I woke and couldn't sleep

Viime viikolla koin herätyksen. Rankan eron jälkipyykki on nyt pesty, kaikki se paska on lopulta takana ja haavat ovat arpeutuneet. Arvet ovat toki ikuisia mutta eivät kivuliaita, ne kuuluvat elämään. En minä missään välissä ole koittanut pyyhkiä muistoja tai unohtaa tahi kieltää mennyttä. Olen vain halunnut päästä irti siitä ahdistuksesta ja masennuksesta joka asian vuoksi minua on jäytänyt. Olen jo hetken ihmetellyt jatkuvaa onnellisuuttani, tätä pysyvää hyvää oloa. Paras ystäväni totesi myös iltana muutamana minun olevan jälleen se sama, iloinen ja hauska ihminen johon hän on aikoinaan tutustunut ja ihastunut.

Olen myös kiitollinen ja onnellinen että ympärilläni oli koko ajan ihmisiä. Osin ihmisiä, jotka kahlasivat omassa eron suossa, osin ihmisiä jotka toivovat minulle hyvää; ystäviä yhtäkaikki.

Tai Soft Cellin sanoin:

"Mother, things are getting better
Watch the mirror count the lines
The battle scars of all the good times
Look around and I can see
A thousand people just like me"

Jalkani särkevät koko ajan, siis lihakset ovat väsyneet. Luulin illalla, työpäivän jälkeen, sen olevan vain hetkellinen väsymys, mutta aamulla herätessä sama kolotus jatkuu. Muutenkin vetämätön olo. Minulla on nyt aika paljon töitä ja asioita päällesin, jonka luulen verottavan kuntoani. En oikein saa nukuttua ja syöminenkin on omena silloin, näkkileipä tällöin. Ei sillä että valittaisin. Kehoni toimii paremmin tällä tyylillä, kunnes tulee seinä vastaan (minkä epäilen nyt olevan jo kulman takana). Paino on pudonnut muutaman kilon. En käy vaa'alla oikeastaan koskaan. En jaksa eikä kiinnosta, koska ylipainon/alipainon huomaa ihan ilman vaakaakin, vaatteissa ja olossa.

En haluaisi enää olla laiha. Siis laiha. Hoikka ja/tai normaalivartaloinen toki, jota olenkin, mutta se laihuuden ihannointi joka jäyti mieltäni muutama vuosi sitten on jäänyt taakse. Ja hyvä niin. Vartaloni on sen mallinen (luustot ym. seikat) ettei se näytä hyvältä oikein laihana. Minusta tulee sairaan näköinen. Muutenkin käsitykseni kauniista vartalosta on muuttunut ja silmääni miellyttävä ulkonäkö on hivenen erilainen kuin monet ihmiset kuvittelevat.

Minua on "syytetty" pinnalliseksi monta kertaa ja jos joku niin haluaa ajatella so be it, ei minua lopultakaan jaksa kiinnostaa. Tiedän olevani (ulkonaisesti) aika hyvä saalis vaikken kaikkia kauneuskriteerejä välttämättä täytä. Sisäinen kauneuteni onkin sitten toinen seikka. Kauniit ihmiset ovat ilo silmälle, sitä ei voi kieltää, mutta minä näen kauneutta myös ihmisissä jotka eivät välttämättä ole niin perinteisellä tavalla kauniita. Minä pidän miehekkäistä miehistä ja naisellisista naisista, erityisesti kun miehekkyydessä/naisellisuudessa on joku twist, vaikka montakin. Ystäväpiirissäni on viljalti kauniita ihmisiä joista hyvin harva edustaa klassista kauneutta. Kyse on enemmän kokonaisuudesta; miten he pukeutuvat ja miten suhtautuvat ulkonäköönsä. Jokainen on enemmän tai vähemmän kiinnostunut ulkonäköasioista ja samaan aikaan eivät voisi vähempää välittää.

Ulkonäköön liittyvät asiat ovat olleet mielessäni hetken aikaa jo, koska erinäisistä syistä minua valokuvataan tulevan muutaman viikon aikana. En ole koskaan ollut kameran edessä, yksin ja toisen ihmisen arvioivan silmän alla (ja nyt en laske mukaan koulukuvia). En ole vielä nähnyt yhtäkään kuvaa, edes raakavedosta, mutta kuvaaja oli optimistinen ja innostuneen oloinen. Minua hieman jännittää kyllä nähdä kuvat. Varsinkin kun ne tulee näkemään moni kriittinen silmä. Ei kyse ole sitä että minun tulisi näyttää hyvältä kuvissa (vaikkakin usein näytän, kunhan ei lasketa mukaan kuvia viime kesän Tukholman reissulta..) vaan "isommista" asioista, "asenteesta".

Huomenna pitäisi jatkaa taas iltasella kuvauksia. Toivottavasti tämä väsymys ja särky on ohi siihen mennessä.

Kuten olen jo aiemminkin kertonut en ole suuremmin luokittelujen ja laatikoiden ystävä. Minä en sinällään osaa yleistää, mutta teen sitä kuitenkin. Jälleen kerran; minua kiinnostaa ihmiset sekä heidän käytöksensä ja, hieman ironisesti, minua ei voisi vähempää kiinnostaa ihmiset. Koitan elää itse niin, ettei muiden tarvitse ottaa murheita minun vuokseni silti tekemättä kompromisseja "säästääkseni" ketään miltään. Tunnen ihmisiä, joille akateeminen ura on kaikki kaikessa, ihmsiä joille se on kaiken pahan alku ja juuri sekä ihmisiä joille sellaiset seikat (kuten akateemisuus) eivät merkitse yhtään mitään. Mutta en osaa tässäkään asiassa olla mitenkään valikoiva, kaikenlaiset ihmiset mahtuvat minun kaveri/ystäväpiiriini.

Olen melko boheemi ihminen, kuten sangen moni ystävä ja kaverikin. Kukaan meistä ei ole taiteilija vaikka moni onkin töissä luovalla alalla, on siis luova ihminen. Joillain ihmisillä on erikoinen käsitys luovuudesta ja boheemiudesta, ikään kuin niiden varjolla saisi ja voisi tehdä mitä tahansa. Kukaan minun ystävistäni ei, kaikesta luovuudesta ja boheemiudesta huolimatta, ole erityisemmin epätäsmällinen. Päinvastoin. Moni ihminen käyttää sanaa 'taiteilija' eräänlaisena kilpenä, suojana joka oikeuttaa huonon käytöksen ja laiskuuden. Se on huono tekosyy, osoittaa luonteen heikkoutta.

Menneessä elämässäni olin hyvin paljon tekemisissä muutaman ihmisen kanssa, jiotka olivat äärimmäisen hankalia ja samaan aikaan (tietysti) myös äärimmäisen "herkkiä" ja "luovia". Näiden kahden piirteen vuoksi kaikki oikut olisi tullut hyväksyä ja sulattaa, koska "mä nyt vaan oon tällanen". Minä olen tällainen, jämpti ja herkkä (loukkaantumaan), en sulata paljoakaan huonoa käytöstä mutten kuitenkaan tee siitä numeroa. Lisään hiljaa mielessäni ihmisten mustaan kirjaan nimiä, ihmisiä joiden kanssa on opittava elämään tai pystyttävä ohittamaan. Koska saatan olla itse aika ajoin, joissain tietyissä asioissa ns. "hankala" ihminen (=olen jääräpää), hyväksyn täysin sen että on olemassa muitakin kaltaisiani. Minä kuitenkin pystyn perääntymään ja hiljenemään, en koskaan käyttäisi tekosyynä sitä että "mä nyt vaan oon tällanen". Niin heikko minä en ole.

Sana 'boheemi' on kärsinyt lievän inflaation, mielestäni. Samoin kuin 'dandy'. Kaksi termiä joilla voi kuvata ihmisiä, kaksi sanaa jotka ovat ajautuneet hieman kauemmas alkuperäisestä. Voin joinkuin sanoa olevani 'boheemi', en voi sanoa olevani 'dandy', monestakin syystä. Olenko anarkisti tai feministi? Olenko akateeminen? Ateisti, agnostikko, vegetaristi? Hmm.

Uskon anarkiaan, olen siis agnostikko. Hyväksyn feminismin, olen boheemisti kallellaan dandyismiin päin, kunhan kyse ei ole siitä "dandyismistä", jota esim. Tuomas Vimma edustaa (koska minulle hän ei ole dandy, hän on wanna-be ja säälittävä sellainen). Syön lihaa, joskin harvemmin. Voisin olla vegetaristi mutten koskaan kutsua itseäni vegetaristiksi. Kutsun itse itseäni sangen rumilla nimillä (liittyen naisen sukuelimiin, miehen sukuelimiin, oraaliseksiin sekä maailman vanhimpaan ammattiin) joka on toivoton romantikko ja epätoivoisen pehmo kuorensa alla.

Ainoa asia joka saa minut pysymään varpaillani on fundamentalismi, sen kaikissa eri muodoissa.

Festivaaleilla Turussa. Eilinen meni hieman ohi, pääsimme matkaan vasta kuuden jälkeen. Muutenkin olin hieman pettynyt. Ruisrock on ollut minulle monena kesänä mieluisa tapahtuma, jonne olen aina kun mahdollista lähtenyt. Eilinen ei ainakaan vielä vakuuttanut että kesä 2008 olisi muistoissa mitenkään merkittävänä. En tiedä ihan tarkkaan mitä tapahtui, mutta kaverini tönäisi ystävääni (ihan leikillään siis), ja ystäväni kaatui naamalleen hotellin aulan lattialle. Toiseen käteen nousi pahan näköinen musta patti. Koitimme hoitaa sitä jäillä ja lemmellä.

Tänään on esiintymässä Interpol ja The National, jotka molemmat kiinnostavat kyllä. Myös Ismo Alanko olisi hauskaa nähdä ja kuulla. Muuten ei tarjonta ole ollut kovinkaan kaksinen. Törmäilimme eilen ystävien kanssa alueella ja lähdimme kohti keskustaa jo melko varhain. Emme päässeet muutamaan ravintolaan enää sisään, mutta sattumalta törmäsimme erääseen tutun tuttuun, joka on esiintymässä festivaaleilla. En tiedä millaisen kuvan annoimme itsestämme, pyysin kyllä anteeksi ja koitin lohduttaa ettemme me aina ole niin .. melkein sanoin huonosti käyttäytyviä mutta emme me käyttäytyneet huonosti. Olimme ihan omia itseämme, joskin potenssiin 3. Ajattelen asiaa niin, että ihmiset kyllä karsiutuvat kyydistä pois jos eivät ole samalla "aaltopituudella" kanssamme/kanssani.

Muutaman lipsahduksen kautta koitan ottaa opikseni ja olla tarkempi asioissani. Tai siis tavassa miten niitä käsittelen. Seksuaalisuuteni, sukupuoleni ja arvomaailmani mukaan eläessäni en voi aina allekirjoittaa kaikkien ihmisten ajatuksia ja käytöstä. Ja niin sen pitää ollakin.

Vapaapäivä ja aamukahvia odotellessa juon aamukahvia. Aurinko paistaa, on lämmin ja viikonloppuna on festivaalit. Toki tänään on edessä vielä muutamia hommia, töitä ja askareita tänään, mutta olen vapaalla työstäni.

Minulla on lista asioista joita haluaisin tai haluaisin tehdä. Mikäpä minua estää hoitamasta tänään listaa lyhyemmäksi? Olen jostain syystä ihastunut ruskeaan väriin. Mielessäni on ruskeat, nahkaiset ajohansikkaat, jokin beige (?) tai toffeenvärinen (?) poolo ja ruskea/konjakki nahkatakki. En ole varma onko ruskea eri sävyissään minulle paras mahdollinen väri mutta nyt sydän käskee siihen suuntaan menemään.

Eilen oli erikoinen ilta. Hauska mutta jotenkin yllättävä ja erikoinen. Olin hieman humalassa ja kävimme yllättävän keskustelun yllättävän ihmisen kanssa. Kaikki alkoi hänen kysymyksestään miten suhtaudun Madonnan avioeroon. Olimme hieman humalassa ja tulin taksilla kotiin. Pyörä jäi odottamaan noutoa kaupungin keskustaan.

(edit.) Ostin ruskean huivin, pellavaa. Se sopii kaksiin ruskeansävyisiin aurinkolaseihini ja koitan pärjätä niillä ruskeilla nahkatakeilla, jotka minulla jo on. Ajohansikkaita en vielä ostanut, vaikka ne ovatkin kovin edulliset. Syksyllähän ne vasta oikeastaan olisivat ajankohtaiset ja siihen mennessä olisin voinut saada jo hankittua sen punaisen Wolfordin mohair-huivin. Tai no, pashminan nimellä sitä myydään, mutta..

Onko minussa jotain vikaa, kun minua ei kiinnosta mihin tämä maailma on menossa? Minua ei lopultakaan kiinnosta, ei nimeksikään. Toki ahdistun kun näen pahuutta ja ilkeyttä, vittuunnun kun luen pahojen ihmisten mielipiteitä ja kirjoituksia. Mutta silti, kaiken jälkeenkin.. minua ei kiinnosta. Kaipa minä olen aika vahvasti aikani tuote; tunnevammainen (kuten aikoinaan ystäväni minua kuvasi) tolppahuora (kuten toinen ystävä minua kuvasi).
Jostain syystä You Tube, ilmiö jota suuresti rakastan ja ihailen, suositteli minulle Connie Talbotin videoita. Minua ei häikäissyt mikään, mieleen tulivat vain Jon Benet Ramsey ja kaikki se saasta. Onhan se yksinkertaisesti oksettavaa, koko ajatus, mutta silti ja edelleen.. minua ei lopulta kauheasti kiinnosta. Mietin usein ihmisiä, ketkä nousevat barrikadeille ja koittavat muuttaa maailmaa, ottavat kantaa ja tohisevat (joskus hyvinkin triviaaleista) asioista. Mutta kuten olen sanonut, minua kiinnostaa niin monet ilmiöt, jotka liittyvät ihmisiin, ihmisyyteen ja koko sirkukseen.

Olen hyvin väsynyt. Eilinen ajomatka otti voimille. Ja tänään henkisesti ja fyysisesti kuluttava työpäivä. Siitä tämä johtuu. Mieli tekisi karkkia ja suolatikkuja.

Best regards,
Little miss sunshine

Sateinen sunnuntai. Pridet ohi, itse en osallistunut (tietenkään) tapahumaan. Minulla on hommia ja kiieitä, sekä omat juhlat ysävin kesken joissa ei tarvitse korostaa mitään, piilottaa mitään tai luoda väkinäisiä rakenteita. Ja hyvä niin.

Eilinen meni kevyesti. Töiden jälkeen eksyimme jo syömään ja juomaan, josta jatkoimme pikkutunneille saakka. Eiliset, rästiin jääneet työt pitäisi jotenkin nyt päivittää aamupäivästä ennen lähtöä.

Minun pitäis oppia puhumaan ruotsia, sujuvasti ja ilman sitä korviin särähtävää suomenruotsin nuottia ja kielten yhdistelmää. Eilen pienen lapsen vanhempi piti kanssani silmäpeliä baarissa ja puhui puolisolleen kaunista ruotsia.

Minun pitää mennä suihkuun ja jatkaa sitten töitä. Muutaman tunnin päästä tulisi olla jo liikenteessä. Pieni roadtrip, huoltamokahvit ja kovaa soiva musiikki. 18 til I die.

(edit.) En tiedä miksi joillain ihmisillä on niin järjetön määrä vihaa sisällään. Jos se olisi edes jotenkin loogista tai kohdistuisi tiettyyn asiaan tai ryhmään, sen voisi vielä jotenkin ymmärtää. Mutta kun se on vain järjetöntä inhon ja halveksunnan sekaista vihaa kaikkia ja kaikkea kohtaan.. Mietin usein, että tällaisella ihmisellä on varmasti aivan järjettömän paha olla, niin ettei sitä edes itse huomaa. Kokee vain oman vihansa olevan oikeutettua ja aiheellista. Kuten minä edellisessä mainitsin tunnen minäkin vihaa, jopa useita asioita kohtaan, mutta koitan jotenkin nousta sellaisen yläpuolelle.

Uskon anarkiaan ja sen tarpeellisuuteen saada asioita eteenpäin (en ole aina varma onko eteenpäin meno oikea suunta, mutta nyt ku puhun eteenpäin menosta tarkoitan enemmänkin liikettä edes johonkin suuntaan). Mutta se miten koen anarkian on enemmänkin jossain määrin järjestäytynyttä, tavoitteellista (paremman sanan puutteessa) ja jonkinlaisen vaihtoehdon tarjoavaa. Ei pelkkää huutoa ja vihaa. Viha ei edes mieletäni kuulu mitenkään maailman muokkaamiseen, se voi olla alullepaneva voima mutta sen varjolla tai avulla on turha yrittää saada mitään järkevää aikaan. Viha ja väkivalta ovat kaiken järjellisen toiminnan itsemurha.

1. Ylpeys (turhamaisuus)
Monet pitävät minua turhamaisena ja/tai ylpeänä. Turhamaisena siksi, että koitan hoitaa itseäni ja ulkonäköäni. Ylpeänä siksi, että olen puoleensävetävän näköinen. Enkä muuten varmaksi tiedä miksi ylpeys ja turhamaisuus on niputettu kuolemansynneissä samaan kastiin (siis Wikipedian mukaan..) koska nehän nyt eivät liity sinällään toisiinsa mitenkään. Tai no, jos asiaa vääntelee niin kai ne jollain kaltevalla ja öljytyllä pinnalla kohtaavat. Minusta on sinällään huvittavaa, että ylpeitä ihmisiä pidetään nimenomaan turhamaisina liittyen ulkonäköön. En muista kuulleeni kovinkaan monesta sanottavan hänen olevan ylpeä tai turhamainen älykkyydestään. Minähän en koskaan esimerkiksi voisi liittyä jäseneksi ryhmään (siis Qruiserissa, tiedän, ankea esimerkki mutta juuripa se; esimerkki) "Äly on seksikästä". Se olisi typerää. Turhamaista, ylpeeää ja typerää.

2. Kateus
Minä en ole kateellinen. Minä en ymmärrä kateutta, enkä kateellisia ihmisiä. Se, jos joku on turhuutta. Kuluttaa energiansa sellaiseen. Monesti totean ystävilleni olevani kateellinen heille johtue heidän elämäntilanteestaan (kaunis talo, ihana piha jne.), mutta en edes ole siitä kateellinen. Toki, oma koti olisi mahtava asia, mutta se ei ole minulle tällä hetkellä juuri tavoitettavissa. C'est la vie, miksi olisin kateellinen ystävilleni?

3. Viha
Vihata minä kyllä osaan. Ja vihaankin. Tai ei, en vihaa varsinaisesti suoraan. Haluaisin mieluummin kyetä nousemaan sellaisten asioiden ja ilmiöiden yläpuolelle joita voisi muutoin vihata.

4. Laiskuus
Guilty as charged. Aika ajoin. Toisinaan hyvinkin toimelias.

5. Ahneus
En halua paljoa, haluan riittävästi. Joissain asioissa riittävästi on next to nothing, joissain asioissa rajattomasti. Pitääkö laskea keskiarvo? Ei, minä en ole ahne. Haluan vain sen verran että olen onnellinen, kuten varmasti kaikki muutkin. Muun väittäminen on marttyyriyttä, joka taas on läheistä sukua kohdalle yksi, ylpeys ja/tai turhamaisuus. En usko kovinkaan monen tekevän mitään pyyteettä.

6. Kohtuuttomuus (mässäily)
Miten tämän sitten määrittelee? Liippaa edelliseen; mikä on minulle kohtuullista on naapurista kohtuutonta. Hän on minulle kateellinen ja minä hänestä ylpeä.

7. Himo
Minä himoitsen kaikkea. Se, saanko kaiken mitä himoitsen, ei ole relevanttia. Tärkeintä on himoita.

Minä olen löytänyt uusia ihmisiä Ranneliikkeestä, joita tykkään seurata. Sen enempää miettimättä olenko samaa tai eri mieltä eri asioista, olen vakuuttunut siitä tavasta jolla he jaksavat silittää vastahankaan. Se on ihailtavaa.

Sangen klassisesti vietetty juhannus on takana. Keski-Suomessa, järven rannalla. Saunaan aamusta jo, uimaan. Kuohuvaa ja vodkaa. Sitten saunaan ja uimaan. Lisää kuohuvaa ja vodkaa. Ansaitsin itselleni juhannuksen kuningattaren tittelin kaivamalla kassistani ainekset muutamaan kierrokseen gin&tonica ja valkovenäläisiä. Illalla grilli paistoi ruuat, salaatin loihdimme melko helposti ja mukanani tuoma salaatinkastike oli täydellistä (siis pelkkää dijonia, oliiviöljyä ja tietysti suola+sokeri+pippuria). Oma salainen paheemme parhaan ystäväni kanssa ovat grahampiirakat jotka myös grillasimme. Ja tietysti ryynimakkaraa.

Vaikka lupauduin olemaan kuskina paluumatkalla minun ei tarvinnut tästä pitää kiinni. Ja ilolla aloin ottamaan hyvin dekantoitua Ripassoa. Sangen onnistunut juhannus jatkuu edelleen ystävieni pihalla. Minulla tuli väsymys ja päätin lähteä kotiin. Ja tuleehan televisiosta 'Tyttö ja moottoripyörä'. En ole nähnyt mutta Marianne on kaunis. Ja onhan tässä ajassa jotain kovin kiehtovaa. Myös elokuvien lähes psykedeelinen maailma.

Mietin jälleen kerran saunassa ja autossa, kuinka onnekas olen. Minulla on maailman paras paras ystävä. Kun kaikki on vaan niin helppoa hänen kanssaan, ei tarvitse miettiä mitää, tietää toisen ajatuksetkin. Tai no, onhan minulla paljon hyviä ystäviä. Ihmisiä, joiden kanssa on aina hauskaa ja helppoa. Myös silloin kun elämä ei muuten ole hauskaa ja helppoa. En tiedä kuinka hyvin onnistun tekemään vastapalveluksia, mutta toivon että minun olemassaoloni olisi muille ihmisille yhtä merkittävää kuin heidän olemassaolonsa on minulle.

Elämä on ihanaa.

Maailma on hassu paikka. On paljon asioita, joista todella pidän, kuten Leevi eli lähinnä siis Gösta Sundqvist. Olin ajelemassa ystävieni kanssa, kun toinen sanoi että tulee niin kaunis kappale että laittaa lujempaa. Olin ollut hummaamassa kolme päivää, eli olin kovin herkässä mielentilassa. Kuulin ensimmäistä kertaa kappaleen 'Pimeä tie, mukavaa matkaa'. En ymmärrä miksen ole sitä aiemmin kuullut. Tai muista. Se on kaunis kappale. Molemmat nieleskelimme kyyneleitämme ystäväni kanssa.

Edelliseen vuodatukseen liittyen, tänään taas Leeviä kuunnellessani tajusin että 'Rin Tin Tin' on siihen oikeastaan täydellinen soundtrack. 'En tahdo sinua enää' on se hetki kun molemmat muutimme pois kaupungista, molemmat eri suuntiin, eri junilla eri asemille.

Mutta se oli siinä. Koska olen myös toivoton romantikko olen sangen innoissani eräästä ihmisestä. Emme ole vielä tavanneet, vasta netin välityksellä puhuneet. Olen hyvin innoissani vaikka samalla tietysti hyvin skeptinen. Minä en ole sitä sorttia, kuka tapaa ketään netissä (kuten varmaan jo sanoinkin). Ja silti. Asun parhaillaan aika pienessä kaupungissa, jossa ei varsinaisesti ole mitään gay-sceneä. Ja sekin häviävän pieni scene mitä on, on .. ei minulle tarkoitettua.

Minulla on tiukat kriteerit potentiaalisen kosijani suhteen. Niin ulkonaisesti kuin muutoinkin. Minulla on myös omat kriteerini, ei niin tosissaan luotuja, joiden suhteen en ole niin tarkka. Tämä henkilö, jonka kanssa olen parhaillaan pitänyt yhteyttä, on juuri.. Hänessä yhdistyy ne ei-niin-todelliset kriteerit sangen sopivalla tavalla. Sekä muutoin ne kriteerit, joista pidän kiinni ihan tosissani, tuntuvat olevan kohdallaan. Olen salaa, enkä edes niin salaa innoissani. Ja samalla hyvin skeptinen. Koska turpiinsa voi ottaa taas. Toisaalta en anna sen häiritä minua liikaa, sen skeptisyyden. Sanotaanko näin että se minun skeptisyyteni toimii nimenomaan kilpenä. Jos asiat menevät ei-hyvin, se ei haittaa koska tiesin niin käyvän. Jos asiat menevät hyvin, se on mieluisa yllätys. Vähän niinkuin Leena Rehumäki. Ja minä ansaitsen nyt kaikkea hyvää. Ja hiukan olen kuitenkin myös optimistinen kaikkien kyynisyyden suonsilmien keskellä. Mitä jos natsaisi kuitenkin..

"He will hold me fast
I'll be home at last
Not a loser anymore
Like the last time
And the time before"

Teen juuri raparperimehua juhannusjuhliin. Ja mietin, mitä nauttisi sen kupeessa. Kuohuvaa, tietysti, mutta mitä sorttia? Ja kuinka paljon? Perjantaina on kuitenkin skumppa-mansikka aamiainen. Ja silloin olisi mukavaa jos olis La Jaraa mutta sitä ei saa. Moët taitaa olla liian kallista, Lanson olisi edullisempaa mutta mutta.. kyllä se Moët on parempaa.

Olemme sopineet kuohari-treffit netti-tuttavuuden kanssa. Kuohuviini on niin hyvää, että ankeakin sokko-treffi muuttuu siedettäväksi.