Tallinnassa X-Baar yritetään sulkea oikeusteitse
Viron sotainvalidien yhdistys koettaa lopettaa samassa talossa toimivan X-Baar-nimisen homobaarin toiminnan.
Viron sotainvalidien yhdistys koettaa lopettaa samassa talossa toimivan X-Baar-nimisen homobaarin toiminnan.

Tänään astuu Pietarissa voimaan "homopropagandalaki". Eilen Kostromassa pidätettiin kolme homoaktivistia, mutta oikeus vapautti heidät. Liettuassa puuhataan jälleen vastaavanlaista lakia.

Tänään eduskuntatalossa kokoontui Nuorten parlamentti. Eri puolilta Suomea tulleet nuoret esittivät ministereille kysymyksiä nuoria kiinnostavista asioista. Myös homoparien adoptio-oikeudesta kysyttiin.
Aktivistit vaativat Euroopan unionia ja muita länsimaita estämään maahan pääsyn homofobisesta lainsäädännöstä vastuussa olevilta venäläispoliitikoilta.
Kaksi homoseksuaalia matkustajaa Yhdysvalloista tuomittiin Dominicassa sakkoihin heidän harrastettuaan näkyvästi seksiä risteilyaluksellaan.
Kaikesta muusta kiireestä ja hulinasta huolimatta hallitus julkaisi tänään kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman. Siinä on seuraavalle kaksivuotisjaksolle määritelty 67 aika erityyppistä hanketta. Kaikki ministeriöt ovat mukana toteuttamassa.

Madonna on ilmoittanut Facebook-sivullaan, että hän aikoo Pietarissa puhua homoyhteisön puolesta, tukea homoyhteisöä ja tuoda voimia ja inspiraatiota kaikille sorretuille tai sellaiseksi itsensä kokeville. Madonna esiintyy Pietarissa 9. elokuuta.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hylkäsi lesboparin valituksen, joka koski Ranskan viranomaisten hylkäävää päätöstä toisen naisen oikeudesta adoptoida kumppanin synnyttämä lapsi.
Jimmy Carter puolustaa homoavioliittoja.

Kesäkuun viimeisellä viikolla Budapestissa pidetään Eurogamesit. Kansallismieliset ovat jo paheksuneet kisojen saapumista Unkariin. Saksassa Liittohallitus on esittänyt huolensa turvallisuudesta.
Ylioppilaskirjoituksissa psykologian valinneet saivat pohtia homoseksuaalisuuteen liittyviä asioita. Abit saivat metsästää pisteitä jokerikysymyksessä ruotimalla seksuaalisen suuntautumisen vaihtelun syitä ja seksuaalista suuntautumista valintana.
Eduskunnan lähetekeskustelussa Timo Soini heitteli välihuutoja jokaiseen puoltavaan alkupuheenvuoroon ja piti lyhyen puheenvuoron, jossa hän tyrmäsi koko hankkeen. Perussuomalaisten Niikko ja Hirvisaari kävivät varsinaiseen hyökkäykseen.

Tämän illan lähetekeskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista alkaa myöhemmin illalla. Areenassa on ennakoitu istunnon kestävän jopa klo 22 saakka. Istuntoa voi seurata joko Eduskunnan parvella tai Areenasta.

Setan Facebook-sivulla kerrotaan, että Setan tiedottajaksi on valittu medianomi Eliisa Alatalo. Hän aloittaa tehtävässä huhtikuun lopulla.
Tammikuussa perustettiin Ihmisoikeuskeskus, viime viikolla valittiin jäsenet ulkoministeriön kansainväliseen ihmisoikeusasiain neuvottelukuntaan ja lähiviikkoina hallitus käsittelee kansalllista ihmisoikeusohjelmaa.
Costaricalainen nuori homo saa jäädä Texasiin sillä perusteella, että hän on solminut avioliiton yhdysvaltalaisen miehen kanssa.
Hollannin katolinen kirkko kuohitsi 1950-luvukka kymmenkunta nuorta homoseksuaalisten taipumusten tukahduttamiseksi.
Ugandalainen sateenkaarijärjestö Sexual Minorities Uganda on nostanut Yhdysvalloissa kanteen maassa homojen jahtaamiseen osallistunutta evankelista saarnaajaa Scott Livelyä vastaan.
Italian korkein oikeus on ilmoittanut, että homoseksuaalisilla pareilla on oltava samat oikeudet, joista maan avioliitossa elävät heteroparit nauttivat.

Seta vaatii, että lakialoitteen tasa-avoisesta avioliitosta tulee päästä eduskunnan suureen saliin demokraattisesti päätettäväksi. On demokratian vastaista, jos se haudataan johonkin valiokuntaan eikä lakialoite koskaan etene.

Tukholman Gärdetin alueelle syntyy syksyyn 2013 mennessä palvelutalo HLBT-vanhuksille. Asumisyhteisön nimeksi tulee Regnbågen. Taustalla on Micasa fastigheter AB, joka järjestää palveluasuntoja ja seniorien ja opiskelijoiden asuntoja.
Konservatiivinen parlamentin jäsen väittää tasa-arvoisen avioliittolain mahdollistavan jopa lesboparin nousevan jonakin päivänä valtaistuimelle.
Nepaliin puuhataan Aasian ensimmäisiä monen urheilulajin kisoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville. Blue Diamond National Sport Competition 2012 on tarkoitus järjestää syyskuun lopulla.

Homovihamielisistä sanoituksista tunnettu Sizzla aikoo esiintyä 27.3. Helsingissä. Tukholmaan aiottu esiintyminen sen sijaan peruttiin homojärjestöjen painostuksesta. Myös Helsingin Tavastialle aiottu keikka on kiinnittänyt ihmisoikeustoimijoiden huomion
Seta alkaa toimia myös Meri-Lapissa. Toimintaa käynnistellään Oulun Setan siipien suojissa. Asiasta kertoi Yle verkkosivuillaan.

Suomen UM voi olla ylpeä pitkästä tasa-arvon perinteestään. UM:n historioitsiija prof Timo Soikkanen kertoi Ranneliikkeelle, miten Johannes Virolainen pelasti 50-luvulla nuoren suomalainen diplomaatin neuvostotiedustelun kiristysyritykseltä.
Monet saksankieliset lehdet ovat kertoneet Münchenin Aids- ja hepatitis -päivillä viikonloppuna vallinneesta positiivisesta tunnelmasta. Vuoden kuluessa on tapahtunut melko paljon myönteisiä asioita hoitojen kehittelyssä.
Liberian presidentti Ellen Johnson-Sirleaf sai 2011 Nobelin rauhanpalkinnon toiminnastaan naisten raiskauksia vastaan. Uudessa haastattelussa hän hyväksyy homojen vankeusrangaistukset.

QX:n blogi kertoo, että Mr. Gay Finland, Jussi Laitinen, on lähdössä Mr. Gay World -kisoihin Etelä-Afrikkaan pääsiäisen aikaan.
Tänään vietetään tasa-arvon päivää. Minna Canth aikoinaan puhui naisasian ja työväestön puolesta. HLBTI-väelle tapahtumavinkki: Montenegron ensimmäinen ihmisoikeuskonferenssi välitetään netin kautta alkaen klo 11 Suomen aikaa.