Masentunut ihminen on kovin itsekäs. Haluaa että ihmiset olisivat lähellä, valmiina antamaan vaikka ei itse kykene antamaan mitään takaisin. Olen ihminen joka ottaa. Itse asiassa tuon sanoi Edith Södergran. Selailin taas runoja. Tunnistan itseni niin monesta runosta, saan niistä lohtua. Niin, jo jonkin aikaa entryjeni otsikot ovat olleet lauseita hänen runoistaan. Sikäli kun joku on asiaa ihmetellyt.
Sosiaalityöntekijä auttoi minua täyttämään asumistukihakemuksen. Huomenna menen ulosottoihmisen luo selvimään tilannettani. Kunhan vapaudun sieltä sokerirasituksesta. Sitten tapaan Een, mennään kaffelle jonnekin turisemaan siitä kuinka surkeaa meidän elämä oikein on. Se tekee hyvää, murehtia seurassa joka ymmärtää. Joka ei vaadi mitään, odota mitään annettavaksi kun ei tiedä voiko itsekään antaa.
En ole kuollut. Hetkittäin luulen olevani mutta eilen taas oivalsin olevani hengissä. Kun sähköinen väristys lyö läpi kehon kun Ällä koskettaa hellästi ihoani. Ei siinä voi epäillä olevansa kuollut. Ainakin sillä hetkellä on kovinkin elossa. Ei sillä että en minä luultavasti jaksaisi rakastella edes. Mutta voisin kaivata tilannetta jossa voisin käpertyä hänen ihoaan vasten alastomana, saada tuntea hänen lämpönsä omaa kylmyyttäni vasten.
Ehkä Ällän lämpö helpottaisi tätä sisäistä kylmyyttä. Huomaatteko, taas neiti olisi ottamassa. Mutta haluan antaa. Haluan antaa Ällälle hyvää oloa orgasmina. Haluan pitää hänet sormissani, kuuman kosteana. Tahdon. Haluan. Nyt.
2 kommenttia
Fizzler
8.2.2006 17:56
Luin koko blogisi läpi. Pelottavaa. Joskus minusta tuntuu samalta. Toisaalta olisi todella tylsää jos kaikki päivät olisivat samanlaisia. Että voisi kokea huippuja, pitää kokea myös niitä kuoppia. Tai niin ne viisaammat sanoo :)
Tui
8.2.2006 18:11
Pelottavaa jos jaksoit lukea kaiken neidin hullusta elämästä:D Minä voisin täältä kuopasta jo kohta nousta, omasta mielestäni ainakin. Välillä olisi kiva olla vaikka puolessa välissä mäkeä. Kiva jos jaksoit lukea.