rouva hätäinen keskellä elämän kaaosta

Me lähdettiin sitten kuitenkin Ällän kanssa sinne reissuun. Oli ihanaa, oikein ihanaa. Kiitos muru.

Baletti oli hieno, hotellihuone oli hieno ja eilen oli kiva shoppailla tallinnassa. Neiti kantoi sieltä kassikaupalla kirjoja (mikä on tosi iso yllätys). Kirjakaupat siellä oli ihania, aivan ihania. Voi sydän miten ihania kirjoja.

Ällä lupasi soittaa puolestani huoltomiehelle hajonneesta suihkusta. En itse saa soitettua. Mikä on tietty vähän naurettavaa koska tiedän hyvin että tarvitsen uuden suihkun mutta en saa soitettua siitä huoltomiehelle. En vain jaksa enkä kykene. Se on tämä ihana sairaus. Depressio.

Neiti puhui Ällälle paljon asioita reissussa. Mikä oli hyvä. Hänelle on helppo puhua. Joskus tämä helppous mitä tässä suhteessa on niiin on myös hieman hämmentävää. En ole tottunut siihen että yhtäkkiä edessäni vain seisoo ihminen joka on heti lähellä. Jonka kanssa on niin äärettömän hyvin helppoa olla.

Äiti on ryypännyt rahansa ja meidän reissu tallinnnaan balettiin peruuntuu. Oikeasti, se ihminen on kohta 50v ja käytös on tuota tasoa. Enkä jaksa olla edes surullinen tai pettynyt, en enää koska tämä on käyty läpi jo niin ja niin monta kertaa. En vain jaksaisi.

Tekisi mieli vaan käpertyä maton alle. Itkemään jos kyyneleet tulisivat. Tai kyllä kyyneleet tulee mutta itku ei. Sitten neiti vain ulisee mikä ei ole kovin kivaa. Joten taidan jättää väliin kuitenkin. Yritän psyykata itseni pukemaan ja lähtemään kohti varissuota, menemään sinne mamman luo.

Ällälle menen sen jälkeen. Pääsen hetkeksi syliterapiaan. Läheisyys olisi nyt aika pop.