J lähti kukonlaulun aikaan takaisin kotiin Houstoniin. Olisi ollut todella hauska viettää pidempäänkin aikaa yhdessä, mutta hyvä näinkin. Kovasti J kutsui luokseen kyläilemään. Olen vertaillut lentolippujen hintoja jo tovin, mutta eipä taida meikäläisellä olla mitään saumoja lähteä tulevana talvena Amerikan Yhdysvaltoihin lomailemaan. Lento Teksasiin on pitkä ja hinta sen mukainen. No, ehkä sitten seuraavana talvena.
Vähän on tyhjä olo. Ymmärsimme näköjään aika eri tavalla sanotun ja tehdyn. Tekisi mieli olla vihainen, mutta enhän minä oikeasti voi ketään syyttää. Ja sitten oli vielä tuo biologia sekoittamassa kuvioita.
No, nyt on sämpylätaikina nousemassa. Huomenna tulee Amerikan vieraita. Todella kiva nähdä J:a pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia ja naureskella kaikelle.
Ensi viikolla olen isäntänä American Women's Clubin puutarhakerholaisille. Jännittää jo vähän.... :)
Toissailtainen keskustelumme käy mielessäni vähän väliä. En silti oikein tiedä, mitä loppujen lopuksi ajattelet. Tunteemme eivät sanomasi perusteella kohtaa, olemme kuin tuli ja jää. Tietoisuus siitä tuntuu raskaalta, enkä haluaisi jatkaa näin.
Mietin millainen mahdat olla rakastuneena.
Niin jauhan.
En viitsi kiusata ystäviäni rakastuneen kiusallisilla löpinöillä siitä mitä murmelini on sanonut ja tehnyt tai jättänyt sanomatta ja tekemättä. Ja mikä kaikkeen edellä mainittuun voi olla syynä. Omasta kokemuksesta tiedän, että rakastuneet voivat olla aika rasittavia.
Yritän pitää pääni kylmänä ja toimia rationaalisesti, mutta vereni kiertää kuumana, sakeana ja tahmeana. Pienimuotoista hulluuttahan tämä muistuttaa.
En ole kuitenkaan sekoamassa, tästä paranee ajan kanssa. Ja onhan näihin oireisiin lääke... murmeli. :)
Teki ensin mieli kirjoittaa jotain imelää, mutta satuin alkupalaksi lukemaan Masan blogia ja ajatus selkeni. Hyvä niin... :)
Oli kuitenkin mielettömän hieno viikonloppu! Leijun muutaman millin maankamaran yläpuolella.