Huomaan että minulle on muodostunut tavaksi keksiä jotain epämääräistä ahdistumisen aihetta juuri silloin kun tiedän etten Ällän kanssa pääse kasvokkain hetkeen puhumaan. Sitten käännän ja väännän ja kieputan sitä asiaa päässäni niin että meinaan seota koska siitä tulee noin miljoona kertaa isompi kuin mitä se asia on oikeasti. Yleensä se asia on jotain pientä jonka sitten kaiken lisäksi unohdan puhua hänen kanssaan kun nähdään.
Minulle käy usein niin että unohdan puhua hänen kanssaan jos minulla on etukäteen ollut mielessä joku viksu ajatus. Pienestä päästä järki pakenee ihan totaallisesti Ällän lähellä. Haluan vain laittaa silmät kiinni ja nauttia siitä että hän on siinä. Nautin siitä että voin koskettaa, saan itse kosketusta. En minä mitään viksua ehdi puhua siinä. :D
Jokin ajatus oli. Niin. Ässän kanssa puhuttiin eilen lähes kolme tuntia, kaikesta oikeastaan. Siitä miksi hänellä on ollut vaikeaa kotona ja miksi on päädytty siihen että asuu kodin ulkopuolella. Minun suhteestani Ällään. Kerroin siis ja hän oli kovin iloinen että luotan häneen niin että kerroin. Ajateltiin että voisi kutsua syömään Ällän ja Ässän poikakaverin ja syödä nelisin, tutustua ja rupatella. Koska Ällä on on osa minun elämää ja Ässä on sitä myös niin se tarkoittaa että heidän elämänsä risteävät minun kohdallani. Joten toivoisin heidän tutustuvan toisiinsa.
Tänään vesijumppaan. Huomenna päälääkäri. Keskiviikkona hieroja.
