Keskusta päätti lauantaina, että Katri Kulmuni johtaa puoluetta kesän 2020 puoluekokoukseen asti. Sipilä väistyi.
Kulmuni on hlbti-aihepiirissä keskustalaisittain liberaali. Myös vastaehdokas Antti Kaikkonen kuuluu avoimemmin asiassa ajatteleviin keskustalaisiin. Molemmat tukivat esimerkiksi avioliittolain uudistusta. Samoin molemmat ovat halukkaita uudistamaan translakia, mutta suhtautuvat varauksella siihen, että alle 18-vuotiaalla pitäisi olla oikeus korjata sukupuoltaan.
Kannatusalhossa rypevä puolue etsii keinoja kannatuksen nostamiseksi. Puolueen identiteetin keskeisin tekijä liittyy maaseutuun, ja se tyhjenee äänestäjistä ns. luonnollisen poistuman ja muuton kautta. Keskusta ei enää tunnu vastaavan tarpeeseen, ja oman mielenmaiseman mukaisesti vaihtoehdot ovat muualla.
Kulmuni ilmoitti tärkeimmän tehtävänsä olevan keskustan kannatuksen noston seuraavissa kuntavaaleissa.
Eikö kuitenkin pitäisi ajatella tai edes uskotella, että tavoitteet olisivat ylevämpiä kuin gallupluvut tai äänestystulos? Eikö noiden pitäisi olla lopputulemaa siitä, että linja ja toimintamuodot ovat pysyvämmin kohdallaan ja keskenään harmoniassa? Silti kerta toisensa jälkeen juuri kertaluontoinen vaalikampanjan onnistuminen tuntuu olevan suurin kliimaksin hetki lähes kaikille puolueille, vaikka kyse on vain populistisesta asioiden parhain päin selittämisestä ja kyseenalaisesti katteellisista lupauksista.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvienkin olisi parempi elää myös suurten kaupunkien ulkopuolella, jos ilmapiiri olisi myötämielisempi. Tällaiseen voi puuttua myös politiikassa, vaikka laatimalla ohjenuoraksi kansallisen hlbti-strategian.
