.

Vuonna 2014 Eurovision laulukilpailun voittanut Conchita Wurst julkaisee Conchita -nimisen ensialbuminsa 15. toukokuuta. Conchita Wurst nähdään Wienissä 19.-23.5. järjestettävissä Euroviisuissa artistien lämpiön, ns. green roomin, emäntänä.

Ruotsin rauhanyhdistys laski huhtikuussa mereen laitteen, joka morsettaa sukellusveneille, että "tätä tietä, jos olet homo". Lisäksi laitteessa on animoitu neonkuva vähäpukeisesta merimiehestä ja teksti "Tervetuloa Ruotsiin. Homo jo vuodesta 1944".
Vähemmistöjen oikeuksia koskevassa julkisessa keskustelussa on edessä uusi aika. Hallitus toteuttaa taustalinjaansa, mutta yleisellä tasolla vaikutelmaa yritetään lieventää. Yle-ongelman hoidossa samansuuntaistuvat kaupalliset ja aatteelliset edut.

Uusintana esitettävässä kaksiosaisessa dokumentissa Stephen Fry tapaa maailman homoja ja homofoobikkoja ja yrittää ymmärtää, miksi kahden aikuisen välinen rakkaus on niin pelottava asia. Yle Teema 11.5. ja 18.5. kello 21.
Kuuban pääkaupungissa Havannassa järjestettyyn pride-paraatiin osallistui yli tuhat ihmistä. Paraatin taustalla voimahahmona on presidentti Raúl Castron tytär Mariela Castro, joka on toiminut vuosien ajan hlbti-vähemmistöjen paremman aseman puolesta.

ILGA-Eurooppa-järjestön sunnuntaina julkaiseman vertailun mukaan Suomi on vuonna 2015 Euroopan 13. paras maa hlbti-ihmisten ihmisoikeuksien toteuttamisessa. Vertailun kärkipaikalla on Iso-Britannia.

Seta toivoo, että uusi hallitus vie hlbti-vähemmistöjä koskettavia lakihankkeita eteenpäin. Järjestö muistuttaa, että uuden hallituksen tehtäväksi jäi monia tärkeitä lakiuudistuksia.

Esittelyssä John Boynen romaani Kuudes mies

Hiv-tukikeskus ja Positiiviset ry:n kyselyssä selvitetään vastaajien seksikäyttäytymistä sekä hiviin liittyviä tietoja ja asenteita. Kysely on auki 7. kesäkuuta asti.

Joensuun Hohto-sateenkaariviikko huipentui lauantaina sadekuurojen lomassa järjestettyyn kaupungin keskustan läpi edenneeseen kulkueeseen.

Sateenkaariperheet ry ehdottaa tulevaan maan hallitukseen perheministeriä. Perheministerin tehtävänä olisi viedä eteenpäin uudistuksia, joilla vahvistetaan lasten ja perheiden juridisia oikeuksia sekä lisätään kaikkien perheiden hyvinvointia.

Englannissa konservatiivien puoluejohtaja Cameron ajoi pääministerinä läpi avioliittolain uudistuksen, vaikka omien joukoissa oli paljon vastustusta. Nyt Cameron sai vaaleissa vankan jatkoajan maan johdossa.

Tasa-arvoista avioliittolakia koskevan kansalaisaloitteen ideoinut Ida Bergmann on Vuoden nuori eurooppalainen. Tunnustuksen myöntää Eurooppanuoret ry. Aloitteen ympärille syntyi Tahdon2013-kampanja, ja lopputuloksena on lakiuudistus.
Venäjä arvioi adoptiokysymyksen osalta Suomea kuin vuonna 2017 voimaan tuleva tasa-arvoinen avioliittolaki olisi jo voimassa, eikä enää anna lapsia adoptoitavaksi Suomeen. Pelastakaa Lapset ry lopettaa adoptiotoiminnan Venäjällä. Asiasta kertoo Yle.
Kyproksen hallitus on hyväksynyt lakiesityksen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamisesta. Sen mukaan homoparit saavat aviopareja vastaavat oikeudet, paitsi yhteisadoptiota. Esitys menee seuraavaksi parlamentin käsiteltäväksi.
Yhdysvalloissa Oregonin osavaltion senaatti on päättänyt kieltää alaikäisiin kohdistuvat ns. eheytyshoidot. Vastaavanlaiset kiellot on jo Kaliforniassa, New Jerseyssä ja pääkaupunki Washington DC:ssä.
Soinin haikailut Vatikaanin valkoisesta savusta viestittivät tahattomasti uuden hallituksen arvopohjaa hallitusinfossa 7.5.15. Hallitustunnustelujen viime vaiheessa lopputulos muodostui HLBT-Suomen kannalta huonoimmaksi tarjolla olleista.
Keski-Porin seurakunnassa äänestettiin siitä, voidaanko parisuhteensa rekisteröineelle samaa sukupuolta olevalle parille järjestää rukous Keski-Porin kirkossa. Vastustavien puheenvuorojen kerrotaan olleen osin asiattomia. Tapauksesta kertoi Yle.

Translain uudistustarpeita selvittänyt sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijatyöryhmä julkisti keskiviikkona loppuraportin, jossa se esittää selvitettäväksi sukupuolen vahvistamisen helpottamista. Suomalaisjärjestöt ovat tyytyväisiä asiaan.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) esitti tiistaina valtioneuvoston tervehdyksen kirkolliskokoukselle. Valtioneuvoston asettaman kirkolliskokousedustajan roolissa pitämässään puheessa Räsänen ohjeisti kirkkoa torjumaan avioliitton yhdenvertaisuuskehityksen.

Etelä-Afrikassa 26.4.-3.5. järjestetyssä Mr Gay World 2015 -kilpailussa Suomea edustanut Tomi Lappi kruunattiin toiseksi perintöprinssiksi. Sijoitus oli paras, mitä Suomen edustaja on tähän mennessä saavuttanut Mr Gay World -kilpailussa.
Yhdysvaltain korkein oikeus ei ota käsittelyyn vetoomusta, jonka päämääränä oli kumota New Jerseyn osavaltion kielto ns. eheytysterapian antamisesta alaikäisille. Käytännössä päätöksen myötä eheytyskielto jää osavaltiossa voimaan.

Hohto-sateenkaaritapahtumaa vietetään Joensuussa 4. - 15. toukokuuta. Tapahtuman järjestää Joensuun seudun seksuaalinen tasavertaisuus Hobiles ry. Lauantaina 9.5. Joensuussa järjestetään Hohto-kulkue.

Klaus Burkart, 21, Saksasta kruunattiin yöllä Etelä-Afrikan Kapkaupungissa Mr Gay World 2015 -tittelin haltijaksi. Suomen edustaja Tomi Lappi oli kärkiviisikossa.

Vuonna 2014 Suomessa rekisteröitiin yhteensä 333 parisuhdetta. Asia käy ilmi Tilastokeskuksen siviilisäädyn muutoksia koskevista tiedoista. Pareista 117 oli miespareja ja 216 naispareja. Rekisteröityjen parien eroja oli 109.