Olen nyt istunut tässä toista tuntia saamatta mitään aikaiseksi. Tuijottaen vain ruutua ja ihmetellen, tietäen hyvin että pitäisi selata netistä terapeuttien yhteystietoja (siksi tähän jäin nimittäin istumaan tullessani käymään kotona). Mutta ei saa mitään aikaiseksi. Son kovin turhauttavaa.
Yritin viime yönä nukkua ilman nukkulääkettä. Nukuin ehkä noin kolme tuntia, katkonaisesti pätkittäin. Oli hiki, käsi kipuili, näin painajaisia, kissat mekasti. En tiedä...voi olla että olen koukussa nukkulääkkeisiin mutta toisaalta...son juuri nyt aika pieni murhe. Toisaalta voi olla ettei masentuneen sairaat aivoni vaan osaa nukkua juuri nyt ilman lääkkeitä. Täytyy katsoa miten vointi edistyy kohden iltaa, jos kovin väsyttää niin sitten voisi kokeilla toisen illan peräkkäin mutta katsotaan nyt. Päälääkäri ja Miina-täti olivat kummatkin sitä mieltä ettei ole kiirettä, että nukun lääkkeillä kunnes mieli alkaa helpottaa.
On helppoja päiviä, on vaikeita hetkiä ja sitten on niitä tosi vaikeita. Päiviä ja hetkiä. Hiljalleen tuntuu siltä että ehkä lääkitys purisi mutta sitten taas romahdan pienenpieniksi muruiksi ja haluan vain käpertyä Ällän kainaloon itkemään tai maton alle. Eilen oli sellaisia hetkiä taas. Luulen että Ällä tuntee minut sen verran hyvin että näkee koska on sellainen hetki ja osaa antaa miulle myös silloin sitä tilaa jota kaipaan sillä hetkellä. Kun on oikein paha hetki, en kestä olla edes sylissä. Silloin haluan käpertyä itseeni, yksin. Kun vähän helpottaa, voi taas käpertyä toisen kainaloon hellittäväksi.
Nyt yritän päästä liikkelle. Hassua istua täällä yksin ko Ällä odottaa minua kotona. Tai siis kotonahan minä nytkin olen mutta. Äh, kyllä te ymmärrätte mitä tarkoitan.
