Neiti joutuu elämäntaparemonttiin mikäli aikoo vanheta ilman kakkostyypin diabetesta. Kirjoitetaanko se edes noin? Kaipa. No mutta siis. Sokerin imeytymisessä on häiriötä ja se tarkoittaa sitä että jos ei muuta ruokailutottumuksiaan ja tiputa painostaan kymmentä kiloa niin sitten vanhenee kera sokeritaudin. Mikä ei ole kai kovin toivottavaa. Ei vain oikeasti jaksaisi juuri nyt. Syöminen on muutenkin kovin onnetonta juuri nyt ja sitten vielä pitäisi miettiä mitä suuhunsa lykkää. Tuntuu liian raskaalta tähän hetkeen.
Pitkää psykoterapiaa varten laitetaan nyt paperisota vireille. Ensin on arvio psykiatrian polilla jonka perusteella joko suositellaan terapiaan tai ei ja otetaan kantaa siihen minkä tyyppistä terapiaa tarvitaan. Ja mahdollisesti esitetään sopivaa terapeuttia. Kelan rahoitusta haetaan myös. Odotan jo kauhulla sen hemmetin kuntoutustukihakemuksen täyttämistä, son nimittäin kohtuu mutkikas planketti, tiedän sen työn puolesta. No sossulle mennään sitten papereiden kanssa. Päälääkäri sanoi suosittavansa vuoden terapiaa kerran viikossa.
Lähden viikonlopuksi Nokialle Ällän luo. Minua jännittää. Tapaan jossain välissä reissua myös Yyn jonka kanssa heilun kuin heikkopäin Pinkissä (setafoorumilla). Tulen tapaamaan paljon uusia ihmisiä viikonloppuna enkä yhtään tiedä miten siitä selvitään. Kun olen tavallisestikin kohtuu sekopäinen niin nyt vielä enemmän. Joten Ällä-muru, sano mulle välillä että muista hengittää jos vaikutan sekopäiseltä. Tai kuskaa pihalle jäähtymään jos alan höpistä täysin sekopäistä tahtia. Saatan ahdistua höpinästäni niin että menen vähän lukkoon enkä osaa toimia järkevästi. ihan kuin koskaan osaisin mutta kuitenkin.
Mummi sanoi ettei pidä turhaa jännittää. Kyllä kaikki musta kuulemma kuitenkin tykkää. Kai se on mummia uskottava.
