Kuten olen jo aiemminkin kertonut en ole suuremmin luokittelujen ja laatikoiden ystävä. Minä en sinällään osaa yleistää, mutta teen sitä kuitenkin. Jälleen kerran; minua kiinnostaa ihmiset sekä heidän käytöksensä ja, hieman ironisesti, minua ei voisi vähempää kiinnostaa ihmiset. Koitan elää itse niin, ettei muiden tarvitse ottaa murheita minun vuokseni silti tekemättä kompromisseja "säästääkseni" ketään miltään. Tunnen ihmisiä, joille akateeminen ura on kaikki kaikessa, ihmsiä joille se on kaiken pahan alku ja juuri sekä ihmisiä joille sellaiset seikat (kuten akateemisuus) eivät merkitse yhtään mitään. Mutta en osaa tässäkään asiassa olla mitenkään valikoiva, kaikenlaiset ihmiset mahtuvat minun kaveri/ystäväpiiriini.
Olen melko boheemi ihminen, kuten sangen moni ystävä ja kaverikin. Kukaan meistä ei ole taiteilija vaikka moni onkin töissä luovalla alalla, on siis luova ihminen. Joillain ihmisillä on erikoinen käsitys luovuudesta ja boheemiudesta, ikään kuin niiden varjolla saisi ja voisi tehdä mitä tahansa. Kukaan minun ystävistäni ei, kaikesta luovuudesta ja boheemiudesta huolimatta, ole erityisemmin epätäsmällinen. Päinvastoin. Moni ihminen käyttää sanaa 'taiteilija' eräänlaisena kilpenä, suojana joka oikeuttaa huonon käytöksen ja laiskuuden. Se on huono tekosyy, osoittaa luonteen heikkoutta.
Menneessä elämässäni olin hyvin paljon tekemisissä muutaman ihmisen kanssa, jiotka olivat äärimmäisen hankalia ja samaan aikaan (tietysti) myös äärimmäisen "herkkiä" ja "luovia". Näiden kahden piirteen vuoksi kaikki oikut olisi tullut hyväksyä ja sulattaa, koska "mä nyt vaan oon tällanen". Minä olen tällainen, jämpti ja herkkä (loukkaantumaan), en sulata paljoakaan huonoa käytöstä mutten kuitenkaan tee siitä numeroa. Lisään hiljaa mielessäni ihmisten mustaan kirjaan nimiä, ihmisiä joiden kanssa on opittava elämään tai pystyttävä ohittamaan. Koska saatan olla itse aika ajoin, joissain tietyissä asioissa ns. "hankala" ihminen (=olen jääräpää), hyväksyn täysin sen että on olemassa muitakin kaltaisiani. Minä kuitenkin pystyn perääntymään ja hiljenemään, en koskaan käyttäisi tekosyynä sitä että "mä nyt vaan oon tällanen". Niin heikko minä en ole.
Sana 'boheemi' on kärsinyt lievän inflaation, mielestäni. Samoin kuin 'dandy'. Kaksi termiä joilla voi kuvata ihmisiä, kaksi sanaa jotka ovat ajautuneet hieman kauemmas alkuperäisestä. Voin joinkuin sanoa olevani 'boheemi', en voi sanoa olevani 'dandy', monestakin syystä. Olenko anarkisti tai feministi? Olenko akateeminen? Ateisti, agnostikko, vegetaristi? Hmm.
Uskon anarkiaan, olen siis agnostikko. Hyväksyn feminismin, olen boheemisti kallellaan dandyismiin päin, kunhan kyse ei ole siitä "dandyismistä", jota esim. Tuomas Vimma edustaa (koska minulle hän ei ole dandy, hän on wanna-be ja säälittävä sellainen). Syön lihaa, joskin harvemmin. Voisin olla vegetaristi mutten koskaan kutsua itseäni vegetaristiksi. Kutsun itse itseäni sangen rumilla nimillä (liittyen naisen sukuelimiin, miehen sukuelimiin, oraaliseksiin sekä maailman vanhimpaan ammattiin) joka on toivoton romantikko ja epätoivoisen pehmo kuorensa alla.
Ainoa asia joka saa minut pysymään varpaillani on fundamentalismi, sen kaikissa eri muodoissa.
10 kommenttia
stellagrrrl
10.7.2008 10:29
kirjoitin samasta aiheesta joskus omaan blogiini. en ole koskaan ymmärtänyt tuollaista "taiteiliamaisuutta" [sic!], josta kirjoitat. herkkyys, sillä tavalla kuin minä ymmärrän sen, on jotain aivan muuta kuin äärimmäistä käyttäytymistä ja vaateliaisuutta muita kohtaan, toisten sietokyvyn rasittamista "omalla tavalla olla". minulle eräs pahimpia kirosanoja on kuulla "mä nyt vaan olen tällainen, hyväksy se", koska sen esittäminen tapahtuu niin harvoin aitoa hyväksymistä vaativassa tilanteessa ja edustaa liian usein, kuten kirjoitit, tekosyytä olla hankala.
jokainen on hankala omalla tavallaan ja jokaisessa on sietämistä. heikkojakin me olemme kai kaikki -- ainakin joissakin asioissa -- eikä luonteenheikkoutta kaiketi voi tuomita ykskantaan. suurinta mahdollista pelkuruutta minulle kuitenkin edustaa kyvyttömyys ja haluttomuus ottaa vastuuta omasta käytöksestä ja palauttaa ristriidat siihen, että "minä nyt olen tällainen ja muiden tulee hyväksyä se sellaisenaan." siihen sisältyy ylimielinen ja samalla pelkurimainen oletus siitä, ettei itsessä olisi kehitettävää. ehkä se on sukua fundamentalistiselle ajattelulle?
kesäpoika
10.7.2008 11:45
Kirjoitin itse samasta aiheesta pari päivää sitten, ja tuli mieleeni, että jos tämä oli jonkinlainen vastine tekstiini, tunnut ymmärtäneen mielipiteitäni väärin.
En mä usko luovien ihmisten olevan erityisen epätäsmällisiä. Samassa ihmisessä asuu rinnakkain monia eri ominaisuuksia, joiden vallitsevuuden suhde voi vaihdella. Taiteitakin opiskellaan yliopistoissa.
Mun ajatukseni luovuudesta oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että luovuus on totutusta irrottautumista, siinä missä faktojen määritteleminen on totuuden rajaamista mahdollisimman tarkoin ääriviivoin. Luominen on uuden synnyttämistä, tieteellisyys olemassaolevan tutkimista. Eikö niin?
Mä kirjoitin blogissani akateemisista ihmisistä, jotka arvottavat toisia ihmisiä akateemisuuden kautta, en lainkaan kaikista akateemisista. Sä taisit kritisoida vastaavasti taiteilijamaisia - mitä se sitten tarkoittaakaan - ihmisiä, jotka yrittävät taivuttaa muita itsensä kaltaisiksi. Jos ajattelit mun puolustavan heitä, olet erehtynyt. En tietenkään ajattele niin. Kysehän on aivan samasta asiasta, vain eri puolelta katsottuna. Ei ole väliä sillä, miltä puolelta toisen ihmisen rajat ylitetään, kumpikin on yhtä väärin. Samalla on tarpeen tiedostaa, ettei taiteilijamaisuutta kohtaan koettu epäluulo ole yhtään sen jalompaa kuin jäykkyyttä vastaan koettu epäluulo.
Kaltaisensa saa olla niin kauan kun ei satuta muita. Olen myös sitä mieltä, että "mä vaan oon tällainen" on vastuun pakoilua monessa tilanteessa. Kenelläkään ei ole oikeutta loukata muita ihmisä sillä perusteella, että se nyt vain kuuluu hänen persoonaansa, joten loukkaantumiseen ei ole oikeutta. Sen sijaan se on hyvin perusteltu mielipide juuri silloin, kun joku toinen yrittää muuttaa minua, vaikka tapani olla ei ole loukannut ketään.
Pohdin blogissa omia ennakkoluulojani, ja jos sinulle jäi mielikuva siitä, että olisin jollain tavalla todennut olevani ennakkoluuloihini oikeutettu, se on väärä kuva. Mä pohdin nimeomaan niitä ominaisuuksiani, joita tahdon muuttaa. Nyt ennakkoluuloa vanhan trauman takia, aiemmin pohdin takertuvuuttani. Omien virheidensä tarkka hahmottaminen ei ole haluttomuutta muuttaa niitä, päinvastoin. Vain tiedostamalla olemassaolevat ongelmat tarkkaan, voi niitä kyetä tietoisesti muuttamaan. Tunteet eivät vain katoa silmänräpäyksessä, vaikka ne tiedostaisi tarpeettomiksi.
kesäpoika
10.7.2008 18:08
Sitä piti kysymäni, että mitä tarkoitat "dandyismillä?" Varmaan vaikea määritellä, muta edes suurin piirtein. Mä oon kuullut termiä käytettävän monesti, mutta sen sisältö ei ole oikein avautunut. Mikä susta tekee aidon dandyn ja missä wanna-bemäisyys näkyy?
Ai niin, en mä ajatellut sun kirjoituksen olevan vastaus mulle siinä määrin, kun ehkä mun kommentista yllä voi ajatella. Pohdit selvästi muitakin juttuja kuin minä, ja mä vain innostuin selittämään oma juttuani, koska sitä kerran oon viimeaikoina miettinyt..
Mary Bell
10.7.2008 19:11
Kesäpoika; tämä ei ollut niinkään vastine sinulle joskin kyllä sinun bloggauksesi innoittaman ajattelun tulos. Tai vielä oikeammin bloggausta seuranneen kommentoinnin tulosta. Koitin juuri selventää ajatuksiani. Luovuus on juuri tuota mainitsemaasi totutusta irrottautumista, siksi se ei ole irrallaan täsmällisyydestä; se seuraa täsmällisyyttä. En siis niinkään tulkinntu sinua ja ajatuksiasi tai hyökännyt mitenkään niitä vastaan. Kun puhun taiteilijoista ja luovista ihmisistä, puhun enemmänkin.. juuri niistä 'taiteilioista' ja taiteilijoista joista Stellagrrrlkin puhui. Minulle siis taiteilijana olo ei ole mitenkään sen suurempi tai pienempi meriitti kuin olla akateeminen. Mutta sen varjolla (kumman tahansa) ei kannata paljoa rehennellä.
Ennakkoluuloja on kaikilla, sitä ei voi kieltää. Minulla ne eivät niinkään rajaudu tiettyyn ihmisryhmään tai rotuun, sukupuoleen tms seikkaan vaan nimenomaan tityn tyyppiseen ihmiseen, luonteeseen joka on häilyvä ja itsekeskeinen. Enkä halua fundamentalismiakaan siis poistaa maailmasta. Se pitää minut varpaillani ja varuillaan pitääkin pysyä, mielestäni. Se on juuri sitä samaa josta aiemmin puhuin; "know your enemy".
Dandyismistä sen verran, etten sitä selvennä. Se, miten minä koen dandyismin yhden (merkittävän) elementin, on nimenomaan haluttomuutta luokitella tai rajata. Tuomas Vimma, jota käytin esimerkkinä, on siksi wanna-be, ettei hänessä ole mitään uniikkia, mitään 'aitoa' (aitous ja 'aitous' on yksi seikka joka minua raastaa myös mutta siitä toiste) vaan tuntuu enemmän toistavan niitä oletettuja ja odotettuja tapoja olla 'dandy'. Ja kun taas olen kovasti haluton hyväksymään oletettuja ja odotettuja tapoja olla (taiteilija, taiteilia, akateeminen, "mä vaan oon tällanen, deal with it" jne) minusta on turhan helppoa pyrkiä olemaan uniikki tai vaihtoehtoinen noudattamalla niitä rajoja joiden mukaan 'saa' olla uniikki ja vaihtoehtoinen.
Ja totta, tunteet eivät katoa vaikka ne tarpeettomiksi tiedostaa.
Ja Stellagrrrl; "ylimielinen ja samalla pelkurimainen oletus siitä, ettei itsessä olisi kehitettävää. ehkä se on sukua fundamentalistiselle ajattelulle?" sepä se. Muut nöyristelköön, minä olen. Ja kyllä, uskon näiden olevan vahvasti sukua keskenään, näiden ajattelujen.
kesäpoika
10.7.2008 20:11
Wikipediasta: "Dandy on mieshenkilö, joka huolehtii erityisesti ulkoisista ja fyysisistä ominaisuuksistaan sekä pyrkii hienostuneeseen kielenkäyttöön ja vapaa-ajan sivistyneisiin harrastuksiin. Jotkut dandyt, eritoten Isossa-Britanniassa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa, tavoittelivat kovasti aristokraattista olemusta, jopa kaikkein tavallisimman kansan parista tulleet."
Eikö dandy ole aina jonkinasteinen wanna-be? Siksi mun on vaikea hahmottaa, mikä on wanna-be dandy-wanna-be. Mun käsittääkseni dandyys on hienostelua hienostelun vuoksi, dandy tahtoo olla intresantti ja inteligentti yrittämällä käyttäytyä kuten mielestään intresantit ja inteligentit käyttäytyvät. Dandy käyttää tuollaisia sanoja, mutta ei siksi, että olisi erityisen verbaalinen, vaan siksi, että on ne suurella työllä opiskellut sivistyssanakirjasta kuulostaakseen verbaaliselta.
Tai sitten oon tajunnut ihan väärin.
Mary Bell
10.7.2008 21:12
Dandyismi sai alkunsa (koitan lyhyesti selventää miten itse koen asian) Englannista ja Ranskasta. 'Beau' Brummell on saanut kunnian olla monessa eri yhteydessä mainittuna ensimmäisenä dandynä. Se, miksi koen dandyt oleellisena oli Euroopan muokkaantuminen Ranskan vallankumouksne ja teollisen vallankumouksen yhteydessä ja jälkimainingeissa. Kyse ei siis ole niinkään minulle siitä miten dandy on pukeutunut tai puhunut, halusta vaikuttaa aristokraattisemmalta, vaan eräänlaisesta yhteiskuntakritiikistä.
Dandy nimenomaan on wanna-be, mutta näen sen enemmän oman itsen sä ympärillä pyörivänä kulttina, ei niinkään muiden esimerkin tai oppien mukaan elämisenä.
Se miksi joku on wanna-be johtuu niistä yksinkertaisista syistä, että aikamme on sangen eri kuin 1800-luvun alussa. Ne seikat, jotka silloin ovat käytöksessä esim. herättäneet huomiota ovat nykyihmiselle täysin yhdentekeviä. Tavat sekoittaa totuttuja normeja ovat.. ensinnäkin normit ovat muokkaantuneet ja muuttuneet, mutta myös tavat joilla niihin reagoida ovat muuttuneet. Siksi tuntuu jopa omituiselta ottaa jotain niinkin valmiiksi pureskeltua kuin dandy ja sen merkitys vuosikymmenien takaa ja koittaa elää jotenkin sen mukaisesti. Ja yksi merkittävä tekijä asiassa on myös se ettei yksikään itseään kunnioittava mies/dandy ikinä kutsuisi itse itseään dandyksi (kuten Vimma esim. on tehnyt).
Mutta tämä on minun tulkintani asiasta. Sen voi nähdä myös pelkkänä sanahelinänä jos se tuntuu luontevammalta.
Mary Bell
10.7.2008 21:15
Ja vielä, ei dandyismi ole minulle niinkään hienostelua. Tämä hienostelun elementti on enemmänkin se kuva joksi dandy ja dandyismi on aikojen saatossa muokattu.
kesäpoika
10.7.2008 21:42
Kiitos, Mary Bell. :) Sun kirjoituksesta päättelinkin, että tarkoitat dandyllä varmasti jotain muuta kuin pukeutumis- tai käytöskoodia sellaisenaan. Siksi kyselin.
stellagrrrl
11.7.2008 10:25
dandyt ovat oman aikansa punkkareita.
Mary Bell
11.7.2008 19:34
Tuo on sangen pätevä tulkinta. Ja molempien kohdalla myös ajan hammas on iskenyt ilmiöihin ja vesittänyt ne täysin. Siksi (myös siis) tuntuu absurdilta sanoa olevansa nykyaikana dandy, koska nykyaika vaatii toisenlaiset tavat olla jossain määrin anarkistinen tai kapinallinen.