Elämäni on asettunut uomaansa, aivan kuin Niili. Pieniä korjausliikkeitä suuntaansa tapahtuu, silti päämäärä on vääjäämätön. Virta etenee hitaasti, mutta se kuljettaa mukanaan sitä hedelmällistä mutaa, joka saa minut kukkimaan ja kukoistamaan. Matkalla kuuntelen papyrusten hiljaista suhinaa.
Menen verikokeisiin Naistenklinikalle. Onkohan HUS tyrinnyt jossain? ;)
Olen vain ollut. Olen löhönnyt melkein koko päivän sohvalla, tuijottanut telkkaria ja syönyt liian monta palaa eilen tekemääni parsakaalipiirasta, jota rukiisesta kuorestaan ja kuitupitoisesta täytteestään huolimatta ei voi sanoa terveelliseksi.
Olen tänään tuntenut itseni yksinäiseksi, vaikka viime viikkoina olen ollut tekemisissä ystävieni kanssa enemmän kuin aikoihin.
Talvi tulee ja illat pimenevät. Onneksi lomaan on enää muutama viikko.
J lähti kukonlaulun aikaan takaisin kotiin Houstoniin. Olisi ollut todella hauska viettää pidempäänkin aikaa yhdessä, mutta hyvä näinkin. Kovasti J kutsui luokseen kyläilemään. Olen vertaillut lentolippujen hintoja jo tovin, mutta eipä taida meikäläisellä olla mitään saumoja lähteä tulevana talvena Amerikan Yhdysvaltoihin lomailemaan. Lento Teksasiin on pitkä ja hinta sen mukainen. No, ehkä sitten seuraavana talvena.
Vähän on tyhjä olo. Ymmärsimme näköjään aika eri tavalla sanotun ja tehdyn. Tekisi mieli olla vihainen, mutta enhän minä oikeasti voi ketään syyttää. Ja sitten oli vielä tuo biologia sekoittamassa kuvioita.
No, nyt on sämpylätaikina nousemassa. Huomenna tulee Amerikan vieraita. Todella kiva nähdä J:a pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia ja naureskella kaikelle.
Ensi viikolla olen isäntänä American Women's Clubin puutarhakerholaisille. Jännittää jo vähän.... :)
Toissailtainen keskustelumme käy mielessäni vähän väliä. En silti oikein tiedä, mitä loppujen lopuksi ajattelet. Tunteemme eivät sanomasi perusteella kohtaa, olemme kuin tuli ja jää. Tietoisuus siitä tuntuu raskaalta, enkä haluaisi jatkaa näin.
Mietin millainen mahdat olla rakastuneena.
Niin jauhan.
En viitsi kiusata ystäviäni rakastuneen kiusallisilla löpinöillä siitä mitä murmelini on sanonut ja tehnyt tai jättänyt sanomatta ja tekemättä. Ja mikä kaikkeen edellä mainittuun voi olla syynä. Omasta kokemuksesta tiedän, että rakastuneet voivat olla aika rasittavia.
Yritän pitää pääni kylmänä ja toimia rationaalisesti, mutta vereni kiertää kuumana, sakeana ja tahmeana. Pienimuotoista hulluuttahan tämä muistuttaa.
En ole kuitenkaan sekoamassa, tästä paranee ajan kanssa. Ja onhan näihin oireisiin lääke... murmeli. :)
Teki ensin mieli kirjoittaa jotain imelää, mutta satuin alkupalaksi lukemaan Masan blogia ja ajatus selkeni. Hyvä niin... :)
Oli kuitenkin mielettömän hieno viikonloppu! Leijun muutaman millin maankamaran yläpuolella.
Onkohan tämä sitä mitä pelkään?
- lihaksissa tuntuu kummallista heikkoutta
- kärsin selvästä keskittymisen puutteesta
- ajatukset kulkevat yhtä ja samaa rataa yhden ja saman asian ympärillä värittyen kummallisin räiskyvän ilon ja pahaaenteilevän epäilyksen sävyin. Jokainen tekstari on kuin lahja, ja jokainen tauko niiden välillä kuin ikuisuus.
Kyllä tämä on sitä.... Olen ihastunut korviani myöten.
Hyvästi rationaalinen ajattelu. En ole vuosiin kokenut tätä, ja itsensä yllättäminen rakkauden tantereilla tuntuu sangen ärsyttävältä. Tekisi mieli paeta, toisaalta olen valmis pistämään kaiken peliin. Miten näin pääsi käymään? Kai tälle oli jo tilaus, kävi miten kävi....
Hän on kyllä aika ihana!! :)
Taas sataa. Maalla olin jo aistivinani syksyn merkkejä, pietaryrtin ja viljapeltojen koulun alkua enteilevää kirpeää tuoksua.
Tapasin pitkästä aikaa erään pitkäaikaisen ystäväni. Huomasin, että meitä ei nykyään yhdistä oikeastaan mikään. Takana ovat yhteiset levottomat opiskeluajat ja tiemme ovat erkaantuneet monin tavoin. Tunsin itseni tapaamisen jälkeen kovin yksinäiseksi.
Mihin suuntaan olen menossa?