Muodonmuutoksia

Yritin tänään mennä ajoissa nukkumaan. Luin sängyssä kirjaa hyvän tovin ja unihiekka tuntuikin silmissä jo selvästi. Mutta sitten ajatukset alkoivat vaihteeksi pyöriä niukan talouteni ympärillä. Asia on nykyään yksi vakiomurheenaiheistani, vaikka minun ei onneksi tarvitse vielä miettiä voinko kuolla epäsuorastikaan nälkään.

Olisi vaan niin ihanaa pitää ihan oikea sapattivuosi menemättä lainkaan minkäänlaisiin töihin, mutta kai sitä pitää olla realisti. Tammi-helmikuussa olisi opiskeluiden puolesta mainiosti aikaa tehdä lyhyitä opettajan sijaisuuksia (jos niitä vaan saa lähikouluista), mutta ajatuskin tuntuu kamalalta tervan juonnilta. Toisaalta kuka käski ostaa itselleen joululahjaksi uudet stereot?

Tuli aika epätodellinen olo aamulla, kun kauppamatkalla katselin golfin pelaajia nauttimassa keväisen tuntuisista auringon pilkahduksista.

Nurmikko kasvaa ja kukkapenkit ovat saaneet rikkaruohojen taimista hennon vihreän värin. Enpä ole ennen kitkenyt joulukuussa. Ensimmäiset narsissit ovat puskemassa versojaan maan alta. Ehtisivätköhän kukkaan joulupöydän somisteeksi? Toivottavasti eivät.

Valokuva esiäidistäni innoitti minua ottamaan selvää hänen perhetaustoistaan. Jonkinlaisen sukututkimuksen tekeminen on aina kiinnostanut minua, ja nyt päätin ottaa härkää sarvista kiinni. Yllättävän vähällä tutkimustyöllä pääsin alkuun kotikoneelta käsin ihmettelemään esi-isien tekemisiä Uudellamaalla aina 1600-luvun lopusta ja tuolloin eläneestä melko todennäköisestä isoisoisoisoisoisoiso(jotain)isästäni Mattz Mattzonista lähtien. Matkan varrella tuli kumottua ja vahvistettua pari suvussa kulkenutta tarinaa kevytkenkäisistä rengeistä ja piioista. Todella avartavaa.

Sain tänään isoäidiltäni kuvan hänen isoäitinsä äidistä. Isoäitini tietää minun rakastavan vanhoja valokuvia. Tämän kuvan näkeminen pysäytti minut täysin. Sen sijaan, että kuva olisi otettu perinteiseen tapaan hassuissa kulisseissa, talon portailla tai kukkivan syreenipensaan vieressä, kuvattava kohde on paljain jaloin kesäisin kuivuvan purokosken jyhkeillä karikoilla.

Kuvauspaikka näyttää edelleen samalta kuin melkein sata vuotta sitten. Se oli lapsena mieluisimpia piilopaikkojani, kosken kallioilla oli hurjan jännittävää hypellä, ja käyn siellä nykyäänkin aina silloin tällöin hiljentymässä. Kuvaa katsoessani mietin, mitenköhän paljon esiäitini ominaisuuksia on periytynyt minuun asti. Onko minussa jokin piirre, joka oli ominaista juuri hänelle? Sama koski meitä on ainakin koskettanut.

Kaktukaiseni saivat uudet ruukut ja itse sain kimurantin etätehtävän valmiiksi. Palkitsen itseni päiväunilla ja loppupäivän löhöilyllä.

Tänään saapuivat Englannista tilaamani "talvenkestävien" Opuntia-lajien taimet kokoelmaani kartuttamaan. Olen hypistellyt taimia puoli päivää ja saavuttanut ajoittain melkein meditatiivisen tilan. Kaktukset ovat suuri heikkouteni. Niiden pelkistetty ja arvaamaton sulo kiehtoo minua suuresti. Huomenna täytyy valmistaa asianmukainen kasvualusta uusille silmäterilleni. Ruukutuksen jälkeen onkin tiedossa taas lisää meditaatiota. :)

Sain jokin aika sitten keskellä yötä kolme ihastumistekstaria samalta henkilöltä. Vilpittömän alkuinnostuksen jälkeen tajusin, että kyseessä on eräs naispuolinen opiskelukaverini. Tilalle hiipi hieman epämiellyttävä tunne. Joutuisin tuottamaan hänelle pettymyksen. Ja miten esittää torjunta kohteliaasti ja riittävän selkeästi. Turvauduin sitten pieneen suureen valkoiseen valheeseen "erittäin tyydyttävästä parisuhteestani". En keksinyt mitään parempaa. Viestini teki tehtävänsä, mutta jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Mikä parisuhde? Eihän ilmassa ole edes vähäisintäkään sutinaa, mikä voisi moiseen johtaa.

Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat ilmaista tunteensa. Olen itse (ollut) samanlainen, ja vaikka tiedän aiheuttaneeni parille ihmiselle ehkä epämiellyttäviäkin tuntemuksia kirjallisilla rakkaudentunnustuksillani, on se ollut oman henkisen hyvinvoinnin kannalta hyödyllistä. Rohkeuteni on kyllä vuosien mittaan karissut, mikä on varmasti huono asia sen parisuhteen kehittelyn kannalta.

Viime aikoina päivärytmini on muuttunut. Uni maittaa aamulla todella pitkään. Tänäänkin heräsin vasta puoli yksitoista kukuttuani illalla (=yöllä) kolmeen asti romaanin (Anna-Leena Härkönen, Häräntappoase) ääressä. Toisaalta onko mikään niin ihanaa kuin nukkua aamulla niin pitkään kuin huvittaa. Ei kiirettä töihin eikä mihinkään. Sopii hyvin minulle, koska pimeään syystalven aamuun herääminen on ahdistavaa. Huomenna pitää tosin olla jo kahdeksalta Mäntsälässä, mutta huomisen jälkeen voin vielä viikon elää kaamosrytmissäni.

Tänään tai siis eilen oli taas aika yrittää lapsen tekoa, Saa nähdä miten käy. Olen jo toista kymmentä vuotta haaveillut lapsesta, ollut todella onnekas löydettyäni sopivan pariskunnan lapsen äideiksi, ja nyt muuten täysillä mukana. Hedelmöitys on vaan niin vaikeaa. Jos tämä yritys epäonnistuu, on varmaan syytä käydä tarkistuttamassa omien siittiöiden elinvoima.

Ikävä yö. Heräsin varttia yli kolme, kun Räpsy-kissa halusi ulos. Kömmittyäni takaisin sänkyyn uni ei enää tullutkaan silmään. Sen sijaan aloin miettiä seuraavia asioita:

a) Miksi veljeni vaimo H. päätti ryhtyä suhteeseen hyvän ystävänsä miehen kanssa? Vaikka omassa parisuhteessa olisikin ollut ongelmia, se ei mielestäni tee millään tavalla H:n toimintaa hyväksyttävämmäksi. Olen yrittänyt löytää jotain lieventäviä asianhaaroja, koska oma suhtautumiseni asiaan on näköjään erittäin jyrkkä. Kaverin miestä ei vaan saa himoita, etenkin jos himon seurauksena kaksi perhettä hajoaa. Yhtälailla syypää on tietenkin petollinen P, joka oli olevinaan veljeni hyvä ystävä. Voiko rakastuminen tosiaan olla niin kaikkivoipaa ja typerää, että sen takia kannattaa uhrata perhe, ystävät ja oma maine tällaisella pikkupaikkakunnalla? Kai se sitten on niin.

b) Onnistuin äsken sängyssäni loihtimaan kaikenlaisia kauhuskenaarioita opiskelijaelämän taloudellisesta kurjuudesta, mutta nyt tässä koneen ääressä päätin, että tällaista banaalia asiaa ei kannata kahta kertaa murehtia. Murehditaan sitten, kun rahat loppuvat, jos loppuvat.

Kello on tulossa jo kuusi, joten tuskin kannattaa enää mennä sänkyyn. Jospa laittaisin jonkun videon pyörimään ja yrittäisin sen ääressä vielä torkahtaa hetkeksi sohvalle. Tästä päivästä ei ole tulossa erityisen energinen.