tilanteeni on kaoottinen. ei työtä eikä työkykyä, ei tulonlähdettä. ei jaksa murehtia edes moista vaikka kyllä oli aika rankkaa hakea postista eropaperit töistä. no nyt son kuitenkin tosiasia jolle ei voi mitään ja toisaalta parempi näin, minä en viihtynyt siellä joten se on yksi murhe vähemmän.
Suuri parisuhdekeskustelu käytiin eilen. tai no ei se niin suuri ollut mutta keskustelu kuitenkin mikä taisi huojentaa kummankin oloa aika lailla. miksi pitää lokeroitua jos kummankin on hyvä olla toisen kanssa ja se riittää? miksi yhteiskunta odottaa kaikkien mahtuvan johonkin lokeroon, eikö voisi vain nauttia siitä että on jotain mistä nauttii? miksi minun pitää kenelläkään oikeastaan ilmoittaa mitä minä olen ja mitä minä haluan olla, eikö riitä että tiedän itse että hänet haluan ja hänen kanssaan on hyvä olla? ja että hän haluaa minua. se riittää minulle, en minä tarvitse sitä että on ME. koska en minä tiedä kykenenkö ME-olotiilaan minäkään. nyt siis ollaan ja nautitaan. eilen nautin suuresti ja niin taisi nauttia hänkin. kuinka ihana olikaan juoksuttaa sormia hänen lämpimällä ihollaan. voih.
ihana oli tuntea olevansa elossa, että jokin muukin kuin kipu kertoo että olen täällä enkä jossain ihme rinnakkaismaailmassa niin kuin välillä tuntuu. tuntuu että kaikki tapahtuu jollekin muulle kuin minulle, että on jokin rinnakkaisolento joka eli sitä hyvää elämää ja sitten on minä joka elän tätä kipukaaoselämää.
