Neiti kävi tänään elokuvissa, yksin katsomassa Pingviinien matkan. Kiehtova ja koskettava elokuva, jotenkin ne pingviinit olivat niin ihmismäisiä ja niin kauniita. Erityisen kaunista oli rakastelu, se tanssi ja koskettelu. Aivan lumoutuneena istuin katsomassa. Tai no olisin istunut jos ei olisi ollut niitä hemmetin kakaroita siellä näytöksessä jotka rapistivat ja höpisivät koko leffan ajan.
Ei pidä ymmärtää väärin. Vaikka kuulunkin Tappakaa lapset ry:n niin lapsista tykkään. Kunhan ne on hiljaa ja ja käyttäytyvät. Nämä eivät tehnee kumpaakaan ja siksi pinna meinasi palaa. Kummipoikani ovat ihania mutta en minä heitäkään kovin pitkissä pätkissä jaksa. Lapset ja neiti eivät vain sovi tai kuulu yhteen. Ja toivon ettei kukaan ottanut turhaan hernettä nenään yhdistyksestä. Sei ei ollut tarkoitus.
Olen leikkinyt skannerilla ja tallentanut koneelle vanhoja muistoja. Tai en minä niitä aikoja muista, talteen kuitenkin olen ottanut. Miten äkkiä aika kuluukaan. Minä olen niiissä kuvissa pieni ja viaton, ne ovat ajalta jolloin äiti ja isä olivat vielä yhdessä ja kaikki siis hyvin.
Ällä saa minut hengästymään pelkällä katseella, kevyellä kosketuksella. Tahtoisi sitä kosketusta juuri nyt.
2 kommenttia
Outo
26.1.2006 19:01
Toinen Tappakaa lapset ry:n jäsen ilmoittautuu. Lapsirakas kyllä, mutta joku raja sentään pitää olla. Ihmiseksi opitaan ja se tarkoittaa, että jonkun pitää opettaa.
Tui
26.1.2006 22:08
Kaikki eivät muista opettaa lapsiaan ja se joskus (usein ) käy hermon päälle. Silloin tekee mieli ojentaa itse mutta neiti on sitä kokeillut ja siitä tulee sanomista.