Ruotsi: Feministiskt initiativ -puolueelle valitaan uusi johto.
Ruotsissa feministisen puolueen johtohahmo ja "äänitorvi" Stina Sundberg kuoli alkuvuodesta syöpään. Viikon lopulla puolueelle valitaan uusi johto.
Ruotsissa feministisen puolueen johtohahmo ja "äänitorvi" Stina Sundberg kuoli alkuvuodesta syöpään. Viikon lopulla puolueelle valitaan uusi johto.

Gay and Lesbian Alliance Against Defamation - GLAAD on amerikkalainen järjestö, joka taistelee mediassa tapahtuvaa vahingollisten tietojen levittämistä vastaan. Järjestö jakoi palkintoja peräti 32 kategoriassa.

Eilen pidettiin entisen itäisen Saksan alueella Sachsen-Anhaltin osavaltiossa vaalit. Liberaalit putosivat kokonaan pois, vihreät nousivat tilalle paikalliseen parlamenttiin. Äärikansallinen kaljupäiden puolue ei päässyt parlamenttiin.
Nyt se nähtiin: miespari Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa Itävallassa. Katsojamäärä oli suuri.
28-vuotias mies Pennsylvaniasta on kuulusteluissa myöntänyt tappaneensa 70-vuotiaan ystävänsä. Murha-ase oli kiviä täynnä ollut sukka. Raamattu kehottaa kivittämään homot.
Brasilialainen lesbopariskunta sai tuomarilta laillisen vahvistuksen liitolleen. Tämän perusteella naiset saavat kaikki avioliittoon kuuluvat oikeudet.
Ontarion liberaalit eivät ilmeiseti tohdi nousta vastustamaan katolista vyörytystä provinssin katolisissa kouluissa. Periaatteessa katolisten koulujen tulisi kuitenkin noudattaa provinssin politiikkaa, koska ovat julkisesti rahoitettuja.
Muutaman vuoden kuluttua internetissä on kenties käytössä DOT-COM ja muiden vastaavien päätteiden (DOMAIN) rinnalla DOT-GAY -pääte.
Uuden Suomen Puoluekoneessa käyttäjä voi vertailla omaa kantaansa puolueiden kantoihin yksittäisissä kysymyksissä ja etsiä omia kantoja lähinnä olevat puolueet. Yksi kysymyksistä on ´Pitäisikö homoavioliitot sallia?´

Ruotsalainen huonekaluketju Ikea mainosti uutta myymäläänsä mainoksella, jossa miespari pitää toisiaan kädestä. Konservatiiviset tahot ovat tuohtuneet mainoksesta ja pitäneet sitä liian provosoivana.
Lady Gagan tuore kappale ´Born This Way´ on joutunut malesialaisilla radioasemilla sensuroiduksi homomyönteisen sanoituksensa vuoksi. Kappaleesta soitetaan kanavilla ´siistittyä´ versiota. Alkuperäisen version soittamisesta rapsahtaa isot sakot.
Bonnierin Suuri journalistipalkinto jaettiin 10. kerran. Vuoden 2010 journalistisena tekona palkittiin YLEn Ajankohtaisen kakkosen "Homoilta". Palkinnon sai koko työryhmä.
Kanadan kansalaisen oppaaseen ”Discover Canada” on palautettu yksi lause homoseksuaaleista. Konservatiivihallitus oli poistattanut kaikki viittaukset viime keväänä.
Tiistaina 15.3.2011 julkaistiin kaksi syrjintään liittyvää tutkimusta. Samalla lapsiasiavaltuutetulta ja vähemmistövaltuutetulta saatiin heidän yhdessä laatimansa suositus lasten ja nuorten kokeman syrjinnän vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi.
Eilen julkistettiin syrjintäselvitys viime vuodelta. Siinä on nostettu esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien syrjintäkokemuksia toisen asteen oppilaitoksissa. Syrjintäkokemuksia oppilailla on runsaasti, mutta virallisella tasolla se ei näy
Eilen julkaistiin kaksi tutkimusta, joissa käsitellään lasten ja nuorten kokemaa syrjintää koulussa ja vapaa-ajalla. Sisäasiainministeriö on teettänyt tutkimukset. "Kuka ei kuulu joukkoon" -tutkimuksessa käy ilmi, että erilaisuus johtaa syrjintään.

Krisse Sydän vieraili sunnuntaina Transtukipisteellä, missä hän tarjoili iltama-esityksen: runoja hänen kahdesta runokirjastaan, laulua ja soittoa akustisella pikku kitaralla, ja tulevan taidenäyttelyn Moderni Hermafroditos -esittelyn.

Ben Cohen on jo muutaman vuoden ollut aktiivisena urheilun homofobiaa vastaan. Nyt hän on kehitellyt Englantiin tapahtuman "Beer with Ben". Sillä hän kerää rahaa USA:n kiertuetta Ben Cohen Acceptance Tour varten.
Kymmenen vuoden aikana samaa sukupuolta olevien oikeuden avioliittoon on laillistanut kymmenen maata kolmessa maanosassa. Useat maat ovat myös laillistaneet nämä liitot, mutta ilman avioliitto-nimikettä.
Hallituksen homojen oikeuksista määräävän peruskirjan ovat allekirjoittaneet useat urheilujärjestöt.
Naimissa oleva miespariskunta aiheutti pommihälytyksen ja hallin osittaisen evakuoinnin viime viikolla
Unkarissa valmistellaan uutta perustuslakia. Sen pitäisi olla valmiina parlamentin käsittelyssä 18. huhtikuuta 2011. Nyt EU-parlamentissakin on huolestuttu. Perustuslaki muuttaa olennaisesti monia asioita.

Manilassa oli Mr. Gay World -kisat. Tsunami ohitti saaret heikentyneenä. Mr Gay Finland Kenneth Liukkonen arveli perjantaina, että kaupunki on korkealla eikä tsunami tavoita.
Meksikon liittovaltion senaatti on äänin 74 puolesta ja 24 vastaan hyväksynyt maan perustuslakiin lisäyksen, joka kieltää kaikenlaisen seksuaalisen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän.
Eurovision laulukilpailuun Saksan Düsseldorfiin lähtevät laulut ja artistit tiedetään nyt. Euroviisujen finaali järjestetään lauantaina 14. toukokuuta.
Serbian tasa-arvokomissaari Nevena Petrušić on antanut metropoliitta Amfilohije Radovićille, ortodoksikirkon johtajalle aikaa 30 päivää pyytää anteeksi viime vuoden Gay Pide -lausumiaan. Kommentit olivat vastoin syrjintäsuojalakia.
Euroopan parlamentin päätöslauselmissa kuluneella viikolla Turkkia ja Montenegroa kehotetaan muuttamaan lakinsa ja muut toimet niin, että HLTB-ihmisten oikeudet tulevat kuntoon. Tämä on osa jäsenyysvaatimuksia näille maille.
Homoaviolittoja ei tule Marylandiin ainakaan tänä vuonna
Liettuan konservatiiviparlamentaarikot ovat tehneet lakialoitteen, joka kieltäisi sukupuolenkorjaushoidot. Vuonna 2007 Liettua hävisi jutun koskien transsukupuolisten oikeutta sukupuolenkorjausleikkauksiin.
Homomiehet vain harvoin joutuvat tosielämän testiin: Olenko hedelmällinen, onko siittöitä riittävästi ja ovatko ne eloisia? Lyhyt väliliha viittaa huonoon hedelmällisyyteen.