Muodonmuutoksia

Päivä on mennyt ihan huomaamatta, mitään ajattelematta. Vapaapäivän ratoksi olen puuhannut kaikenlaista pientä, lähinnä kuopinut pihalla kukkapenkkiä ja hieman fobisesti huiskinut kohmeisia ampiaisia ympäriltäni. Yhtään pistoa en onneksi saanut. Saunan jälkeen Lilli alkoi olla jo tosi levoton. "Ilta pimenee ja on aika lähteä lenkille!", luin koiran tapittavista silmistä ja iloisista hännän heilutuksista. Hyväähän se lenkki sitten teki kummallekin, Lilli bongasi monta uutta hajua ja itse sain nauttia lauhan kosteasta syysillasta.

Viikonloppuna täytyy tavata kavereita. Olen viime viikonloput tököttänyt kotona, vaikkei ei se mitenkään tylsältä ole tuntunutkaan. Mökkihöperyyttä täytyy kuitenkin estää jo ennalta. Voisikin olla hyväksi lähteä tuulettumaan pääkaupungin humuun ja sumuun, humaltua hieman ja tietenkin bongata komeita ja mielenkiintoisia miehiä.

On näköjään taas alkanut se aika vuodesta, kun aamu pysyy hämäränä ja uni sitkeämmin silmissä. Herätyskellon torkkukytkin aktivoituu aamu aamulta useammin ja sängystä nouseminen tuntuu aina vain nihkeämmältä. Joulukuussa voisikin sitten vaipua talviuneen. Nallekarhut eivät ole lainkaan tyhmiä.

Aamu lähti käyntiin hitaasti ilman kahvia ja tupakkaa. Tiedossa oli verikokeita Porvoon sairaalassa, joten pienimuotoinen pidättäytyminen piristeistä oli kai välttämätöntä. Matka koululaisia täynnä olevassa bussissa kirvoitti mieleen omat koulumatkat yli 20 vuotta sitten. Meteliä, unisia silmiä ja hieman rasittunut, mutta tällä kertaa ah niin komea bussinkuljettaja. Näin kerran tehtynä matka oli siis aika elämyksellinen. Näkymä sillalta Porvoon vanhaan kaupunkiin oli kuitenkin todella surullinen. Miten jonkun ajattelematon tempaus voikin aiheuttaa niin pahan arven muuten niin suloiseen maisemaan. Onneksi kirkko jossain vaiheessa kohoaa mäellään entistä ehompana kaikkien Porvooseen saapuvien matkalaisten ilona.

Olen tehnyt tämän saman työpäivän monta kertaa aiemminkin, useana vuonna peräkkäin. Kolme kuukautta pois yliopistolta ei ole näköjään antanut minkäänlaista positiivista, uutta luovaa taukoa pitkään työuraani. Sen sijaan pelkkä kampuksen näkeminen aamulla nosti pintaan kummallisia ahdistuksia. Opiskelijat vaikuttivat entistä innottomammilta, kollega päällekäyvältä, teennäiseltä ja ylienergiseltä. Onneksi tämä keikka kestää vain ensi kuun loppuun. Sitten voin keskittyä täyspäiväisesti neljänkympin kriisin mukanaan tuomiin juttuihin kuten uuden ammatin hankkimiseen.

Vaikka heräsin keskellä yötä kaksoistornitragediaa väljästi mukailevaan seikkailuhenkiseen katastrofipainajaiseen, päivä sujui yllättävän pirteissä merkeissä. Itseasiassa kaikki aamulla havaitsemani sisäinen energia olisi pitänyt kohdistaa rästissä olevien etätehtävien aloittamiseen, mutta eihän upeaa syyspäivää voinut viettää sisällä. Etätehtävät saivat siis myös tänään odottaa syksyn ensimmäistä myrskymatalapainetta.

Pihan hiekoituksen ja kukkapenkkien syyshoitotoimenpiteiden tiimellyksessä tunnit vierähtivät joutuisasti ja olin aivan unohtaa kummitytön 10v-syntymäpäiväkakkukestit. Se olisi ollut paha moka. Onneksi olin sentään jo miettinyt lahjan valmiiksi, ja olin varma, että elokuvailtapäivä kaikkine lisukkeineen Helsingissä olisi synttärisankarille mieluinen lahja. Intouduin sitten juhlapaikalla pyytämään kolmea muutakin veljentyttöä mukaan elokuviin. Heillä kun on syntymäpäivät vähän myöhemmin syksyllä, ja ajattelin iskeä monta kärpästä samalla iskulla. Olen varmasti käytännöllinen, mutta samalla ehkä vähän tylsä. Nyt olen kuitenkin saamassa mukaani neljä iloista nuorta tyttöä, jotka tosin aina aika ajoin osaavat olla kunnolla tukkanuottasilla. Saapa nähdä miten osaan kaitsea koko poppoota.

Näin saunanraikkaana on ihanaa käpertyä viileiden vällyjen alle. Saapa nähdä onko viimeöiselle seikkailulle jatko-osa. Ehkä siitä saisi lisäenergiaa huomiseen työpäivään. :)

Päätin aamulla innokkain mielin lähteä kiertelemään läheisiin metsiin syksyn sienisatoa tarkastelemaan. Sää oli mitä upein ja olin asianmukaisesti varustautunut korein ja sieniveitsin. Olihan jostain Itä-Suomestakin löytynyt herkkutatteja ihan Italiaan asti vietäväksi, joten eiköhän meikäläistäkin onnistaisi edes sen verran, että saisin muutaman tatin pataan pantavaksi. Kaikesta innokkaasta optimismistani huolimatta huomasin kuitenkin nopeasti, että saalis jäisi todella laihaksi. Reilun tunnin hoitometsissä selkä hiessä kompuroituani korin pohja paistoi tyhjyyttään. lisäksi pään ympärillä parveili kaikenlaista aurinkoisesta syyssäästä nauttivaa metsän pieneliöstöä. Mieli vähän maassa palasinkin kiltisti kotiin. Olen iltapäivän raapinut metsässä tapaamiani hirvikärpäsiä päänahasta ja jotenkin niitä on päässyt rintakarvoihin asti. Mokomat pikku riiviöt!

Onneksi huomenna on vasta sunnuntai. Maanantain työpäivä ahdistaa nimittäin jo vähän, vaikka järjellisesti ajateltuna mitään syytä ahdistukseen ei oikeastaan olisi. Tiedossa on kuitenkin aika leppoisa viikko. Ja nyt ei tarvitse edes murehtia metsään jäävää mahtavaa sienisaalista.