Kipua, tänään vaihteeksi kokonaisvaltaisesti ympäri kehoa kiitos fibromyalgian. Kyynärpää vaivaa kanssa ihan urakalla, iho punotti aamulla joten jätin laastarin laittamatta ko ohje sanoi ettei saa käyttää jos tulee ihottumaa tms. Kipu on vmäistä. En tykkää kun sattuu näin, en tykkää tunteesta että olisin valmis tekemään mitä tahansa jotta ei satu näin.
Puhuttiin Miina-tädin kanssa tänään tunnottomuudesta, siitä että pelkään tuntea. Pelkään tuntea sitä että menetän hallinnan, pelkään että menetän hallinnan niin että oikeasti menen ja teen sen mitä mielessäni kieppuu. Hui. Ahdistus on pahempaa taas ollut tällä viikolla, valitettavasti. Juuri nyt voisin antaa vaikka käteni siitä hyvästä ettei sattuisi näin paljoa.
Miksi minä olen epäonnistunut luomus siinä mielessä että olen kipeä? Miksi minut on luotu sairaaksi ihmiseksi? Miksi minun on vaikea myöntää itselleni että olen sairas? Minua pelottaa kaatua vaikka tiedän että ihmiset ympärillä ottaa kiinni. Miina-täti muistutti taas tänään että kriisipaikka on olemassa jos siltä tuntuu etten selviä viikonlopusta yksin. Tuntuu turvalliselta siellä polillla, että he huolehtivat minusta. Hellän määrätietoisesti. Sitä neiti nyt kaipaa.
Voi kun voisi käpertyä tytön viekkuun silitettäväksi.
